Kuva: Harri Hinkka
TEATTERI | Baskervillen koiran ensi-ilta oli jo vuonna 2022 ja edelleen suosio on suuri. Sherlock Holmesin roolissa Ilkka Heiskasta paikkasi syyskuun esityksissä Ari Myllyselkä.
”Heikki Hela Watsonina on erinomainen tarinankertoja ja esityksen kokonaisuutta ylläpitävä voima.”
ARVOSTELU

Baskervillen koira
- Dramatisointi: Ken Ludvig
- Ohjaus: Panu Raipia
- Ensi-ilta: Tampereen Komediateatteri 15.10.2022
Arthur Conan Doylen Baskervillen koira -romaanin tapahtumat sijoittuvat Dartmoorin synkälle nummelle Devonissa. Ken Ludvig käsikirjoitukseen pohjautuva bäytelmä alkaa pelottavasti, kun kartanon isäntä Charles Baskervillen mystisesti kuolee. Tämän epäillään joutuneen sukukartanoa vuosisatoja piinaaneen kirouksen uhriksi. Ruumiin ympäriltä löytyy nimittäin valtavan, hirviömäisen koiran jälkiä ja nummelta on kuulunut kauhua herättävää ulvontaa.
Kartanon perinyttä Henry Baskervilleä (Jere Riihinen) uhkaa sama kohtalo, joten apuun pyydetään Sherlock Holmes (Ari Myllyselkä). Holmes pyytää tohtori Watsonia (Heikki Hela) matkustamaan Baskervilleen ja suojelemaan perillistä. Holmes tekee omia tutkimuksiaan sivummalla, kun Watson samaan aikaan tapaa monia epäilyttäviä henkilöitä.

Kuva: Harri Hinkka
Yksi näytelmän herkkuja onkin seurata suvereenisti roolista toiseen sukeltavien näyttelijöiden Veera Degerholmin, Aku Sajakorven ja Jere Riihisen työtä. Vauhdikkaat vaihdot tuovat mainioita komediallisia hetkiä ja nauru on katsomossa herkässä.
Lavastus on hyvin toteutettu ilman isoja vaihtoja, miljöö on pienillä elementeillä muunneltavissa. Valot ja oivaltava lavastus ohjaavat katsojan kiintopistettä, kun tarinaa kuljetetaan kahdessa kohteessa. Erityismaininta myös pukusuunnittelulle!

Kuva: Harri Hinkka
Ari Myllyselkä, joka korvasi sairastapauksen takia Sherlock Holmesina Ilkka Heiskasen (joka palaa rooliin jälleen lokakuun esityksissä), on vakuuttava ja holmesmaisen salamyhkäinen. Heikki Hela tohtori Watsonina on erinomainen tarinankertoja ja esityksen kokonaisuutta ylläpitävä voima.
Panu Raipia on luonut onnistuneesti komediallisen rikostarinan ikonisesta Sherlock Holmes -tarinasta. Baskervillen koira kannattaa laittaa omaan teatterikalenteriin. Komediateatterin esityksessä on syksyn pimeyteen riittävä määrä jännitystä ja vapauttavia nauruja.
Irmeli Heliö
Baskervillen koira
- Käsikirjoitus Arthur Conan Doyle – Ken Ludwig
- Ohjaus Panu Raipia
- Lavastus Oskari Löytönen
- Pukusuunnittelu Kaisa Savolainen
- Maskeeraus- ja kampaussuunnittelu Johanna Paakkanen
- Valo- ja videosuunnittelu Jussi Kamunen
- Äänisuunnittelu Janne Pärnänen
- Tarpeistosuunnittelu Annikaisa Pietilä
- Rooleisssa Ilkka Heiskanen, Heikki Hela, Jere Riihinen, Aku Sajakorpi ja Veera Degerholm
Esityksiä Tampereen Komediateatterissa 16.11.2024 asti. Lisätietoa täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ars Fennica -palkintoehdokkaiden helposti lähestyttävä näyttely nyt ensimmäisen kerran HAMissa
KUVATAIDE | Entisessä tennishallissa nähdään kevääseen asti Ragna Bleyn, Roland Perssonin, Jani Ruscican ja Hanna Vihriälän teoksia.
Pitkä ketju vailla heikkoa lenkkiä – arviossa Tampereen Teatterin Romeo ja Julia
TEATTERI | Kun kaikki tuntevat tarinan käänteitään ja loppuratkaisua myöten, kannattaa esittää se kiinnostavasti, kuten Paavo Westerbergin Shakespeare-sovituksessa.
Suomen Komediateatterin juhlarevyy on rohkean ajankohtainen – arviossa Nauru pitkästä ilosta
TEATTERI | Linnanmäen Peacockissa nähtävä Nauru pitkästä ilosta on naurua omalle ajallemme, nähdylle, kuullulle ja koetulle – ja ennen kaikkea itsellemme.
Telakan uutuusnäytelmä kertoo kapitalismista ja rakkaudesta – vai sittenkin kuolemasta ja läsnäolosta?
TEATTERI | Teatteri Telakan syksyn kantaesitystä Rakkautta ja kapitalismia mainostetaan äärimmäisyyksistä syntyvänä rituaalikomediana.




