ELOKUVA | Huntu pureutuu suomalaiseen okkultismiin, josta ei juuri dokumentteja ole aiemmin tehty. Elokuva on laadukas, vaikkakin hiukan sirpaleinen.
Kritiikit
Emily Brontësta kertovassa Emily-elokuvassa oma elämä inspiroi Humiseva harju -romaanin syntyä
ELOKUVA | Frances O’ Connorin ohjaama kirjailijamuotokuva jää hiukan hentoiseksi, mutta saattaa parhaimmillaan innostaa lukemaan Brontë-klassikoita.
Tamara Luonnon debyytin tummanrouhea paahto pitää sisällään paljon hyvää – arviossa Honeymoon
LEVYT | Helsinkiläisen Tamara Luonto -yhtyeen esikoisalbumilla melodinen voimapop, särmikäs garagepunk ja tummasyiset pohdinnat lyövät toimivasti kättä.
Legon tarina kertoo, miten perheyhtiö on tunnistanut maailman muutokset ja kääntänyt ne edukseen
KIRJAT | Jens Andersenin Lego-kirja kertoo, miten pienen tanskalaiskylän puuverstaasta kasvoi maailman suurin leluvalmistaja.
Suosikki-yhtyeen debyytti naulaa tulokkaan nimen valokeilaan – arviossa Tämä tulee sattumaan anyways
LEVYT | Tamperelaisen Suosikki-yhtyeen melankolisen post punkin ja vaihtoehtorockin maailmoissa väreilevä soitto tiivistyy parhaimmillaan herkullisesti.
Kun täydellinen perhe joutuukin kohtaamaan toisensa – arviossa Siskonpedin tekijöiden uutuussarja Rakkaat lapset
TELEVISIO | Rakkaat lapset on jatkuvajuoninen draamakomedia perhedynamiikasta, joka on vielä hirveämpää kuin tavallisesti. Siinä vaikeudet ovat niin itkettäviä, että lopulta naurattavat.





