Kuva: IV Films Oy
TELEVISIO | Ylen esittämä dokumentti kertoo Potosín hopeakaivoksesta, jossa arvioidaan kahdeksan miljoonan ihmisen kuolleen. Cerro Ricon nimi on intiaanien kielessä Ihmissyöjävuori.
”Mustan lisäksi dokumentin melkein ainoa väri on harmaa. Ihminen ei osaa edes kauhistella harmaan loputtomuutta.”
Muistan Boliviasta Potosín käynniltäni, että kaupunki oli sietämättömän kylmä ja että se oli neljän kilometrin korkeudessa Andeilla. Liikuin myös kaivosalueella ja näin Cerro Ricon, joka on valkoisten kielessä Rikas vuori, mutta intiaanit ovat kutsuneet sitä Ihmissyöjävuoreksi.
Joskus historiassa Potosí on ollut hieno kaupunki. Suuruuden päivinä on ollut sanonta ”rikas kuin Potosí”. Enää sitä loistoa ei ole.
Tunsin vuoren historian, mutta en päässyt sen tunneleihin. Niihin vie puolalainen yli tunnin kestävä dokumentti Kuoleman kaivos. Siinä ollaan hopealusikoiden syntisijoilla, eikä kyse ole vain astiakaapeista, vaan siitä, että kännykät ja tietokoneet ovat täynnä hopeaa, koska se on parhaiten sähköä johtava materiaali. Koriste-esineisiin käytetään hopeasta vain yksitoista prosenttia.
Cerro Rico on syönyt enemmän ihmisiä kuin Saksan polttouunit. Uhrien määräksi on arvioitu kahdeksan miljoonaa. Aikuisten ja lyhytikäisiksi jäävien miesten lisäksi kaivoksessa työskentelee satoja lapsia.
Dokumentissa käydään myös paikallisella hautausmaalla. Siellä pysäyttää kivi, jossa lukee: ”Miehille, jotka jättivät keuhkonsa kaivokseen.” Pölyn lisäksi kaivosonnettomuudet syövät ihmisiä. Dokumentti nostaa esiin kaksi tapausta.
* *
Jotenkin Potosín intiaanien todellisuutta kuvaa heidän uskontonsa. Maanpäällisessä elämässä he uskovat Kristukseen ja pelastajaansa, mutta vuoren syvyyksissä ei jakseta luottaa siihen, että Kristus olisi kyennyt tulemaan niin alas. Maan alla kaikki valta on pirulla. Paholaista hyvitellään, rukoillaan ja hänelle tuodaan lahjoja. Muuten menee henki. Kaivoksen tunneleissa mainitaan myös maaäiti eli Pachamama.
Dokumentti vie syvälle todellisuuteen, josta vain harvat tietävät. Ongelmana on, että elokuvateatteri olisi dokumentille paras katselupaikka. Sieltä ei pääse kesken pois eikä puhelinta saa käyttää.
Perinteinen puhuva pää auttaisi ymmärtämään, mistä on kyse. Taiteellinen vaikutelma ja sanoman syvyys kärsisivät, mutta ns. tavallista katsojaa selostus kannustaisi jaksamaan dokumentin loppuun saakka. Kaivoksen pimeä ja maanpäällisten maisemien harmaus vaativat kärsivällisyyttä. Valitettavasti kaukosäädin, kännykkä ja jääkaappi ovat liian lähellä TV-katsojaa. Kahdeksan miljoonaa unohtuu.
Mustan lisäksi dokumentin melkein ainoa väri on harmaa. Toisin kuin punainen se ei säväytä eikä viihdytä. Ihminen ei osaa edes kauhistella harmaan loputtomuutta.
Arto Köykkä
Kuoleman kaivos Yle Teema & Fem -kanavalla 13.5.2026 klo 23.15.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Rohkea saamelaissarja ei sulje silmiä yhteisön ongelmilta – arviossa Heajastallan: Hääjuhla
TELEVISIO | Pieneen Koutokeinoon sijoittuva sarja käsittelee omalla tavallaan ulkopuolelle sulkemista, itsemurhia, alkoholismia ja seksuaalirikoksia.
Lämpimät jäähyväiset – arviossa Ylen esittämä dokumentti Valokuvaajan sielunmessu
TELEVISIO | Harald Henden oli Norjan tunnetuin kriisialueiden kuvaaja. Hänen nimensä kuvien alareunassa oli takuu rehellisestä raportoinnista.
Murhia Istanbulissa – arviossa Ylellä nähtävä Turkkilainen etsivä
TELEVISIO | Turkkilainen etsivä kuvaa Istanbulin poliisin murharyhmän työtä. Ikmen on vähän kuin turkkilainen Columbo: viaton ulkonäkö harhauttaa.
Tasa-arvon takapajulat – arviossa Vihatut naiset
TELEVISIO | Ylen uutuussarja on tärkeä oppitunti Suomen lähihistoriasta, jossa naisviha limittyy tasa-arvotyöhön.