Kaunis ja lempeä aikamatka toiselle aikakaudelle – arviossa Bedouinen Waysides

08.12.2021

Kuva: Moises Galvan

LEVYT | Pehmeästi retro Waysides on tuttua ja turvallista Bedouinea. Vuosikymmenten takainen soundi on myös tätä päivää, ja aikaisemmilta levyiltä matkan varrelle putoilleet kappaleet ovat löytäneet itselleen hyvän kodin.

”Vaikka Waysidesillä on hyvin vähän mitään teräviä kulmia, tekstit eivät ole silkkaa hymyä ja lämpöä.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Bedouine: Waysides

  • Spacebomb, 2021.
  • Kuuntele: Spotify
Bedouinen levy on aikamatka toiselle aikakaudelle. Kansikuvasta musiikkiin, Waysides (Spacebomb, 2021) henkii pehmeää 1960- ja 1970-luvun folkmusiikkia ja laulaja-laulunkirjoittajatyyliä, miksei hieman kantriakin, akustisella kitaralla ja tyylikkäillä sovituksella säestettynä. Bedouinen lauluääni on kaunis ja lempeä.

Vaikka Waysidesillä on hyvin vähän mitään teräviä kulmia, tekstit eivät ole silkkaa hymyä ja lämpöä. Monen kappaleen teemat tuntuvat pyörivän eri tavoin epäonnisten parisuhteiden ympärillä. Levyn avauskappale The Solitude on sävyltään hyväntuulinen, mutta kuvaa yksinäisyyden tunnetta, kun on tottunut toisen läsnäoloon. Auki jää vain kysymys, onko toinen tulossa takaisin, vai onko paluun odotus vain toiveajattelua.

”Sometimes the silence can be cruel
I wait alone
Hear the neighbors phone

Your keys are swinging on the rack
We’re hanging here
Til you get back

Heti seuraava kappale It Wasn’t Me onkin tosin jo aivan toisissa tunnelmissa, romanttista iltaa vietetään ja ne taianomaiset kolme sanaakin sanotaan. Mutta ei rakkaudentunnustuksia ilman epävarmuutta: ”It wasn’t me / it was the fountains / it was the light / The moon didn’t help when it shone / Brightly in your eyes”. Jos ei ole mitään, ei ole mitään näytettävää, missään ei tarvitse onnistua.

Musiikillisesti joukosta erottuu tyylikäs Forever Everette, joka alkaa hyvin pelkistettynä, vain laululla ja Bedouinelle luonteenomaisella näppäillyllä akustisella kitaralla, mutta kasvaa loppua kohden hienoon nousuun. Edukseen erottuu myös Sonnet 104, jonka teksti on Shakespearen sonetti. Siinä levyn tuottaja Gus Seyffert vierailee laulamassa Bedouinen rinnalla. Kaksiääninen kappale on kaunista kuultavaa.

Levyn lopettaa Songbird, lainakappale Fleetwood Macilta. Alkuperäisessä kappaleessa kuullaan vain pianoa ja laulua, Bedouinen sovitus on äänimaailmaltaan täyteläisempi. Laina istuu levylle sikäli hyvin, että jos se ei ole tuttu, se on helppo uskoa Bedouinen omaksi kappaleeksi. Kelpo lopetus levylle; lainakappale ei tässä tapauksessa jätä omaa tuotantoa varjoonsa, ennemmin päinvastoin.

Taiteilijanimen takana on Azniv Korkejian. Syyriassa syntynyt ja Saudi-Arabiassa varttunut laulaja-laulunkirjoittaja on kasvanut niin MTV:n kuin perinteisen armenialaisen ja arabimusiikin parissa. Nykyisin Bedouine asuu Los Angelesissa. Esikoislevy Bedouine ilmestyi 2017, kakkoslevy Bird Songs of a Killjoy vuonna 2019.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua