Levyarvostelu: Leonard Cohenin karheasti lausuva laulu saa arvoisensa käärinliinan Thanks for the Dance -albumilla edesmenneen lauluntekijän pojan Adamin käsissä.

Leonard Cohen: Thanks for the Dance (Sony Music, 22.11.2019).

Maailman arvostetuimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutunut kanadalainen Leonard Cohen kuoli 7. marraskuuta vuonna 2016. Vain vajaa kuukautta aiemmin julkaistiin hänen viimeiseksi levykseen jäänyt You Want It Darker, joka jo nimellään lupasi synkkiä maisemia.

Levyn sessioista jäi runsaasti aihioita kappaleista, joita ei lopulta julkaistu. Ennen kuolemaansa Cohen pyysi poikaansa Adamia viimeistelemään ne. Ja tässä ne nyt sitten ovat.

Thanks for the Dance -albumilla on siis  yhdeksän uutta Leonard Cohen -kappaletta, vaikka kunniaa niistä täytyy jakaa muillekin kuin maestrolle itselleen. Keskiössä on toki Cohenin entisestään karhentuva ääni, mutta hattua pitää nostaa myös Adam Cohenille sekä hänen mukaansa ottamille muusikoille. Lopputulos on nimittäin täyttä timanttia.

Adam Cohen on tehnyt neljä sooloalbumia. Lisäksi hän on ollut yhden levyn julkaisseen kalifornialaisen poprockyhtyeen Low Millionsin jäsen. Adam Cohen oli soittajana ja tuottajana mukana You Want It Darker -albumilla. Niinpä Thanks for the Dancea voi pitää sille luonnollisena jatkona, toteutuskin on yhtä lailla riisuttu ja ytimekäs. 

Musiikillista testamenttia värittävät Cohenin yhtyeeseen viimeisen kahdeksan vuoden ajan kuulunut espanjalaisen luutun taitaja Javier Mas sekä vierailevat tähdet Beck, The Nationalin Bryce Dessner, Arcade Firen Richard Reed Parry, Damien Rice sekä Leslie Feist. Heidän hienovaraisista musiikillisista lahjoituksistaan paistaa kunnioitus ja kumarrus Cohenin äänelle, joka valtaistuimeltaan kumisee huomioitaan.

Albumikokonaisuuden avausraitaa Happens to the Heart hehkutin jo aiemmin Kulttuuritoimituksen Parasta juuri nyt -palstalla. Uneliaan raukean näppäilyn ja hienovaraisen pianon taustoittama muriseva laulu sekä hieno tarina saavat upeat puitteet Daniell Askillin ohjaamalla videolla. Lisää tähän maisemaan ja tunnelmaan vielä julkaisuajankohdan suomalainen marraskuu ja sen syliinsä sulkeva pimeys, niin ollaan todellisen melankolian ytimessä.

Kaikki on jätetty rakkauden takia ja nyt sekin on poissa, toteaa Cohen Moving Onilla, jossa luutun kuulas näppäily saa hiukan isompaa roolia. Kuka siirtyy eteenpäin ja kuka huijaa ketä?

The Night of Santiago on selkeästi viriilimpi, jopa innokas. Toki laulun muriseva kumina on yhtä lailla tummaa, mutta nyt muistellaan mennyttä lihallisempaa rakkautta. Siksipä flamencomaiset taputukset ovat ihan paikallaan. Kappale ei laahaa vaan sykkii. Jalka alkaa väkisinkin naputtaa mukana, tässähän tulee hiki!

Levyn nimibiisi Thanks for the Dance purskauttelee jälleen uneliaammin, pyörähtelystä uupuneena ja tanssista kiittäen. Töksäytellen valssia pyöräyttelevä kappale on hitaasta tempostaan huolimatta albumin valoisimpia hetkiä. Odottamatta stemmoilla nousevat daa-daa-di-da-laulahdukset ovat kirsikka kakun päällä.

Myös soitannoltaan tummasti kumiseva It’s Torn huohottaa tunnelmallaan, antaen kaikuisuudellaan ison tilan tuntua. Tummista holveista löytyy luutun tukemaa valoisampaakin poskea, mutta yleistunnelma on synkeä. Se on rikki.

The Goal tarjoilee pelkistetyn runonlausunnan taakse odotuksen siitä, että nyt noustaan korkeampaan musiikilliseen torniin, mutta luopuukin siitä ja jää toteavaksi väliluvuksi. Lyhyt kappale julkaistiin levyltä ennakkoon maistiaisena, mikä oli mitä mainioin allekirjoitus sille mitä teaserillä ylipäätään haetaan. Mitä, oliko se tässä? Tahdon lisää!

Pelkistetyn töksähtelevä Puppets nousee kuoro-osuuksillaan melkein isoksi, mutta jää lopulta pyörittelemään nukketeatteriaan paikoilleen. The Hills kuiskailee uneliaan kompin päällä, maustaen kaukaisuudessa ujeltavalla taustalaululla ja sieltä komeaan nostoon lähtevillä torvilla. Levyn orkestroiduin ja isoin teos tuo Cohenin takaisin esiintymislavan valojen hohteeseen.

Vain vaivihkaisen kuulaan pianon ja hillityn taustahuminan saattelema päätösraita Listen to the Hummingbird kehottaa kuuntelemaan mieluummin kolibrin siiveniskuja, perhosia ja jumalan mieltä kuin Cohenia. Se on hieman vaikeaa, koska vaikka luonnossa on kauneus, niin on se myös tällä levyllä.

Ilkka Valpasvuo