Kuin kuvastimessa #33: Handgun (1983)

Kuvat kuvakaappauksia elokuvasta.

Kuin kuvastimessa

Artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.

* *

Handgun. Yhdysvallat, 1983. Ohjaus ja käsikirjoitus: Tony Garnett. Pääosissa: Karen Young, Clayton Day.

Rape and revenge -elokuvilla ei ole hyvä maine. Kyseessä on eräs eksploitaatioelokuvan alalajeista, jonka perusasetelma on kaikessa tylyydessään seuraava: Uhri (lähes aina nainen) joutuu tai on lähes joutua raiskatuksi. Tapahtunut esitetään tarkoituksellisen paljastavasti, pornografian estetiikan kanssa flirttaillen. Rikoksen seurauksena uhri tai joku uhrin läheisistä oppii käyttämään asetta ja kostaa. Yleensä syyllisiä on useita, jotta katsoja pääsee näkemään mahdollisimman monta raakaa kuolintapaa. Lopputekstit alkavat pyöriä lähes heti viimeisen konnan kaaduttua kuolleena maahan.

Kyseessä on eksploitaatioelokuvalle tyypillinen ”voit sekä säästää että syödä kakun” -lähestymistapa, jossa (usein mies)katsojalle tarjotaan ensin alhaisimpiin vietteihin vetoavaa sisältöä, joka lunastetaan myöhemmin moraalisaarnalla ja oikeutetulla kostolla. Tarkoitus on jättää katsojalle puhdas eli tekopyhä omatunto.

Tyylikeino ei ole epätyypillinen edes arvostettujen elokuvantekijöiden töissä. Esimerkiksi Oscar-palkittu Cecil B. DeMille (1881–1959) käytti irstailun ja hymistelyn välistä epäsuhtaa raamatullisissa elokuvissaan, joissa elostelujen ja orgioiden jälkeen seurasi kristillinen lunastussanoma. Näin teokset pystyttiin myymään helposti niin liberaaleille kuin Raamattu-vyöhykkeen katsojille. DeMillen kaltaisten tekijöiden kaksinaismoralismi elää yhdysvaltalaisen viihde-elokuvan perinteessä edelleen.

* *

Toki rape and revenge on ikivanha motiivi aina kreikkalaisista tragedioista lähtien, mutta siitä muodostui oma roskaelokuvan alagenrensä 1900-luvun puolivälissä. Ingmar Bergmanin taide-elokuva Neidonlähde (1960) inspiroi yllättäen monia halpiskauhun ja -trillereiden tekijöitä Amerikassa ja Italiassa. Yksi tunnetuimmista genren elokuvista on umpisurkea I Spit on Your Grave (1978), joka mainitaan usein rape and revengen tyyppiesimerkkinä.

Vaikka joukossa on onnistuneitakin teoksia, on rape and revenge yksi masentavimmista ja syystäkin historiaan unohtuneista genreistä, joka ei ole tuottanut suurta määrää merkittäviä filmejä edes eksploitaation mittapuulla. Moni genren elokuva käsittelee aihetta niin tunteettoman puupäisesti, että nykykatsojan on vaikea katsoa niitä edes elokuvahistoriallisista syistä. Monet nykyiset genreen kuuluvat elokuvat ovatkin yleensä feministisiä uudelleenluentoja, joissa on taiteellisesti kunnianhimoisemmat päämäärät. Postmodernit tulkinnat aiheesta alkoivat kuitenkin yleistyä vasta 2000-luvulla.

Jo 1980-luvulla oli silti yksi teos, joka kävi genren tyypillisyyksiä vastaan. Brittiläinen draamaelokuvien tuottaja Tony Garnett sai mahdollisuuden kuvata Amerikassa halpiselokuvan. Garnett valitsi aiheekseen rape and revengen, kuvauspaikaksi Texasin. Ohjaaja halusi kuitenkin tehdä jotain muuta kuin halpaa tirkistelyelokuvaa. Ulkopuolisena Garnettia häiritsi ja kiehtoi yhdysvaltalaisen kulttuurin asekeskeisyys. Hän halusi luoda teoksen, joka käsittelisi mahdollisimman autenttisesti ja monisyisesti aseiden roolia osana amerikkalaista väkivaltaa.

* *

Elokuvan pääosassa on Karen Young, jonka ura on koostunut sivuosista vähän tunnetuissa draama- ja jännityselokuvissa. Hän esittää yhdessä uransa harvoista päärooleista Kathleenia, nuorta opettajaa, joka muuttaa pohjoisesta Dallasiin töiden perässä. Young on roolissaan loistava. Sympaattinen Kathleen saa katsojan heti puolelleen. Hän on työssään hyvä, mutta hänen elämänsä on yksinäistä.

Dallas tuntuu etäiseltä ja sen kulttuuri Kathleenin kotiseutuun verrattuna rajulta ja väkivaltaisemmalta. Erään oppitunnin yhteydessä koululla vierailee aseiden merkityksestä luennoiva Larry (roolissaan karmaisevan vakuuttava Clayton Day), joka on pinnallisen karismaattinen ja rakastaa omaa ääntään, mutta joka vaikuttaa silti päällisin puolin suht tavalliselta hepulta.

Larrysta muodostuu Kathleenille kiintopiste. Pariskunta alkaa käydä yhdessä ulkona, ehkä romantiikkaakin on ilmassa. ”Punaiset liput liehuvat”, saattaisi joku Reddit-kulttuurissa marinoitunut sanoa, mutta toisaalta Larry ei vaikuta sen erilaisemmalta kuin muutkaan paikkakunnan miehet. Kathleen ja Larry käyvät monia keskusteluja aseiden tarpeellisuudesta arjessa.

Handgunissa tapahtuu siis raiskaus, ja raiskaaja ei ole muista genren elokuvista poiketen mikään kasvoton varjo tai kuolaava rikollisjengin jäsen vaan uhrille tuttu, tarkalleen sanoen poikaystävä tai ainakin wannabe-sellainen. Itse väkivallan tekoa ei ole esitetty eksploitatiivisesti tai graafisesti vaan realistisesti ja ahdistavasti. Erään treffi-illan päätteeksi Larry aseella uhaten raiskaa Kathleenin asunnollaan.

* *

On tärkeää, että teos tapahtuu Texasissa. Yksi elokuvan vahvuuksista on sen miljöökuvaus. Lukuisat sivuhahmot ovat amatöörinäyttelijöitä, joiden roolisuoritusten vahvuus piilee niiden aitoudessa. Autenttinen texasilainen elämäntyyli esitetään ulkopuolisen, niin ohjaajan kuin päähenkilön, silmin. Kathleenin kautta näemme, kuinka aseita on kaikkialla arkisessa elämässä: cowboy-show’ssa, miesten harrastuksissa, kadulla kävelevien ihmisten vyöllä.

Garnett haluaa teoksellaan esittää, että aseiden kulttuuri mahdollistaa paitsi väkivallan, joka olisi muuten vältettävissä, myös mielenlaadun, jossa aseenkäyttö osana väkivaltaa ei ole vain mahdollisuus vaan itsestäänselvyys. Vaikka Larryn rikos on muutenkin kamala, ase toimii lisämahdollistajana ja ratkaisevana elementtinä, joka mahdollistaa tapahtuneen.

Asetelmaa monimutkaistaa se, että kyseessä on rape and revenge -genren purkamisesta. Larry, joka ei ymmärrä tai halua ymmärtää tehneensä mitään väärää, alkaa vapista, kun Kathleen ilmestyy samalle ampumakerholle ja opettelee käyttämään revolveria vanhojen ukkojen suosiollisella avustuksella.

Emotionaalisesti järkkynyt nainen ei ole saanut apua poliisilta rikosetsivän yrityksistä huolimatta. Ympärillä oleville ihmisille on mahdotonta puhua tapahtuneesta. Siksi Kathleen on päättänyt purkaa patriarkaattia sen omilla aseilla ja antaa Larrylle samalla mitalla aikoen asettaa miehen raiskatun asemaan. Asekulttuurin miehisyyttä korostetaan.

Hiuksensa lyhyiksi leikanneena ja meikittömänäkin Kathleen on ampumaradalla outo näky. Ympäristön uhkaava seksismi korostuu heti ensimmäisistä sekunneista lähtien. Viemällä itsensä leijonan luolaan Kathleen ikään kuin neutralisoi uhan kohtaamalla sen silmästä silmään. Larryn kauhuksi seksistinen pappakerho alkaa pian arvostaa Kathleenia, joka oppii tarkaksi ja armottomaksi ampujaksi.

* *

Edellinen on yksi esimerkeistä, jolla Handgun haastaa katsojaansa. Vaikka sen on tarkoitus toimia varoituksena kyseenalaistamattomasta asekulttuurista, Kathleen nimenomaan voimaantuu aseen voimasta. Ase auttaa ottamaan tilanteen haltuun. Katsojasta se tuntuu oikeutetulta ja hyvältä. Garnett siis hyödyntää rape and revengen tyypillistä tunnemekaniikkaa, mutta nitistää katsojalta mahdollisuuden upota omiin pimeisiin fantasioihinsa. Katsoja on oppinut pitämään Kathleenista, rikos on tuntunut aidosti hirveältä eikä vain tekosyyltä esittää seksiä valkokankaalla. Kosto tuntuu siksi oikeutetulta.

Mutta, elokuva kysyy, emmekö juuri tästä syystä pysty ymmärtämään, mikä on asekulttuurin vetovoima? Ja eikö ainoa tapa voittaa se ole jättää osallistumatta koko touhuun? Ja toisaalta: Jos oikeusjärjestelmä pettää, eikä uhrilla ole ketään jonka puoleen kääntyä paitsi itsensä, emmekö halua joka tapauksessa nähdä oikeuden voittavan? Laki ei ole yhtä kuin oikeus. Me katsojina tiedämme totuuden, eli sen, että rikos on tapahtunut ja se on vakava. Jos uhri ei saa hakea oikeutta edes itse, mihin moraalikäsityksemme lopulta nojaa? Pelkkään teoriaanko?

Kuin ohimennen Handgun siis kyseenalaistaa mielikuvamme sivistyneen yhteiskunnan toimivuudesta perimmäisten, kaikkein henkilökohtaisimpien ongelmien ratkaisijana. Jäljelle jää vain ase, ja se vasta kylmäävää onkin.

Mikko Lamberg

Handgunista on olemassa esimerkiksi Fun City Editionsin rajoitettuna painoksena julkaisema Blu-ray. Teos löytyy myös Youtubesta. 

Koneen Säätiö on tukenut Mikko Lambergin kirjallisuus- ja elokuvakritiikkiä vuonna 2026.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua