Olavinlinna on sentään linna, eikä rauniot. Jo vuodesta 1475. Kuvat: Anne Välinoro

1

Leikki on lasten työtä, mutta voisi se olla välillä aikuistenkin. Leikistä löytyy luovuus. Leikkien oivallat ratkaisuja.

Suomen Metsämuseo Luston Metsäsuhteiden maa -päänäyttelyn oheen toteutettu Leikkiähän tämä vaan on! avaa oven puulelujen lapsuuteen.

Kyllä puinen junarata metallisen päihittää ja Aku Ankan auton voi tehdä myös puusta. Ison sellaisen, punaisen.

Kurkkumopokin kuvissa vilahtaa, ikävästi muovinen, mutta nyt kurkkusadon aikaan niin sympaattinen.

Mene pöllön sisään! Kuuntele vesilintuja! Istu ja raapusta oma muistosi lempileikistäsi ulkona!

Tuo lapsesi ja leiki hänen kanssaan näyttelyssä. Vetäise Sanna Vatasen neuloma metsäpäähine päähäsi ja asetu huopaiselle kannolle tarinoimaan.

Eläydy. Taannu. Iloitse!

Leikkiähän tämä vaan on! Suomen Metsämuseo Lustossa 19.3.2028 saakka.

Astu Pöllöön.

2

Riihisaaren museossa Savonlinnassa et voi välttyä tatuoinneilta, vaikka muuten niitä inhoaisitkin.

Tatuoinnit ovat nykyään kaukana siitä, millä ne stigmatisoivat ihmisiä, vankeja, prostituoituja, merenkulkijoita vielä sata vuotta sitten.

Tatuointiliikkeet tulivat Suomeen 1980-luvulla. Sitä ennen tatuoinnin toteutus oli salaista. Suomalaisille merimiehille Kööpenhaminan Nyhavn on ollut tatuointien hankinnan pyhiinvaelluskohde.

Aave ja merimies -näyttely perustuu Saksassa syntyneen britin ja maailmankansalaisen William ”Willy” Robinsonin kokoelmaan.

Robinson on kerännyt esineitä tuhansilta tatuointistudioilta maailmalta.

Valtava kokoelma tatuointiaiheisia esineitä ja taideteoksia on esillä Robinsonin Tatuointimuseossa Leppävirralla.

Tatuointeihin liittyy yhä mystiikkaa ja jopa taikauskoisia käsityksiä. Alaa pidettiin aikoinaan puolilaillisena ja arveluttavana. Tästä huolimatta valtava ja yhä kasvava määrä ihmisiä ympäri maailman kantaa mustetta ihollaan, pikkuruisista sloganeista koko säären peittäviin yksisarvisiin. Tatuointi on osa asustetta.

Aave ja merimies Riihisaaren museossa Savonlinnassa 28.9.2026 saakka.

Jäämies Ötzin vahajäljennös on myös nähtävillä.

3

Junamatkailu on nousussa ilmastotalkoissa. Jos et halua pitkälle Euroopan lävistävälle interreilille, ota maitojuna ja matkusta 45 kilomteriä. Savonlinnasta Parikkalaan lähtee sellainen ihan torin kupeesta parin tunnin välein.

Näet matkalla Olavinlinnan paraatipaikalta Kyrönsalmen ylittävältä sillalta, hämmästelet Stora Enson tehdasta Pääskylahdessa, ihastelet Luston pysäkin Taidelaituria Miina Äkkijyrkän peltilehmineen, nautiskelet Retretin seisakkeen Olavi Lanun mietiskelijästä ja alkavasta harjualueesta, uppoudut metsään Punkaharjulla ja livut kohti Parikkalaa vesistöä halkoen.

Jani Halmekin näkyy olevan vastassa, ainakin pahvikuvana.

Oi, mikä matka puolessa tunnissa. Ja tässä junassa et voi välttyä kansainväliseltä seuralta.

Jos on lauantai ja ilta, poikkeat tietysti Särkisalmen lavalle.

Juna kesälomalaista kuljettaa.

4

On Lottajärjestö, on Pikku-Lottia, on Sotaveteraaneja, vaikkakin enää vähän.

Mutta miksi kutsutaan nuoria naisia ja tyttöjä, jotka pelkoaan uhmaten toivat tuskin teini-ikäisinä karjaa turvaan sota-alueilta kanta-Suomeen taistelujen jaloista.

Heitä olivat myös Lahja, Annikki, Eila ja Maija, nyt jo sadan vuoden pintaan eläneitä vahvoja naisia.

Heidän elämänsä muuttui 1939. Kun he toivat lehmiä turvaan satojen kilometrien taipaleita, he eivät yöpyneet hotelleissa. Lehmän lämmin kylki oli tavanomaisin majapaikka ja ystävällisen ohikulkijan nakkaama leipäpala eväänä.

Peseytyä ei voinut, jollei joku kutsunut saunaan tai järvi osunut kohdalle. Voi kuvitella miten nuori nainen häpesi ja kärsi kuukautisten aikaan tallatessaan lehmän rinnalla.

Lehmitytöt 1944 on loistodokumentti nuorista, joilla ei ollut vaihtoehtoja, ainoastaan velvollisuuksia. Karjaa ei jätetty.

Se oli monen perheen ainut turva pula-aikana. Silti karjaa piti jättää tien poskeen sairastuttuaan tai loukkaannuttuaan.

Kun lehmät saatiin viimein turvaan, moni niistä tunnisti saattajansa vuosien päästä.

Lehmitytöt 1944 on yhdeksänosainen sarja, jokainen osa on parikymmentä minuuttia. Siinä ajassa kuuluvat neljän naiset aatokset ja tiukkaa faktaa sodan etenemisestä. Lehmityttöjen ansiot ovat monet: se pysäyttää nuorten naisten panokseen rintamalla. Lehmitytöille itselleen aika kuljettajina muutti loppuelämän. Uudet asuinsijat toivat uusia haasteita, elämänrikkautta, jopa puolison.

Edesmennyt äitini kertoi aina kokemuksistaan lehmityttönä Suistamon Alatusta Kiteelle. Kolmetoistavuotias nakattiin taipaleelle junanvaunusta ja vannotettiin tuomaan lehmät uutta kotia varten Itä-Savoon, nykyisen Savonlinnan Kerimäelle.

Rosa Liksomin Väylä ja siitä ansiokkaasti tehty näytelmä kertovat samoista hetkistä Lapin sodassa.

Ella Mettänen vie lehmää turvaan seuraavan kerran Teatterikesässä.

Lehmitytöt 1944 Yle Areenassa.

Tullisaaren huvila on ympäristöineen oopperakävijän helmi.

5

Oopperaa, oopperaa, oopperaa! Savonlinnan Oopperajuhlien perustajan Aino Acktén syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta.

Acktén elämä jakautui aktiivisten esiintyjävuosien jälkeen Helsinkiin ja Savonlinnaan. Helsingissä oli rakas Tullisaaren huvila – joka avattiin restauroituna keväällä, ja Savonlinnassa tukikohtana oli huvila Suruton Kasinonsaarella.

Tullisaari Laajasalossa on Helsingin kävijän must. Paikka on ihastuttava, sen antimet maukkaita ja tunnelma sanoinkuvaamaton.

Suruttomassa kannattaa pistäytyä taidenäyttelyissä. Niitä on aina vesirajaan saakka.

Tänä kesänä odotan Savonlinnan oopperajuhlillta erityisesti Madama Butterfly -oopperaa ja muita italialaisia. Göteborgin oopperan La Traviata kutkuttaa jo nyt, kuukausi ennen vierailua.

Savonlinnan Oopperajuhlat 3.7.–1.8.2026.

Anne Välinoro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua