Ville Tietäväinen avaa Kalevalan kolonialistista puolta – arviossa sarjakuvaromaani Metsän kuningatar

Ville Tietäväinen. Kuvat: Otto Virtanen / WSOY

Työuransa graafisena suunnittelijana ja kuvittajana tehneen Ville Tietäväisen intohimo on sarjakuva ja sen parissa hän on kulkenut palkinnosta toiseen. Vuoden 2011 Näkymättömät kädet palkittiin muun muassa Sarjakuva-Finlandialla.

Nyt Tietäväinen sukeltaa Suomen kansalliseepokseen Kalevalaan, sen syntyyn ja sitä ympäröivään ideologiseen kuohuntaan. Metsän kuningatar -teoksen (WSOY, 2026) keskiössä on Kalevalan kokoajan Elias Lönnrotin kohtaaminen vienankarjalaisen runonlaulajan Moarie Karhun kanssa 1830-luvun tutkimusmatkalla.

Tietäväisen pelkistetyn karikatyyrinen tyyli ja upean pehmeä värien käyttö tekee teoksesta visuaalisesti erittäin näyttävän. Rohkea sukeltaminen “pyhään” kansalliseepokseen ja kaikkiin sen ympärille sidottuihin väärinkäytöksiin ja ideologisiin riistoihin pöyhii hyvällä tavalla Kalevalan legendaa ja kuvaa kuinka Suomen syntyminen on yhtä lailla rakentunut riistoon ja kuinka nationalismin raskas karahka aina kalahtaa jonkun niskaan.

Suomalaisuutta luovat “kansakunnan isät” haluavat luoda tulevan valtionsa pohjalle myytit suomalaisuudesta, haastaa muiden kansojen eepokset ja tehdä Suomesta jotain perähikiää suurempaa. Samaa haavetta leimaa nationalistiskolonialistinen ajatusmaailma, jossa myyteistä tehdään tarpeen mukaan kuvia omasta erityisyydestä. Karjalaisessa metsässä on runsaasti muutakin riistettävää kuin runot, joita Lönnrot lähtee metsästämään.

Kuva teoksesta. Kuva: Ville Tietäväinen

* *

Tietäväinen ympäröi Lönnrotin ja Karhun tarinan eri aikakausilla vaikuttaneista aatteista ja liikehdinnöistä karelianismista heimosotiin ja toisen maailmansodan Suur-Suomi-ajatteluun ja Neuvostoliiton puhdistuksiin. Itse Karjala tuntuu isännästä riippumatta saavan näistä innostuksista osakseen vain riistoa, ruumiita ja raiskausta.

Suvaitsevainen kansanmies Lönnrotkin syyllistyy Karhun suvun tarinoiden luvattomaan käyttöön tiedemiesmäisessä tarpeessaan luoda runoista kansalliseepos. Luonnon kiertokulkuun sidotuille tarinoille pitää myös kehittää alku ja loppu, jotka Lönnrot säveltää omasta päästään. Luonnonuskonnolle keskeinen karhunpalvonta siivotaan pois kristillisemmän maiseman tieltä.

Paljon hyvää ja kaunista on syntynyt Kalevalan puitteissa ja sen ympärille, mutta syntytarinan pussissa ei ole vain puhtaita jauhoja. Tietäväisen sarjakuvallinen näkemys kansalliseepoksen synnystä pöllyttää historiaa hyvällä tavalla.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua