Kuva: Suuri Kurpitsa
SARJAKUVA | Pauli Kallion ja Reetta Niemensivun lyhenevän kesän lapsuuden seikkailut saavat lukijankin harmit haihtumaan.
”Maalaismainen miljöö suo tilaa leikin vapaudelle, jossa tylsyyttä vastaan taistellaan pellonpientareella, laiturilla ja kyläkaupalla.”
ARVOSTELU
Pauli Kallio & Reetta Niemensivu: Lyhenevä kesä 6 – Tuhannen palan palapeli
- Suuri Kurpitsa, 2024.
- 96 sivua.
Sarjakuvakäsikirjoittaja Pauli Kallion ja piirtäjä Reetta Niemensivun yhteinen hengentuote, loputtomista lapsuuden kesistä inspiroituva Lyhenevä kesä ehtii jo kuudenteen osaansa. Vaakatasoisen A5:n muotoinen Tuhannen palan palapeli -albumikokonaisuus (Suuri Kurpitsa, 2024) antaa lapsuuden ajattomille ja turvallisessa ympäristössä toteutetuille tempauksille mukavan kompaktin pohjaratkaisun.
Maalaismainen miljöö suo tilaa leikin vapaudelle, jossa tylsyyttä vastaan ei taistella hiekkalaatikoilla ja puiston keinuilla, vaan pellonpientareella, laiturilla ja kyläkaupalla. Parturointi kammottaa, tuhannessa palassa on liikaa rakennettavaa, teltan pystyttäminen ei ole ensimmäisellä kerralla helppoa ja arkiset tilanteet saattavat milloin tahansa karata fantasiamaailmoihin. Puurosta saa liukumäen, lakanoista lumimyrskyn ja tikkarista supervoimat.
Ystävysten Anteron, Annikin ja Jaakon lapsuuden leikeille, mielikuvitusmatkoille ja keskinäisen kemian ailahteluille on vain taivas rajana. Uhkarohkeitakin tempauksia saatetaan toteuttaa, mutta todellista murhetta tai elämän tummempia puolia Lyhenevän kesän temmellyksiin ei mahdu. Kyse onkin enemmän aikuisen muistoista tutusta lapsuuden kesästä, jolloin aurinko ei tahtonut laskea lainkaan, mustelmat unohtuivat hetkessä ja kaikki olivat sankareita.
Anteron kitaraa rämpyttelevä mielikuvitusystävä luo pientä viitettä vielä vuosien päässä siintävän murrosiän popidoleihin, mutta kolmikon kesänvietto on ennen kaikkea viatonta mielikuvituksen laukkaa ja ihanaa vapautta pimeämpien vuodenaikojen koulutyöstä.
Tätä tulevaisuususkoista ja leppoisaa tunnelmaa rakentavat oivallisesti Niemensivun ruutukaavassa liikkuvat suhteellisen pelkistetyt pyöreäpäiset lapsihahmot ja vaivattomasti värirajoilla ja muutamilla viivanvedoilla heille luodut taustat. Lapsen tasolta asioita tarkastelevat kuvakulmat ja mittasuhteet alleviivaavat, kenen silmillä asioita seurataan. Pienillä eleillä onnistutaan ilmaisemaan myös pupillittomilla silmillä katsovien lasten monipuoliset ilmeet.
Kallion ja Niemensivun yhteinen tarinankerronta toimii sulavasti ja piirrosjälki keskittyy hienosti olennaiseen. ”Kivaa kun mikään ei harmita!”, tiivistävät sankarit olennaisen.
Ilkka Valpasvuo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Upeaa ajankuvaa Suomen ensimmäisestä naislentäjästä – arviossa Hangaarin kummitus
SARJAKUVA | Sisarusten Iriini Kalliomäen ja Kiira Mukan elämäkerrallinen sarjakuva naislentäjä Vuokko Knuutilasta on sympaattinen ja näyttävä.
Maalaispunkkari merkityksellisten keikkareissujen ytimessä – arviossa Maalaispunkin matka metropoliin
SARJAKUVA | Pauli Kallion ja Henri Gylanderin albumi suurenmoisen seitsikon tapahtumarikkaasta keikkareissusta lahden taakse pääsee seikkailun makuun.
Cassandra Calinin sarjakuvassa Lia kipuilee uudessa maassa mutta löytää myös onnea – arviossa Uusi tyttö
SARJAKUVA| Vaikka visuaalisessa ilmaisussa on paikoin toivomisen varaa, on Uusi tyttö aivan pätevä sarjakuvaromaani nuorille.
Heikki Kemppaisen muistisairautta käsittelevän sarjakuvatrilogian päätösosa elää pilkahduksissa – arviossa Perintö
SARJAKUVA | Heikki Kemppaisen pelkistetty viivapiirtotyyli sopii toimivasti äidin kodin muistorikkaaseen tyhjentämiseen.