Perjantaina lavalla oli enimmillään 150 laulajaa.
FESTIVAALI | Viro pystyy yllättämään, vaikka olisi matkustellut paljon eteläisessä naapurimaassamme paljonkin. Leigo järvimusiikkifestivaaleineen oli ainutlaatuinen paikka ja moniaistillinen elämys.
Sari Harsu, teksti
Leigo on maatila-alue Paluperan kylässä, mutta ei mikään ihan pieni pihapiiri, vaan 250 hehtaarin kokoinen alue, jota asuttaa kolme sukupovea. Pääsin tutustumaan siihen kolmipäiväisen Leigon järvimusiikkifestivaalin (30.7.–1.8.2026) ja ystävällisten oppaiden myötä.
Alue näyttää hyvinkin luonnolliselta kukkuloineen ja laaksoineen, metsäosuuksineen ja järvineen, mutta ihmisellä on ollut osuuteensa alueen rakentamisessa, eikä osuus edes ei ole ihan vähäinen.
Leigo on osoitus ihmisen luomiskyvystä, ennakkoluulottomuudesta ja rohkeudesta. Maatilan grand old man Tõnu Tamm on rakentanut Leigoon muun muassa kahdeksantoista järveä. Tai niin minulle kerrottiin, Leigon nettisivulla sanotaan järviä olevan neljätoista. Niin tai näin, määrä on aikamoinen!
”Onnellisuuden avain on luovuus”, Tamm on sanonut joskus.
Miten järvi sitten rakennetaan? Resepti on yksinkertainen, kuulin sen Leigon rengiksi itseään nimittävältä Martilta, joka toimi myös autokuskinamme: kaiva kuoppa ja odota kymmenen vuotta.
”Kuopat” eli alueen järvet ovat erikokoisia, osa hyvinkin isoja, ja ne täyttyvät maanalaisista lähteistä.

Metsäreitti tarjosi toinen toistaan kauniimpia näkymiä.
Mies ja unelma
Kun Leigon isäntä, nykyään yli 80-vuotias Tõnu Tamm, hankki vuonna 1981 kesäasunnon Leigosta, alueella oli riihi, jonka katto oli romahtanut, nokkosten valtaama piha, pieni lampi, suomaata ja pusikoitunutta maisemaa.
Siitä lähdettiin. Nyt Leigo on hänen kaunis kotinsa, jossa on paljon järviä ja useita rakennuksia.
Meni kuitenkin useita vuosia, ennen kuin ensimmäinen keinotekoinen järvi syntyi. Sen keskellä seisoo yhä pieni saari vanhoine pajuineen. Tällä saarella toteutui vuonna 1998 Tõnu Tammen unelma kuulla kaunista musiikkia avoimessa maisemassa.
Mutta isännän toive suuresta sinfoniaorkesterista ei ollut toteutettavissa pienellä järvellä, joten oli luotava suurempi. Vuonna 2001 valmistuivat sekä itse järvi että niin sanottu ylösalaisin oleva sateenvarjolava, jolla Viron kansallinen sinfoniaorkesteri sitten esiintyi. Tuolloin ja monena vuonna sen jälkeen toteutui myös toinen näennäisen mahdoton ajatus: urkukonsertti ulkoilmassa.
Leigossa on vietetty järvimusiikkifestivaalia, Leigo Lake Music Festivalia, jo usealla vuosikymmenellä, ja perinne tulee varmasti jatkumaan.
Myös Tammen aikuisilla lapsilla on alueella omat talot, joissa he asuvat lapsineen. Ja Tammen lapset sekä lapsenlapset ystävineen osallistuvat vuosittaisen festivaalin järjestämiseen.

Rebeka toimi oppaanamme äänimetsävaelluksella.
Herkkuja kaikille aisteille
Leigon festivaaleille pääsee Suomesta myös julkisilla, omaa autoa ei tarvitse. Suomen kieltä alueella kuulikin vähän väliä. Yksi perjantaina paikalle saapuneista suomalaisista oli helsinkiläinen Tinja Juutilainen, joka niin ikään oli matkustanut paikalle linja-autokyydillä. Samassa bussissa oli istunut joukko eläkeläisiä, jotka olivat pitkäaikaisia Leigon festivaalikävijöitä. Tinja itse oli ensikertalainen ja päätynyt paikalle jokseenkin ex tempore. Hän oli ensin ajatellut, että voisi lähteä Viroon, sitten selvittänyt, mitä maassa nyt tapahtuu ja löytänyt järvimusiikkifestivaalin.
Hän oli paikalla myös lauantaina ja kertoi, ettei ole missään festivaaleilla ollut niin rentoutunut kuin täällä.
Rentoa meininki olikin. Eri-ikäiset ihmiset istuskelivat vilteillä nauttien musiikista ja piknikeväistä tai makasivat nurmikolla silmät kiinni ja korvat auki. Esiintymislavan edessä oli tuoleja, joten konserttien seuraaminen oli mahdollista myös katsomosta.
Katettu lava on rakennettu järven – yhden järvistä – ylle, sen takana järvessä on pieni saari taideteoksineen, ja järven takana nousee nurmikkoinen rinne, jonne rakentui illan pimetessä hulppea tuli-installaatio. Tuli oli festivaalin olennainen elementti. Välillä tulen myös kuuli, sen mukavan rätinän.
Sähkövaloa alueella oli vain vähän, ja myös pimeydelle jäi tilaa. Kuskimme Mart kertoi erään korealaisseurueen nähneen Leigossa tähtitaivaan ensimmäistä kertaa.

Yksi äänimetsävaellusreitin teoksista.
Taidetta metsässä
Minä saavuin kaverini kanssa Leigoon jo torstaina, joka oli ensimmäinen tapahtumapäivä. Silloin osallistuimme iloisen nuoren oppaamme Rebekan kanssa äänimetsävaellukseen. Kyseessä oli noin kolmen kilometrin mutkitteleva reitti vaihtelevassa metsämaastossa Leigon puiden ja järvien keskellä.
Reitin varrella on taideteoksia, joissa on mukana myös valoa ja ääntä. Installaatiot ovat luonnon ja taiteen yhdessä muodostamia kokonaisteoksia.
Reitille oli pystytetty myös pieni kahvio, ja yhdellä pikku järvellä kellui lautta, jolla esiintyi ääni- ja performanssitaiteilija, muusikko Lauri Lest. Hänellä oli illan aikana kolme puolen tunnin esitystä.
Reitti oli nyt kuljettavissa ensimmäistä kertaa, mutta ajatuksena on jättää se pysyväksi osaksi Leigoa, jotta ihmiset pääsisivät tutustumaan siihen koska tahansa alueella vieraillessaan.
Festivaalin lisäksi alueella järjestetään paljon muutakin. Paikka on varattavissa esimerkiksi juhlia varten, ja Leigossa vietetäänkin paljon häitä. Häätilaisuutta varten on oma laiturinsa ja lavansa yhden järven päällä.
Alueella on myös luultavasti Viron suurin savusauna.

Täysikuu on nousemassa.
Täysikuu ja yöuinti
Torstaina myöhäisillasta valtava täysikuu nousi metsän takaa samaan aikaan, kun festivaalialueella oli käynnissä seuraavan illan harjoitukset. Eteemme ilmestyi mahtavan kuoronlaulun säestyksellä hupullisiin valkoisiin kaapuihin pukeutunut joukko kantaen suurta ristiä.
”Paikallinen Ku Klux Klan”, vitsaili kuskimme Mart.
Tiesimme, että seuraavana päivänä tulisimme kuulemaan ja näkemään jotakin todella vaikuttavaa.
Martin johdolla pääsimme tutustumaan myös joihinkin Leigon alueen rakennuksista. Ja tapahtumantäyteisen päivän loppuhuipennuksena saimme pulahtaa yöuinnille yhteen Leigon järvistä.
Yhteispinta-alaltaan alueen järvet ovat 39 hehtaaria. Suurin niistä on 10 hehtaarin kokoinen ja pituudeltaan 400 metriä. Siinä on myös kaloja.
Pienen uintijärvemme rannalla oli yhden Leigossa asuvan perheen talo ja saunarakennus. Sauna oli paitsi viehättävän näköinen mökki, myös insinöörityö. Sekin on ”tyypillistä Leigoa”, että moni kaunis asia kätkee taakseen paljon taustatutkimusta ja suunnittelua, mikä ei välttämättä asiasta tietämättömälle näyttäydy ollenkaan.
Saunamökissä oli rapattu ulkopinta, eikä ulkoasusta olisi arvannut, että mökki on rakennettu heinistä puristetuista ”tiilistä”.
Aikamoinen ihmemaa koko paikka!
Huikea kuorojen päivä
Perjantai oli ensimmäinen varsinainen festivaalipäivä ja kuorojen päivä. Ohjelma alkoi viideltä iltapäivällä, jolloin kuultiin Käyrätorvet järvellä -esitys. Sitä seurasi Pohjoismaisia sävelmiä, ja sen jälkeen Kuuden maan tarina toi yhteen kuuden maan äänet, kielet ja perinteet.
Lavalla esiintyivät latvialainen Balsis, suomalainen Utopia, Sönerna Ruotsista, Brevis Ukrainasta, Seto-leelokuoro Siidisõsara sekä Viron kamarikuorot Kolm Lindu ja Helü. Kuorot esittivät oman maansa tunnettuja kansanlauluja, ja esitykset olivat hyvin vaikuttavia.
Ukrainan kuoron esiintyessä suuri pääskysparvi osallistui esityksen säestämiseen. Myöhemmin kuulin, että kuoro lauloi juuri silloin pääskysistä.

Iltataivas tarjosi esityksille kauniin taustan.
Illan mahtipontinen huipennus oli paitsi musiikillinen myös visuaalinen spektaakkeli, Veljo Tormisin, Marianna Liikin ja Margus Kasterpalun Raudan kutsuminen. Tämä loitsunomainen suurteos oli luotu erityisesti Leigo Lake Music Festivalille. Esityksessä olivat mukana kaikki aiemmin esiintyneet seitsemän kuoroa – 150 laulajaa Pohjoismaista ja Baltiasta sekä Ukrainasta – sekä käyrätorvea soittava Kreete Jacob, laulava ja šamaanirumpua soittava Iris Oja, ja lyömäsoittimia soittavat Maarja Nuut ja Heigo Rosin.
Teos oli mahtavaa kuultavaa mutta myös näyttävä savu- ja tulishow. Savu ei suinkaan tullut mistään savukoneista vaan isoista nuotioista ympäri järveä, jotka saatiin savuamaan heinillä. Esityksen aikana järvellä souti hiljalleen parivaljakko, joista toinen laski suuria palavia kynttilöitä eri puolille järveä, yksi toisensa jälkeen, yhteensä kymmeniä ja kymmeniä. Järven takana kohoavalla nurmirinteellä paloi niin ikään kynttilöitä ja nuotioita ja lopuksi myös suuri heinistä rakennettu spiraali.

Savua saatiin heinää polttamalla.

Maisema muuttui valon määrän myötä.
Juhlavuoden konsertti
Lauantaina kävin ennen Leigoon menoa tutustumassa Peninuki Distilleryyn ja KODASin juomatehtaaseen. Kun kävelimme KODASin tiluksilla pikku järven rantaan, kysyin, onko järvi luonnollinen. Minulle kerrottiin, että on – ei sentään kaikkia Viron järviä ole itse tehty.
Leigon lauantain kolme ensimmäistä esiintyjää olivat virolainen Maarja Nuut, islantilainen Sóley sekä JFDR, joka on islantilaisen kokeellisen laulajan, lauluntekijän ja multi-instrumentalistin Jófríður Ákadóttirin sooloprojekti.

Yleisössä oli niin pikkulapsia kuin vanhuksiakin.

Leigossa myytiin paikallisten panimoiden tuotteita ja monenlaista syötävää, kuten rapeaksi paistettua silakkaa ja suolakurkkuja.
Illan päätti yhden Viron merkittävimmän säveltäjän, Sven Grünbergin, juhlavuoden konsertti. Tässä festivaalin huipennuksessa soi Grünbergin albumien Hingus ja OM sekä kulttielokuvan Kuolleen vuorikiipeilijän hotelli musiikki.
Leigon nettisivulla kerrotaan: ”Sven Grünbergin tuotantoa luonnehtivat avara äänimaailma, meditatiivinen syvyys ja ainutlaatuinen sointikieli, joka on koskettanut kuulijoita jo vuosikymmeniä. Leigon luonnonympäristö – järvet, metsä, tuli ja valo – luo tälle musiikille erityisen tilan ja avaa tunnetut teokset uudessa valossa.”

Illat Leigossa olivat valon ja pimeyden vuoropuhelua.
Konsertissa Grünbergin tuotantoa esittivät Viron Elektronisen Musiikin Seuran Yhtye (EMA), Kadri Voorand ja Ott Lepland. Yleisön eteen astui myös vanha mestari Sven Grünberg itse, joka omien sanojensa mukaan ei enää usein nouse lavalle.
Minä en nähnyt tätä esitystä loppuun asti enkä myöskään viimeisen illan valoshow’ta, mutta uskon, että se oli yhtä vaikuttava kuin edellinenkin.

”Savukoneet” käynnissä vastarannalla.

Leigon asukkaita nämäkin.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Arlanzan viinireitti hurmaa monipuolisuudellaan
MATKAILU | ”Pohjois-Espanja ja Arlanza on hyvä retkikohde heille, jotka ovat mielestään jo nähneet koko maan”, Maarit Saarelainen kirjoittaa.
Parasta juuri nyt: Ahvenanmaa-spesiaali!
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Mikko Saari on matkaillut Ahvenanmaalla.
Tykkimäen huvipuisto juhlii 40-vuotista taivaltaan ja tarjoaa ikätovereilleen ilmaisen rannekkeen
JUHLAVUOSI | Kouvolassa sijaitsevassa huvipuistossa nähdään heinäkuussa joukko kotimaisia eturivin esiintyjiä.
Parasta juuri nyt: Lappeenranta!
MATKAILU | Lappeenrannan kulmilla korostuu tänä kesänä kulttuurin ja taiteen paikallinen arvostus sekä persoonallinen, korkeatasoinen osaaminen Saimaan rannoilta torille ja kahviloihin.




