Vanhat jazzherrat Eero Koivistoinen ja Esa Pethman ilahduttavat uusilla levyillään

05.10.2022

Kuvat: Svart / We Jazz

LEVYT | Eero Koivistoisen, 76, tasapainoinen ja kypsän punaviinin lailla lämmittävä Diversity-albumi ei ole yllätys, vaan kaikin tavoin taattua ”Koippaa”. Suomalaisen modernin jazzin uranuurtajiin hänen laillaan kuuluvan Esa Pethmanin, 84, vanhoista Belgian radion nauhoista purkitettu seitsentuumainen sen sijaan on yllätys, melko maukaskin.

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Eero Koivistoinen Quartet: Diversity,

  • Svart Records, 2022.
4 out of 5 stars

Esa Pethman: In Belgium 1967

  • We Jazz Records, 2022.

Ensimmäinen leikkauspiste Esa Pethmanin ja Eero Koivistoisen välillä on tavallaan juuri vuosi 1967, jolloin Pethman edusti suomalaista jazzia Belgiassa. Siellä paitsi esiinnyttiin kansainvälisillä comboilla, myös piipahdettiin Deccan studioilla, missä äänitettiin Belgian radiolle nyt In Belgium 1967 -EP:ksi (We Jazz, 2022) prässätyt kaksi levynpuolikasta.

Pethman oli noussut eturiviin Suomen ensimmäisellä nykyaikaisen jazzin albumillaan The Modern Sound of Finland (1965), josta on hiljattain julkaistu uusintapainos. Vapaille vesille suuntasi myös Koivistoisen vuonna 1967 julkaistu triolevy Jappa, josta siitäkin on melko tuore uusintajulkaisu. Koivistoinen sai juuri vuonna 1967 Suomen Jazzliiton jakaman ensimmäisen Yrjö-palkinnon.

Pethman kilpaili Montreaux’ssa ollen neljäs, kun Koivistoisen kvartetti puolestaan voitti siellä vuonna 1969 ja pääsi palkintoreissulle Newportin festistivaalille. Amerikan kautta Koivistoisen matka juontui muutenkin, sillä hän opiskeli 1970-luvun alussa Berklee College of Musicissa, Bostonissa.

Kaksikon tuoreet levyt julkaistiin syyskuun viimeisellä viikolla. Pethmanista julkaistiin elämäkerta vuonna 2015 (Marja-Terttu LuomaEsa Pethman –  Syntynyt jazzmuusikoksi) ja Eero Koivistoisen elämäkerta Lennosta kii! ilmestyy Teoksen julkaisemana 6. lokakuuta. Nimensä se on ”lainannut” hänen ja Johanna Iivanaisen 2007 ilmestyneestä levystä.

* *

Sarjansa kolmas

Koivistoisen pitkän ja monipuolisen uran kansainvälisyyttä korostaa erinomaisesti viime vuonna julkaistu Altered Pictures (Svart Records), joka sisältää vuosina 1983 ja 1991 New Yorkissa huippumuusikoiden kanssa tehdyt albumit Picture in Three Colours ja Altered Things. Bomuksena on vielä yhteensä seitsemän raitaa molemmista sessioista. Soittajina ovat muun muassa John Scofield, Jack de Johnette ja Randy Brecker – Berkleen vuosien seurauksena.

Viime vuoden lopulla äänitetty Diversity (Svart, 2022) on kymmenvuotiaan kvartetin kolmas. Hati Hati julkaistiin vuonna 2015, Illusion 2017. Yhtyeen jäsenet ovat hyvin meritoituneita, vaikka edustavatkin selvästi suomijazzin tuoreempia sukupolvia. He johtavat toisaalla omia projektejaan sekä soittavat lukemattomissa muissa yhteyksissä ja yhtyeissä.

Pianossa on Alexi Tuomarila (s. 1974), jonka erinomaisia taitoja hyödynsi yhtyeissään esimerkiksi Tomazs Stanko useita vuosia. Jussi Lehtonen (s. 1977), pitää kvartetissa äärimmäisen taitavan ja tarkan pulssin yhdessä basisti Jori Huhtalan (s. 1984) kanssa.

Levyllä on liuta tuoreempia Koivistoisen sävellyksiä. Miellyttävän, mutta ei kokonaisuudesta mitenkään esiin pomppaavan poikkeuksen muodostaa vanha Thelonious Monkin raita Played Twice (1959), jonka Tuomarila ja Koivistoinen tulkitsevat duona leikittelevässä ja taidokkaassa, alkuperää kunnioittavassa versiossa.

Sekä Koivistoisen soundi että sävellysten käsiala ovat jotenkin tunnistettavia. Kompaktista ja ilmavasta satsista voisi nimiraita Diversityn ohella nostaa esiin vaikka svengaavan sävellyksen Hear Hear, Body Languagen tai sähäkästi alkavan, rapean päätösraidan Casa De Ferro. Biisit ovat selkeitä, nappaavat heti kyytiin ja pitävät mukanaan loppuun asti.

Kvartetti toimii saumattomasti, soitto ja svengi on ilmavaa, tiivistä ja napakkaa. Komppi vie kokonaisuutta upeasti, Lehtonen ja Huhtala tekevät nautittavaa jälkeä. Tuomarila on luonnollisesti hyvin esillä kokonaisuudessa ja maestron tenorisaksofoni pörisee suvereenisti kaiken yllä.

* *

Mukava löytö

We Jazz aloittaa Pethman-levytyksellä uuden julkaisusarjan seitsentuumaisilla. Pethmanin ja kumppaneiden nauhoitukset VRT-Vlaamse Radio en Televisie -yhtiölle ovat yllätys ja tuovat mukavan lisän hänen diskografiaansa, jonka ensimmäinen taltiointi oli vuonna 1963 EP:nä julkaistu Jazz. Seuraavaksi julkaistiinkin jo mainittu albumi The Modern Sound of Finland, jolta on peräisin tuoreen julkaisun a-puoli The Flame.

Klassikon tässäkin versiossa hän soittaa itse alttohuilua, jota opiskeli aikoinaan Sibelius-Akatemiassa. Kitaraa sillä soittaa belgialainen Freddy Sunder.

Toinen raita on sveitsiläisen altistin Heinz Biglerin erinomaisen napakka sävellys Like Steel. Trumpetissa on mainio italialainen Francesco Santucci, ja baritonissa tanskalainen Uffe Karskov, kun Pethman itse soittaa tenoria. Kokonaisuus tarjoaa mainion kuvan aikakauden eurooppalaisista kyvyistä.

Belgialainen ”komppi” näillä molemmilla raidoilla on hyvin mielenkiintoinen. Se on nimittäin vuonna 1963 Belgiaan muuttaneen amerikkalaisrumpalin Al Jonesin (s. 1930), joka soitti tuohon aikaan belgialaisissa jazzklubeissa esimerkiksi Dexter Gordonin ja Milt Jacksonin taustalla. Lionel Hamptonin yhtyeessä uransa aloittanut Jones soitti esimerkiksi Dizzy Gillespien ja Miles Davisin kanssa ja säesti muun muassa Billie Holidayta, Sarah Vaughania sekä Dinah Washingtonia. Pianistina oli Jean Fanis (s.1920) ja bassossa Roger Van Haverbeke (s. 1930).

In Belgium 1967 on mainio tiiseri uudelle sarjalle.

Arto Murtovaara

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua