Hautaustoimistohuumoria Roomassa. Kuva: Anne Välinoro

1

Kevät on, mutta onko toivoa? Maaret Kallion Toivon ja rauhan työkirja (WSOY, 2026) voisi olla hyvä vaikka valmistujaislahjana nuorelle, jolle maailma ei ole vielä valmis eikä kokemuksen kautta tuttu.

Kouluttajapsykoterapeuttina ja luennoitsijana, päälehdenkin vastailijana varsin suosittu Kallio tuntee mielen haasteet laineilla ja tyynessä.

Kirjassa on lyhyitä kappaleita, jotka saavat pohtimaan miksi oikein ahdistun, mitä ystävät minulle merkitsevät ja mitä toivo lopulta on. Riittääkö se elämän voimaksi, että selviytyy kolhuitta ja vailla isompia menetyksiä?

Elämään tyytyväisyys voi johtaa passiivisuuteen ja tyhjyyteen.

Päämäärät ja haasteet ovat elämän rikkautta ja niiden toteuttaminen niin, että samalla tulee auttaneeksi muita ja koko ympäristöään. Toivo ja mielenrauha kulkevat yhtä jalkaa toimeen ryhtymisen ja aktiivisen, omien arvojen mukaisen hyvää tekevän työn kanssa.

Viimeinen kirjan täydennystehtävistä liittyy viimeiseen kirjeeseen. Mitä ja kenelle kirjoittaisit, ketä muistaisit ja kiittäisit? Ja mistä ja kenelle itse olisit kiitollinen?

Itsensä jo poismenneeksi kuvittelu avaa ihan uusia näkökulmia tähän päivään.

Erikoisjoukot-tv-sarjan neljäs kausi teetti tämän finaaliin selvinneille. Se oli koko rumban haastavimpia tehtäviä.

Avovesi, here I come. Kuva: Anne Välinoro

2

Avantokelit alkavat olla ohi mutta avovesiuinti parhaimmillaan. Vedet ovat kesän kynnyksellä puhtaimmillaan.

Varkautelaisen Päivi Konttisen Avantomatka (Aviador, 2026) alkoi koronavuosina.

Konttinen päätti kirjoittaa haastattelukirjan 30:sta lajin harrastajasta saadakseen selvää, miksi ihminen menee tuulessa ja tuiskussa, räntärökäleisen aamun hyhmässä tai paukkupakkasilla reiälle ja laskeutuu hyiseen veteen henki salpautuen.

Eihän se sitä tee, kun muistaa hengittää oikein. Kylmäuinnin jälkeinen euforia ei ole ainut syy avantorutiiniin, laji antaa myös mielen tasapainoa, helpottaa lievää masennusta, tyhjentää pään, lievittää stressiä, lisää aineenvaihdunnan kannalta edullisen ruskean rasvan määrää ja on vaan yksinkertaisesti mahtava buustaaja alkavalle päivälle.

Kirjan koskettavin tarina löytyy varkautelaisen Liisa Pakarisen elämästä. Hän menetti vuoden 2021 aikana kaksi lastaan, toisen sairaskohtaukseen, toisen auto-onnettomuudessa. Eihän tuosta voi selvitä?

Pakarinen palasi lapsuutensa rakkaan uintiharrastuksen pariin, löysi oman avantokummipojan ja suru on ollut näin helpompi kestää. Samasta onnettomuudesta selviytyneet nuoret lähtivät mukaan Liisan kavereiksi pulahduksiin.

Uusi yhteisö mieluisan asian parissa on tuonut Liisan päiviin iloa.

Sirkku Rosi: Tarjoiluehdotus, 2026. Akvarelli paperille, mehiläisvaha, steariini, pigmentti, 111,5 x 75 cm. Kuva: Jussi Koivunen

3

Oi mitä näyttelyjä Tampereen alkukesä tarjoaakaan. Poikkesin taiteiden yönä Sara Hildénillä.

Vastamaalattua – Freshly Painted nostaa erityisesti nuoria kuvataiteilijoita framille, heitä, joille pensseli ja sivellin ovat luontaisin käden jatke.

Sirkku Rosin luontoon sulautuvat kököttäjät, Kaisa Huotarin kollaasimaiset metsäikkunat ja interiöörit tai Riikka Sormusen ihmeellinen fantasiamaailma ovat raikkaita kuin aamukaste kesäaamuna.

Hildénillä on ihana vaellella myös taidepuistossa ihastellen Näsijärveä. Juurihan tuossa hiihdettiin!

Tampereen Taidemuseossa pysähdyin tarkastelemaan uuden laajennusosan ja Siilo-rakennuksen pienoismallia.

Niin muuttuu Pyynikintorin ympäristö lähivuosina. Ei pahasti.

Siilo tulee.

Vastamaalattua – Freshly Painted Sara Hildénin taidemuseossa 30.8.2026 asti.

Siilo-rakennuksen pienoismalli. Kuva: Anne Välinoro

4

Käväisin huhtikuussa Roomassa. Viikko on lyhyt aika, mutta kevätkesän maistiaiseksi riittävä ikuiseen kaupunkiin tutustuessa.

Rooma on sellainen paketti, että etukäteistietoa kannattaa hakea ajantasaisesta matkaoppaasta.

Kun Colosseum ja Fontana di Trevi on käyty, Pantheon poikettu ja Tiberin varsi tuttu, on aika hankkiutua uusille reiteille mukulakivikaduilla.

Koska majapaikkamme sijaitsi lähellä Caffarellin puistoa, piti puisto tutkia. Samalla pääsi kävelemään Via Appiaa, Rooman valtakunnan merkittävintä tietä ohi San Caliston ja San Sebastianin katakombien. Kaikkiaanhan tiellä on mittaa 532 kilometriä ja päätepiste Brundisiumissa itärannikolla.

Erinomaista Rooma-tietoutta tarjoaa Ilpo ja Miia Salosen Sata päivää Roomassa (Avain, 2025). Saloset ovat asuneet Roomassa aika ajoin ja havainnoivat ikuista kaupunkia aktiivisten ihmisten, nykyroomalaisten näkökulmasta. He kävelevät kävelemästä päästyään, mutta muistavat altistua nautinnoille, kahvi- ja viinihetkeen uudessa korttelissa tai impulssiostoksiin vanhan tavaran liikkeessä.

Kirja on täynnä herkullista suunnistusta, joissa rasteiksi löytyvät vaikkapa yhdistyneen Italian ensimmäisen kuninkaan Viktor Emanuelin parin hehtaarin kokoinen kermakakkumuistomerkki Vittoriano, tietysti katakombit, mutta niinkin banaalit asiat kuin hilpeät hautaustoimistomainokset tai Antica Libreria Cascianelli, Keanu Reevesin tähdittämän John Wick -elokuvasarjan toisen osan näyttämö Roomassa. Sokkeloisen kirjakaupan takahuoneessa Reevesin esittämälle hahmolle räätälöidään luodinkestävä puku.

Saloset jututtavat omistaja Alfio Mazzaa, joka myöntää nykyään tarttuvansa ennemmin kännykkään kuin kirjoihin, joita hänellä oli ennen aina viisi kesken.

No, on hän kuitenkin lukenut ylpeydellä esittelemänsä 12-osaisen Casanovan muistelmat -kirjasarjan 3 500 sivua.

Rooma on suomalaisesta kaukana kuin syvä eurooppalainen historia savupirteistä. Väärin. Suomalainen antiikin tutkimus on huipputasoa. Ja sen tekemiseen Villa Lante, Amos Andersonin rahatukulla hankkima renessanssipalatsi ja nykyinen Suomen kulttuuri-instituutti on loistokas alusta.

Villa Lante sijaitsee Roomassa näköalapaikalla Gianicolo-kukkulalla.

Sata päivää Roomassa kätkee lentäviin lauseisiinsa riemastuttavaa faktaa vaikkapa rakennuskivien ja materiaalien kierrätyksestä jo antiikin aikoina, kaskaiden raskauttamia tunnelmapaloja ja liatun kahvin salaisuuden.

Hyvin kirjoitettuun teokseen palaa mielellään myös matkan jälkeen.

Ja Roomaan on taas palattava jonain päivänä. Salosten kirjaamat kokemukset ovat kaikilta vuodenajoilta.

Vittorianolla riittää alustaa. Kuva: Anne Välinoro

5

Miten kalat hengittävät veden alla?

Vastaus: Ihan hyvin.

Koululaisvitsit ovat parasta, kun koulu päättyy ja laitumille saa kirmata huolista vapaana, no, ainakin nuorimmat.

Tea Mäkipere on koonnut jo toisen teoksen oppilaiden älynväläyksistä eli hulluimmista koevastauksista. Horoskoopiltaan etana (Vinha, 2026) on jatko-osa Etelään lentävälle ruutanalle.

”Suomenna: Körbanan.

Vastaus: Kuorobanaani.”

Ei kuorobanaaneja, vaan Kaija Papun virkattua taidetta. Kuva: Anne Välinoro

”Suomenna: Brevbärare.

Vastaus: Paistinkääntäjä.”

”Kerro hedelmöittymisestä:

V: Vanhemmat menevät ensin ihmissuhdeyhdistykseen, mistä seuraa hedelmöittyminen.

 

Kerro ihmisen lisääntymisestä:

V: Eturauhanen on sylkirauhasen alapuolella, siittiöt kulkevat tätä kautta kohti kohtua.

 

Mitä yhteyttämiseen tarvitaan?

V: Naurua ja lämpöä.”

Jep. Näillä mennään. Kohti valoa, kansakunta!

Anne Välinoro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua