Petrisaaren särkkä. Kuva: Anne Välinoro

1

Italia on monta maata, niin se oli jo ennen Italian yhdistymistä. Pohjoinen on edelleen se vahva Italia, varakkaiden, kauneimpien järvien, muodin, kulttuurin ja sivistyksen Italia.

Rooma on Rooma, jonne kaikki tiet johtavat, imperiumin sydän. Ja sitten kuollaan.

Mutta mikä on Etelä-Italia?

Sisilia, ryöstelyn, mafian ja liikennekaaosten, mutta myös Italian kauneimmaksi mainittujen rantojen, luontokohteiden ja poukamien paratiisi.

Kaikesta tästä kertoo Yleisradiolle etupäässä Italiasta raportoiva ja Kansanradiosta tuttu Mira Selander. Selanderin Vapauden oppitunnit (Tammi, 2026) on esikoisromaani kypsän naisen, kolmen aikuisen lapsen itsenäisen äidin elämästä Palermossa, Sisilian pääkaupungissa.

Romaaniksi en kirjaa kutsuisi, ennemmin luen sen esseenomaisina muistiinpanoina vuodenkierrosta henkilökohtaisen kaipuun maassa.

Selander opettelee elämään sisilialaisittain, sillä Milanon hän jo nuoruudestaan tuntee.

Italian kieli on hyvin hallussa, mutta Palermon omalaatuisuuteen se ei takaa sisäänpääsylippua.

Selander etsii kaupungista hyvien aiheiden ohella rakkautta. Sellainen löytyykin, nuorehko mies.

Lopun voi arvata. Kulttuurit ja elämäntilanteet eivät kohtaa, toisella on takana se, mistä toinen vasta haaveilee. Yhteinen koira ei riitä liitoksi.

Selander avaa konstailematta erotiikan sisilialaisia oppitunteja, mutta ne eivät ole kirjan kiinnostavinta antia.

Miesseikkailut tuppaavat haukotuttamaan, Palermon arki ei.

Suomalaisen silmin sen arvaamattomuus, toimimattomuus, torakat, helle, suojelurahat, väkivalta, konservatiivisuus ja uskonnollisuus, mutta myös häikäisevä valo, kansalaisaktivismi, elämänilo, maut, tuoksut ja kiihko, Pyhän Rosalian jäännöksiä kunnioittava viikon mittainen festivaali ja nautiskelu kiehtovat Selanderin kuvailemina enemmän kuin nuori rakastaja.

Vapauden oppitunnit koettaa sulauttaa kaiken reilussa vuodessa koetun yhteen pakettiin, myös henkilökohtaisen kasvun, ikäkriisin ja vanhemmuuden itsereflektion.

Vähemmän on usein enemmän.

Ja kuten Selander kirjansa päättää: Palermo onkin se todellinen rakastettu, oikullinen, hankala, mutta pysyvä.

Kansikuva: Sanna Mander. Kuva: Tammi

2

Olen karjalaisten leivonnaisten ja ruokien suuri ystävä. Leivon, vaivaan, vatkaan ja kaulitsen. Pulikoin, ajelen ja voitelen.

Rypytän. Paistan, haudutan ja siivilöin. Neuvottelen karjalanpiirakan taikinan koostumuksesta sellaisia myyvän kanssa.

Pohdin vatruskan moninaisia muotoja. Miksi se täytettiin Salmissa ja Venäjällä rahkalla ja Ilomantsissa riisillä tai sienillä?

Martta Pelkosen ylösottamia luovutetun alueen Salmin pitäjän ruoka- ja leivontaohjeita sekä luonnon antimien ja viljojen käyttöön liittyviä neuvoja on nyt saatavilla Karjalan Sivistysseuran 120-vuotisjuhlavuonna julkaisemassa Argivoi da pyhähuttu – Salmin karjalaista ruokakulttuuria -teoksessa (2026).

Siinä yhdistyvät kansa- ja kielitieteellinen tutkimustyö, ortodoksisen kulttuurin ja uskonelämän vaikutus ruokakulttuuriin paastosääntöineen sekä mainiot historialliset valokuvat leivinlaudan ääreltä.

Pappi Vesa Takalan oivalliset piirrokset kiteyttävät kunkin kappaleen teemat.

Argivoi da pyhähuttu -teoksen lukeminen vaatii pientä livvinkielen treeniä. Kuva: Karjalan Sivistysseura

3

Tänä kesänä olen uinut saarien ympäri ja tarponut polkuja myöten saarten siimeksessä.

Petrisaaren ympäriuinti Puruvedellä Punkaharjulla, Viikinsaaren ympäriuinti Tampereella – kuuden ja kahden kilometrin matkat avasivat silmät katsomaan veden alle ja rantaviivaa vedestä käsin.

Tämän kesän suurimmat elämykset ovat tässä. Kun tuuli nousi ja aallot kävivät puolimetrisiksi, saattoi ottaa pitkiä vetoja veden alla ja eläytyä hylkeeksi.

Avovesi- ja matkauinti on nouseva laji. Saaren ympäri uidessa olet turvassa. Rantautuminen käy helposti.

Sulosaaressa Savonlinnan Kasinonsaaren takana on huikea Lettukahvila Kalliolinna, kuluvana kesänä muuten viimeistä viikonloppua auki 15.–16.8.2026.

Lettukahvilassa pistäytyminen kannattaa. Se on yksi saaren lomahuviloista ja pitkälti alkuperäisessä asussa.

Sulosaari on historiallinen lomasaari. Lettuja saa Kalliolinnasta. Kuva: Anne Välinoro

Saari on hurmaava kohde kevyeen luontopolkukierrokseenkin. Se on myös osa suomalaisen kylpylaitoskulttuurin historiaa.

Kun Savonlinnan Vääräsaarelle rakennettiin arkkitehtonisestikin korkeatasoinen puinen kylpylä, lomailubisnes laajeni myös läheiselle Vasikkasaarelle, nykyiselle Sulosaarelle rakennettuihin huviloihin.

Niissä saattoi majoittua omilla sisäänkäynneillä ja nauttia täydestä ylöspidosta.

Kun Sulosaaren kiertää, tapaa jo osittain raunioiksi muuttuneet huvilat vielä Marko Ruuskasen linnunpönttöinä.

Yksi Marko Ruuskasen linnunpöntöistä. Kuva: Anne Välinoro

4

Kesällä pitää päästä korkealle. Silloin näkee kauemmas.

Koli on vakiokohde Pohjois-Karjalan kävijälle. Ukko-Kolille ei montaa askelta tarvitse ottaa, kun rinnehissi vie ja tuo parkkipaikalta hotellille ja Kolin luontokeskukselle. Siitä nousua on enää parien portaiden verran.

Hämmästyttävää on, että Lieksan Kolista tuli osa kansallispuistojen ketjua vasta vuonna 1991.

Sitäkin ennen se kyllä oli ollut suosittu matkailukohde, aina karelianismin alkuajoista lähtien 1880-luvulta.

Tämä Koli Pieliselle on kuvattu noin miljardi kertaa. Nyt taas. Kuva: Anne Välinoro

Palailin työmatkalta toiselta kansallispuistoalueelta Tiilikalta Rautavaaralta Juuan ja Kolin kautta. Juuassa poikkesin Paalasmaan saaristoon ja hämmästyin. Sieltä löytyy näkötorni, josta Paalasmaan upea vesistö aukeaa koko saarisessa komeudessaan.

Viittoja on yksi ja auton pitää punnertaa tovi ennen ylängölle pääsyä. Mutta nousu näkötorniin kannattaa. Tämähän on – jopas jotakin, vielä komeampi maisemiltaan kuin Koli. Näkymää on täydet 360 astetta.

Ja osa matkasta Paalasmaan saarille taittuu lossilla. Sekin on elämys.

Poistullessa laskettelin bensavalon hälyyttäessä vapaalla 14 kilometriä takaisin päätielle.

Paalasmaan näkymiä. Kuva: Anne Välinoro

5

Marjaan! Nyt heti. Maastossa on juuri nyt poimittavissa ainakin viittä marjaa yhtäaikaa. Mustikat ovat vielä napakoita, vattuja on ennätyssato, lakkasoilla käy kuhina, mesimarja pilkottaa kiiluvana jalomuotoisten lehtiensä lomasta ja puolukka on jo valoisilla paikoilla täyskypsää.

Sekoan.

Marja maistuu sarjassa. Kuva: Anne Välinoro

Muista myös syödä metsässä. No niitä marjoja.

Itse uppoan poimintaan niin, että suunta suuhun unohtuu.

Anne Välinoro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua