Kuva: Harri Hinkka
TEATTERI | Suomen Teatteriopiston näyttelijäntyön jatkolinjan opiskelijat tuovat Tampereelle vanhan tarinan pohjalaisesta puukkojunkkarista.
”Näyttelijöiden koreografinen kyvykkyys pääsee oikeuksiinsa, vaikka lopputulos on kiirehdityn oloinen.”
ARVOSTELU

STO: Haapoja
- Ohjaus: Anna-Elina Lyytikäinen
- Ensi-ilta: Tampereen Juhlatalo Hovi 24.1.2026
Aivan jokaisessa teatterinäytöksessä ei esitys ala aulasta. Aivan joka esityksessä ei ole sirkusta pääohjelman ohella, eikä näytelmä ala kohtauksella, jossa ballerinanasuun ja koppalakkiin pukeutunut rankaisija piiskaa espanjalaiseen voimistelija-asuun pukeutunutta hahmoa.
Tampereen Komediateatterilta ja nuorilta näyttelijöiltä sellainen onnistuu: peräti puolessatoista tunnissa.
Juhlatalo Hovi muuttuu tänä tammi-helmikuussa vankilahäkiksi, kun lavalla kerrotaan puukkojunkkari Matti Haapojan ja sielunhoitaja Mathilda Wreden tarinat. Haapoja-teoksessa on mukana niin komediaa, perinteistä arkkiveisausta kuin jännitystäkin.
True crimeä reilun vuosisadan takaa
Puukkojunkkari Matti Heikinpoika Haapoja (s. 16. syyskuuta 1845 – k. 8. tammikuuta 1895) oli todellinen henkilö. Suomalaisessa rikoshistoriassa häntä muistellaan ja ihmetellään ristiriitaisin sävyin: miehen luita säilytettiin pitkään poliisin Rikosmuseossa Helsingissä, ja jo elinaikanaan häntä kutsuttiin komeaksi ja älykkääksi mieheksi, ”päätä pidemmäksi muita”.
Ihmeellinen on Haapojan tarinakin. Väkivaltaisen isän hoivissa kasvaneen Haapojan tiedetään tappaneen lapsuudenystävänsä Heikki Impposen häissä, minkä jälkeen hänet tuomittiin 12 vuodeksi pakkotyöhön Turun Kakolaan. Uransa aikana Matti Haapoja karkaili useasti – tunnetuimmassa tapauksessa Siperian vankisiirtolasta asti – josta hän matkasi viidentuhannen kilometrin matkan takaisin Suomeen. Aivan varmasti puukkojunkkari Haapojan uhreihin luetaan kolme ihmistä, mutta arvioiden mukaan niitä voi olla peräti 22–25.
Haapoja edusti eräänlaista aikansa true crime -viihdettä. Jo eläessään hänestä sävellettiin arkkiveisuja. Haapojan kuoltua hänen elämänvaiheistaan kirjoitettuja kirjoja myytiin 20 pennillä Yhdysvalloissakin asti. Haapojaa paheksuttiin hurjana tappajana, mutta löytyi hänelle puolustajiakin: tunnetuimpana näistä aatelisnainen, selunhoitaja Mathilda Wrede, joka uskoi Haapojan parantumiseen Jumalan armon kautta.
Juuri Haapojan ja Wreden ainutkertainen suhde on löytänyt paikkansa myös tähän näytelmään.

Kuva: Harri Hinkka
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Suomen teatteriopiston jatkokurssilaisten tarjoama Haapoja-esitys kattaa puolentoista tunnin verran paatosta, komediaa ja tragediaa.
Katsojat saatetaan näytössaliin sirkusmaisissa tunnelmissa. Mukana on niin tanssijoita, käärmenainen kuin jonglöörejakin. Itse näytelmä esitetään sellinmuotoisella lavalla ja sitä ympäröivällä neliöllä.
Lavastus proppeineen on yksinkertainen ja helposti hahmotettavissa. Puvustuksesta löytyy värikkyyttä, mutta myös ilahduttavaa uskollisuutta menneelle.
Käsikirjoitus on kauniisti rytmitetty. Se säilyttää historiallisten hahmojen äänen, mutta tuo lavalle myös komediaa: hauskoina hahmoina esiintyvät niin vankilan vartijat Aaretti (Klaara Korsisaari, Ina Bildo) ja Simo (Rasmus Jokiniemi) kuin tirehtöörikin (Selena Ryckelynck).
Teoksen nopea tahti syö tilaa tapahtumilta ja niiden painolta. Näytelmä siirtyy nopeasti kohtauksesta ja tunnelmasta toiseen. Tunteet puuroutuvat, eikä katsoja aina ehdi hahmottaa, mitä milloinkin tapahtuu.
Tämä kiteytyy erityisesti näyttelijäkaartin runsaudessa. Sielunhoitaja Mathilda Wredeä esitetään peräti kuuden näyttelijän voimin. Vaikka kukin näyttelijöistä tuo lavalle oman kyvykkyytensä, erityisesti alussa hahmoista on vaikea pysyä täysin kärryillä.
Haapojan elämä kaikessa runsaudessaan tuntuu jäävän hahmojen välisten suhteiden varjoon. Hyvä esimerkki tästä piilee kohtauksissa, joissa kuiskaavat äänet piinaavat sellissä istuvaa miestä. Ilman asianmukaista tunnelmaan asettumista mielen järkkymisen kuvaus näyttäytyy laimeana välikohtauksena.
Parhaimmillaan näytelmää kuljettava ensemble tuo teokseen jylhää tunnelmaa ja taiteellista herkkyyttä.
Sulavuudesta ruusuja, risuja äänenkäytöstä
Näytelmän kirkkain anti piilee ehdottomasti näyttelijöiden ruumiillisissa suorituksissa. Sirkuksen ohjelmanumeroita on ilo katsella. Samoin väkivaltakohtauksia: näyttelijöillä on selkeä taito kuvata pieniäkin kehollisia liikkeitä aidonoloisesti ja sulavasti.
Äänenkäytössä sen sijaan olisi parantamisen varaa. Lieneekö syy komediallisuuden sisäisessä absurdiudessa, että sirkusnäyttelijöiden puhe muistuttaa usein animaatioille tyypillistä ääninäyttelyä, ei niinkään lavalle sopivaa äänellistä performanssia.
Vaikka Matti Haapojan uskoontulemisen autenttisuutta on kiistelty, olisi miestä esittävä Jaakko Launis voinut löytää esitykseen vielä piirun autenttisempaa epätoivoa. Murre sen sijaan soljuu häneltä kauniisti. Samaa sukkeluutta on myös Rasmus Jokiniemen repliikeissä: yhteispeli sujuu sekä Haapojan että Wreden näyttelijöiden kanssa saumattomasti.
Vuorosanoista voi maistaa hahmoille ominaisen ylevyyden tai rosoisen tunteiden palon. Harmi vain, että sanat tuppaavat puuroutua.
Klassinen helmasynti on langennut myös Haapojan näyttelijäkaartin ylle: näyttelijät helpommin huutavat kuin elävät.
Haapoja ansaitsisi huomion kokonaiseksi illaksi.
Anni Kanniainen
STO: Haapoja
- Rooleissa Suomen Teatteriopiston näyttelijäntyön jatkolinjan opiskelijat 2025–2026: Bildo Ina, Jokiniemi Rasmus, Kataja Anni, Korsisaari Klaara, Launis Jaakko, Ojanperä Daniela Pietilä Elsa, Pirttijoki Maiju, Pitkänen Harri, Ryckelynck Selena, Salmela Jenna, Tiainen Olivia
- Käsikirjoitus Jussi Kylätasku
- Ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen
- Puvustus Kaisa Savolainen
- Musiikin sävellys, sovitus ja tuotanto Capri Selo
- Puhetekniikan opetus Marja Suurpalo
- Valosuunnittelu ja tekniikka Mathias Lindy ja Janne Pärnänen
- Lavastus, lavasteiden rakennus ja näyttämömestari Pete Linna
Ensi-ilta Tampereen Juhlatalo Hovissa 24.1.2026. Esityksiä 14.2. asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tragikoominen tulkinta sukupolvien välisistä kuiluista ja traumoista – arviossa Kansallisteatterin Isän maa
TEATTERI | Onko soveliasta tai luvallista painiskella eksistentiaalisessa ahdistuksessa, kun maailma ympäriltämme on tuhoutumassa ja koko ihmislaji on vaarassa kadota?
Silmiä avaava reitti menneeseen – arviossa Tampereen Työväen Teatterin Väylä
TEATTERI | Rosa Liksom on yksi niistä kirjailijoista, jotka ovat kirjoittaneet Lapin sodan ajoista siviiliväestön kannalta. Liksomin näkökulman painopisteenä on naisten kokema sota.
Titanique törmäilee estoitta härskin huumorin äärirajoilla – arviossa Tampereen Komediateatterin kevään musikaaliparodia
TEATTERI | Titanique-musikaali herätti kriitikossa poikkeuksellisen ristiriitaisia tunteita. Aika on nyt toinen.
Kalakukostako kuumatkaevästä? Arviossa Kuopion kaupunginteatterin Täydellinen resepti
TEATTERI | Kuopion kaupunginteatterin Täydellinen resepti törmäyttää leipuri Hanna Partasen leivonnaisen miljardöörin makuhermoihin.




