KUVATAIDE | Jatkuvaa liikettä valkoiseen posliiniin veistävä Rachel Kneebone on myös loistelias piirtäjä. Runolliset teokset yhdistävät historian aikakerrostumia tinkimättömään ruumiillisuuteen.
Kritiikit
Laululinnut yrittää, mutta ei pääse kovin korkealle – arviossa Christy Lefterin romaani
KIRJAT | Aleppon mehiläistarhuri -romaanilla vaikutuksen tehneen Christy Lefterin uusi romaani on kauniisti kirjoitettu, mutta jää hötöksi sanahelinäksi.
Näin raha pilasi kuningas jalkapallon – arviossa Jalkapallon musta kirja
KIRJAT | Venäläis- ja kiinalaismiljardöörit sekä öljysheikit ovat ostaneet eurooppalaiset huippujoukkueet. Jalkapallon avulla tehdään valkopesua, jolla siirretään huomiota muun muassa ihmisoikeusloukkauksista.
JP Siilin Sieniretki on tajuntaalaajentava komedia kaikille aikuisille
ELOKUVA | Martti Suosalon ja Ville Myllyrinteen tähdittämä ensi-iltakomedia on täynnä käänteitä ja yllätyksiä. Tarinan punaisena lankana kulkee kaksikon tavoite löytää saaristosta taikasieniä.
Huumorilla kestää mitä vain, ehkä jopa Putinin – arviossa vitsikirja Valloittava Putin
KIRJAT | Vladimir Putiniin voisi suhtautua kuin yhteen historian suurimmista piloista, ellei hän klikkeineen olisi tappavan vaarallinen sotarikollinen omalle maalleen ja muille kansoille.
Erilainen näkökulma Karjalan evakkojen asuttamiseen ja vaikeisiin asioihin – arviossa romaani Luovutetut alueet
KIRJAT | Hannu Niklander on tehnyt jälleen arvokkaan kulttuuriteon. Luovutetut alueet on kunnianosoitus menneille polville, kotiseuduille ja aikakaudelle, jonka muistot ja muistelijatkin uhkaavat kadota.





