Harry Palmeria esittää Joe Cole. Kuva: ITV Studios.
TELEVISIO | Salainen agentti Harry Palmer -tv-sarja nojaa brittiläisten agenttiseikkailujen perinteeseen ja kulkee kevyesti James Bondin jalanjäljissä.
”Maailma on niin uskottava että välistä luulee katsovansa 1960-luvulla tehtyä sarjaa.”
ARVOSTELU
Salainen agentti Harry Palmer
(Harry Palmer: The Ipcress File)
- 1. kausi, 6 jaksoa.
- Iso-Britannia, 2022.
- Katso: Yle Areena.
Brittiläinen neutronipommin suunnittelija kidnapataan, ja Harry Palmer rekrytoidaan hankkimaan mies takaisin. Käänteitä riittää, keneenkään ei voi luottaa, agenteiksi paljastuu yllättäviäkin tyyppejä. Kuka oikeasti on kenenkin puolella jää loppujen lopuksi hämärän peittoon.
Britit, amerikkalaiset ja Neuvostoliiton agentit kilpailevat keskenään, mutta rautaesirippu ei aina muodosta selkeää jakolinjaa vihollisten (tai hyvän ja pahan) välille, eivätkä poliittiset ihanteet noudata valtioiden rajoja.
* *
Tällä kertaa Palmerin mustat muovipokat on pukenut ylleen Peaky Blinders -sarjasta tuttu Joe Cole. Elokuvissa Palmeria esitti Michael Caine, ja olisi epäreilua Colea tai ketä tahansa näyttelijää kohtaan verrata häntä aikamme ehkä karismaattisimpaan elävään näyttelijään.
Kuten kunnon agenttiseikkailuun kuuluu, sarjassa matkataan ympäri maailmaa, ja välissä seurataan ydinpommin räjähdystä aitiopaikalta. Sarjassa vieraillaan sellaisissakin eksoottisissa paikoissa kuin Itä-Berliini, Beirut ja Helsinki. Helsingin osuudet on kuitenkin kuvattu Kroatiassa.
Len Deightonin romaaneihin perustuvat Harry Palmer -elokuvat tehtiin vuosina 1965, 1966 ja 1967. Myöhemmät kaksi tv-elokuvaa vuosilta 1995 ja 1996 eivät perustuneet Deightonin romaaneihin, mutta pääosissa oli yhä Michael Caine. Vuoden 1976 Spy Story lasketaan joskus myös Harry Palmer -elokuvaksi, vaikka Palmer ei siinä omalla nimellään esiinnykään, eikä häntä näyttele Caine.
Oikeat agenttitouhut ovat suurimmaksi osaksi diplomatiaa ja näyttävät operaatiot harvinaisia. Myös Harry Palmer -tv-sarjassa toiminta on harvemmin pyssyllä osoittelua kummempaa. Siitä huolimatta koko ajan ollaan menossa jonnekin eikä tarina pysähdy. Välistä käänteitä on vähän liikaakin yhden tv-sarjan tarpeiksi, ja suora viittaaminen John Frankenheimerin Mantshurian kandidaattiin (1962) tuntuu jo ylimääräiseltä höysteeltä sopassa.
Lucy Boynton. Kuva: ITV Studios
Britit ovat erinomaisia luomaan 1960-luvun tunnelmaa tv-sarjoihinsa. Harry Palmerin maailma on niin uskottava että välistä luulee katsovansa 1960-luvulla tehtyä sarjaa. Myös aikalaismusiikki on osuvasti valikoitua, ja sopivasti toistuva pieni torven törähtely muistuttaa James Bondin vastaavaa, tapahtumia kommentoivaa äänimaailmaa.
Hahmona Palmer on juuri niin kuivakka kuin on ollut tarkoituskin, ja sivuhenkilöt ajavat hänestä vasemmalta ohi. Esimies Dalby (Tom Hollander) sekä kollega Jane Courtney (Lucy Boynton) osoittautuvat huomattavasti värikkäämmiksi ja mielenkiintoisemmiksi hahmoiksi.
Petri Hänninen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Queer-nuoruus nurkkapöydässä – uutuussarja Limbo hulluttelee todellisuuden ja toiveiden välisellä kuilulla
TELEVISIO | Limbo-sarjassa juuri mikään ei ole pyhää ja varmaa on vain nolous. Draamakomedia kietoo nuorisoporukan valtakamppailuun alapäähuumoria ja yhteiskunnan kommentointia.
Halpisdokumentti yrittää aukaista itkuhanaa – arviossa Abba-dokumentti Edelliset 40 vuotta
TELEVISIO | Abba: edelliset 40 vuotta käy tiivistetysti läpi yhtyeen tarinan 1970-luvulta aina siihen, kun yhtye julkaisi 40 vuoden tauon jälkeen albumin nimeltä Voyage.
Ruotsalainen syyttäjä saa apua Somaliasta – arviossa Zaida Bergrothin ohjaama sarja Beledweynen etsivä
TELEVISIO | Sarja yhdistää rikosta, turvapaikanhakijajärjestelmän kritiikkiä, perhesuhteita, maahanmuuttajien hyväksikäyttöä ja ennakkoluuloja.
Ei Sademiehiä eikä nyyhkytarinoita – arvostelussa Ylen uusi Kirjolla-sarja
TELEVISIO | Seurantareality Kirjolla kertoo neljästä erilaisesta, erilaisessa elämäntilanteessa olevasta aikuisesta. Yhteistä heille ovat autismikirjon diagnoosi ja taito kertoa elämästään rehellisesti ja rikkaasti.