ARVOSTELU | Paratiisikaupunki seuraa edeltäjiään siinä, että alamaailman rinnalla tässäkin kuvataan hyvin ajankohtaisesti yhteiskuntaa ja sen muutoksia. Teos voittaisi laadussa, jos tapahtumia olisi ollut hieman vähemmän.
Kritiikit
Tommi Liimatan Hautajaiskengät sukeltaa kainuulaiseen mielenmaisemaan ylisukupolvisen ystävyyden kautta
ARVOSTELU | Tommi Liimatan kirjallinen flow on rikkaasti pohdiskelevaa ja täyteläisesti lähes kaikesta pikkutarkasti huomiota tekevää. Hautajaiskengät-romaani tempaa mukaansa alusta asti.
Idän noidat lentopallon perässä – dokumenttielokuva The Witches of the Orient Espoo Ciné -festivaalilla
ELOKUVA | Japanille olympiakultaa vuonna 1964 tuoneesta naisten lentopallojoukkueesta kertova dokumentti kasvaa kuvaukseksi sodan raunioista nousevasta kansakunnasta. Se on myös kuvaus naisten sitkeydestä ja keskinäisestä ystävyydestä.
Palkittu Sekasin-sarja sai kolmannen kauden – nyt valokeilassa ovat nuoret turvapaikanhakijat
ARVOSTELU | Kansainvälisesti suosittu Sekasin-sarja sukeltaa suljetulta osastolta vastaanottokeskukseen. Edelleen se käsittelee rankkoja aiheita revittelemättä kenenkään kärsimyksellä.
Millainen on arkesi ääniraita? Arviossa Julia Cameronin Kuuntelemisen polku
ARVOSTELU | Luovan kirjoittamisen guruna tunnettu yhdysvaltalaiskirjailija Julia Cameron lähestyy luovuutta tällä kertaa kuuden erilaisen kuuntelemisen muodon kautta.
Lasse Honkasen hillityn tyylikäs dekkari on kypsä esikoiseksi – arviossa Tilaisuus tekee murhaajan
ARVOSTELU | Lasse Honkasen brittiläisestä perinteestä ammentava esikoisdekkari Tilaisuus tekee murhaajan on todella hyvä ja juuri sopivan turvalliseksi laskelmoitu.





