Veri ei kaipaa varjoja – Agatha Christien Surma suviyössä hylkää nordic noirin synkkyyden

Kuva: WSOY

»Siinä vasta nainen!!» Poirot huudahti innostuneesti, kun laskeuduimme portaita. »Mon Dieu, quelle femme! Ei minkäänlaista kinastelua, ei vastaväitteitä, eikä bluffia! Yksi nopea silmäys, ja hän oli arvioinut tilanteen oikein. Sen minä vain sanon, Hastings, että nainen, joka pystyy tunnustamaan häviönsä sillä lailla – huolettomasti hymyillen – pääsee vielä pitkälle! Hän on vaarallinen, hänellä on teräksiset hermot, hän…»

Näin meidät johdattaa lainaus Agatha Christien (1890–1976) novellikokoelmaan Midsummer Mysteries (2021), suomennettuna Surma suviyössä (WSOY, 2025). Teksti avaa kadonneen kaulakorun arvoitusta novellissa Kaksinkertainen johtolanka (The Double Clue, 1923). WSOY on nyt julkaissut teoksesta pokkariversion.

Kokoelma sisältää kaksitoista lyhyttä, taidokasta novellia, joissa ratkotaan rikoksia ja juonitellaan kaukaisemmissa miljöissä, kuten Niilillä, Kreikan Delfoissa tai pienen Cornwallin kalastajakylän rannikolla.

”Paikan nimi on Rathole. Se on omalaatuinen pieni Cornwallin kalastajakylä, hyvin maalauksellinen – ehkä liiankin maalauksellinen. Ilmapiiri on keinotekoisen vanhanaikainen.”

Hilkka Pekkanen suomentanut viisi novellia kokoelmaa varten. Muina suomentajina toimivat Kristiina Drews, Anna-Liisa Laine ja Jukka Saarikivi.

Novelleja yhdistää taidokas, palapelimainen rakenne. Tarinan yllätyksellisessä loppuhuipentumassa etsivä kokoaa palat yhteen ja ratkaisee rikoksen. Juonirakenne vaatii merkittävää kekseliäisyyttä, mielikuvituksen lahjoja sekä elävöittämisen taitoja.

Aina tapaukseen ei liity murhaa, kuten vaikkapa Kaksinkertainen johtolanka –novellissa (The Double Clue, 1923), joka käsittelee kassakaappivarkautta, tai Ruhtinaan smaragdissa (The Rajah’s Emerald, 1926), jossa nukkavieru James saa kutsun lounaalle Maraputnan ruhtinaan pöytään, kun selviää mitä merkillisin smaragdin varkaus.

Christie on luonut useammankin seikkailevan etsijän hahmon, kuten Parker Pyne, neiti Marple, herra Satterhtwaite sekä Hercule Poirot. Harley Quin on kuvitteellinen, herra Satterthwaiten ajatuksia täsmentävä näkymätön, surrealistinen hahmo. Muita etsivän hahmoja ovat Tommy ja Tupperance.

Henkilöhahmoja on kuvattu usein suorasti; Christie kuvailee usein fiiniä ulkonäköä, asemaa, maneereita. Henkilöt ovat usein mielenkiintoisia ja kuuluvat yleensä englantilaiseen yläluokkaan, mukana on myös kansainvälisyyttä.

Tutkimukset rajoittuvat pienen, juonittelevan, hieman suljetunkin yhteisön sisälle, kuten sukuun, merellä purjehtivaan laivaan tai näytelmää laativaan ryhmään.

* *

Juoneltaan yksi hienoimmin keksityistä novelleista on Herra Davenheimin katoaminen (The Dissappearance of Mr Davenheim, 1923), jossa vanhempi osakas Davenheim & Salmonin tunnetussa pankki- ja varainhoitoyhtiössä katoaa merkillisesti ennen pankkinsa sensaatiomaista romahdusta. Mies sijoitti varansa viime aikoina jalokiviin. Novelli sisältää hienon sisäkkäiskertomuksen sormuksesta, jonka Kelleth eli oikeammin Davenheim väittää poimineensa ojan reunalta. Novelli sisältää myös lempeän sarkastista huumoria Scotland Yardia kohtaan.

Toinen merkittävä, hienosti keksitty novelli, on Jane hakee työpaikkaa (Jane in Search of a Job, 1924). Novellissa Jane Clevelandin tulisi esiintyä Venäjän vallankumouksen myllerryksissä tappolistalla olevan suuriruhtinatar Paulinen sijaisena huomattavasta summasta Orion Housen myyjäisissä. Lopulta Jane yllättyy odottamattomalla tavalla ja huomaa tulleensa huijatuksi ja rikoksesta epäillyksi.

Tunnelma novelleissa ei ole synkkä tai melankolinen; vaikutelma on hienovarainen. Agatha Christien novellit eivät keskity kuvailemaan väkivaltaa rikosten yhteydessä. Toisinaan kerronta saattaa olla kevyesti dramatisoitua, kuten Astarten temppelissä (The Idol House of Astarte, 1928).

Lyhyet kertomukset kuvaavat harvemmin henkilöiden sisäistä maailmaa. Kertoja vaihtelee niin, että äänessä saattaa olla kapteeni Hastings (Italialaisen aatelismiehen seikkailu, Herra Davenhiemin katoaminen) tai Joyce Lempriére (Veriset katukivet).

* *

Christien tekstit eivät jätä usein loppuratkaisuissa kovin syvällistä tulkinnanvaraisuutta. Tosin Rakastavaisten kuja (Harlequin’s Lane, 1927) sisältää surrealistisia piirteitä niin että Harley Quinin hahmo kytkeytyy Satterthwaiten tulkintaan.

Mieleenpainuvin piirre on ajan murros, kun henkilöt käyttävät uudenaikaisia keksintöjä, kuten sähkösanomia (Uhkaavan muukalaisen seikkailu; The Adventure of the Sinister Stranger, 1924) tai autoja: ”Taksia on aina mahdoton löytää, kun on erityinen kiire, mutta onnistuin viimein, ja pian ajaa köröttelimme Regent’s Parkin suuntaan.”

Myös kemikaalitietämys nousee esiin, kuten Kuolema Niilillä osoittaa. Italialaisen aatelismiehen seikkailu (The Adventure of the Italian Nobleman, 1923) sivuaa tohtori Hawkerin tietoutta myrkyttämisen yleisyydestä rikoksissa; samoin Uhkaavan muukalaisen seikkailu sisältää harvinaisia alkaloideja tutkivan tohtori Bowerin. Tarina on klassinen, englantilaisen rikoskirjallisuuden taidonnäyte, jossa korostuvat älyllinen päättely sekä päähenkilön tai arvoituksen ratkaisijan rooli tekstin edetessä.

Rikosten ratkaisut Christien novelleissa edustavat nokkelaa, loogista ajattelua.

”Useimmat yksityiskohdat ovat merkityksettömiä; vain muutama harva on olennaisen tärkeä. On luotettava aivoihin, pieniin harmaisiin aivosoluihin.» Poirot naputti otsaansa. » Aistit johtavat harhaan. Totuutta on etsittävä sisältä – ei ulkopuolisista seikoista.”

* *

Tarinoiden kantavana teemana on, että rikos ei kannata. Christien teoksen novelleissa rikoksen tekijät tuomitaan; tarinat päättyvät tapauksen mukaan oikeudenmukaisesti.

Kokoelma on kevyttä luettavaa ja se orastaa mestarikirjailijan merkitystä modernille rikoskirjallisuudelle. Alkuperäisen englanninkielisen tekstin vaikuttava asu ei täysin taivu suomen kielelle.

Helppolukuisimmat novellit ovat Kesä Pyreneillä, (Summer in the Pyrenees, excerpted from an Autobiography, 1975), Jane etsii työpaikkaa (Jane in Search of a Job, 1924), osin koomisessa valossa Scotland Yardia käsittelevä Herra Davenheimin katoaminen sekä Italialaisen aatelismiehen seikkailu.

Teoksen kertomukset edustavat dekkarityyppiä, joka kukoisti 1920-luvulta eteenpäin suursotien välisenä aikana. Teos on vaihtoehtoinen ja varteenotettava vaihtoetho perinteisten pohjoismaisten rikoskertomusten ystäville; suomalainen rikoskirjallisuus keskittyy kuvaamaan usein synkkiä, yhteiskunnallisia teemoja, kuten korruptiota, kyberrikollisuutta, rasismia sekä yhteiskunnan laitoja.

Mari Loponen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua