Kuvat kuvakaappauksia elokuvasta.
ELOKUVA | Mahdollisesti maailman ensimmäinen lesbon ohjaama eroottinen elokuva on neljä minuuttia pitkä romanttinen ylistys naisvartalolle.
”Filmirakeet korostavat ikuiselta tuntuvaa kesää, jota niin ihmiset kuin luonto elävät.”
Kuin kuvastimessa
Artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.
* *
Dyketactics. Yhdysvallat, 1974. Ohjaus ja käsikirjoitus: Barbara Hammer.
Aina silloin tällöin elokuvataiteessa kysytään, miltä näyttäisi pornografia, josta naisetkin voisivat pitää. Pornoa syytetään ylikorostuneesta mieskatseesta, joka karkottaa naiset luotaan. Toisinaan argumentoidaan, että lähes kaikki pornografia on miehisyyden läpitunkemaa.
Väitteissä on perää, tosin jotkut naiset nauttivat myös siitä pornografiasta, joka vaikuttaisi olevan suunnattu miehille. Tai ainakin tyytyvät siihen. Tai tuottavat ja kuluttavat paremmin omaan makuunsa olevaa sisältöä. Jo reilusti yli puolet yhdysvaltalaisista naisista kuluttaa pornografiaa jossain muodossa, miehiä useammin tekstinä, vaikka video on edelleen suosituin keino.
Lesboporno ja BDSM ovat naisten keskuudessa suosittuja genrejä. Erityisesti katolisten maiden naiset vaikuttaisivat olevan lähes miesten tasolla pornon kulutuksessa, mikä ei suoranaisesti yllätä.
Vaikka pornobisnestä voi hyvällä syyllä kutsua patriarkaaliseksi, on se myös läpeensä kapitalistinen ja siksi halukas saamaan kaikenlaisia kuluttajia tuotteidensa äärelle. Erotiikkaa löytyy monenlaista ja moneen makuun. Vaikka länsimaissa suurkapitalismin monimuotoisuus on ajanut markkinat paradoksaalisesti yhä suppeammiksi mitä tulee esimerkiksi tarjolla oleviin automalleihin tai jopa ympäristöihin, joissa vietämme aikaa, erotiikkabisneksessä samankaltaisuusilmiö ei ole iskenyt vielä yhtä ankaralla voimalla. Yksilöllisyys ilmenee yksityisesti. Joka fetissille ja lähestymistavalle löytyy oma tarjoajansa.

* *
Kuitenkin aina silloin tällöin nousee esille vaatimus korostuneesti feminiinisen ja samalla myös feministisen erotiikan luomiseksi. Feminististä pornoa on tehty, myös taiteelliset päämäärät mielessä, jo vuosikymmenien ajan.
Usein nämä teokset ovat lesbo- tai queer-pornoa ja sitä toteuttavat naiset, jotka tulevat skenen ulkopuolelta ja joilla on taiteelliset päämäärät. Lopputulokset vaihtelevat. Valitettavasti harva teos jää muuksi kuin kuriositeetiksi niin taidehistoriallisesti kuin erotiikan historiaa ajatellen.
Koska lukija olettaa minut luultavasti tyypillisesti (ja tyypilliseksi) mieheksi, lisättäköön, etten ole välttämättä kelvollinen arvioimaan sitä, miten naisille suunnattu feministinen erotiikka onnistuu pyrkimyksissään. Joka tapauksessa nostan tässä tekstissä esille yhden onnistuneen esimerkin pornobisneksen ulkopuolelta tulleen tekijän eroottisesta teoksesta.

* *
On huomioitava, että pornografian monimuotoisuus on suhteellisen tuore ilmiö. 1970-luvulla internet ei mahdollistanut jokaiselle jotain. Siksi nyt käsiteltävän elokuvan ohjaaja päätti toteuttaa oman visionsa.
Dyketactics (1974) on nimensä mukaisesti lesbopornografinen teos. Nimitys ”dyke” oli vielä menneillä vuosikymmenillä yksiselitteisen loukkaava, mutta elokuvan valmistumisen aikoihin haukkumasanaa oltiin alettu jo omia ja kääntää seksaalivähemmistön voitoksi.
Teoksen taustalla on yhdysvaltalainen ja ukrainalaistaustainen Barbara Hammer (1939–2019), joka toteutti koko uransa ajan kokeellisissa lyhytelokuvissaan visiotaan naiseudesta ja naisten välisistä suhteista. Dyketacticsia pidetään mahdollisesti maailmanhistorian ensimmäisenä lesbon ohjaamana elokuvana lesborakkaudesta.
Elokuva on vain neljä minuuttia pitkä. Onnistuuko se tässä mitassa kuvaamaan naisvartaloa kovinkin eri tavalla esteettisesti kuin mies tekisi? Ehkä. Lähestymistapa on edelleen lihallinen mutta tyypillistä pornografiaa vähemmän steriili, romanttisempi ja lämpimämpi, kokonaisvaltaisempi.
Toisaalta koen, että Hammer ei kuvaa naiskehoa niin radikaalisti eri tavalla kuin voisi luulla. On pohtimisen arvoista, kuinka monella eri tavalla ihmiskehoa voidaan ylipäänsä edes esittää, jos tarkoituksena on erotisoida sitä. Kriittisenä jatkokysymyksenä voi esittää senkin, että onko mieskatse loppujen lopuksi olemassa vain silloin, kun tekijä on mies, mutta täsmälleen samat kuvat muuttuvat naiskatseeksi, jos kuvaaja on nainen.

* *
Yhtä kaikki Dyketactics on hienosti toteutettu teos, mielestäni Hammerin onnistunein. Mielenkiintoisinta siinä on sen sijoittuminen vaihtoehtokulttuuriseen historialliseen kehykseen. Elokuva on valmistunut toisen aallon feminismin huippuvuosina, jolloin korostettiin ennen kaikkea naisen erillisyyttä miehestä (samasta syystä Hammeria on syytetty teoksissaan usein pumpulisesta essentialismista) ja esimerkiksi feministiset underground-sarjakuvantekijät alkoivat nousta esiin.
Elokuva on samalla kytköksissä yhdysvaltalaisen hippiliikkeen jälkikaikuihin ja tuntuu siksi jo ilmestysvuotenaan aavistuksen vanhentuneelta, haikailulta parempien aikojen perään. Hippiys kun oli 1970-luvulla jo aivan läpeensä kaupallistettua nostalgiakamaa.
Kieltämättä Dyketactics on korostuneen romanttinen, mutta katsojalle armollisesti siinä ei ylikorosteta Hammerin joissain muissa teoksissa esiin nousevaa Äiti Maa -tyylistä new age -huuruilua. Sen sijaan se on esteettisesti hyvin harkittu sisältäen peräti 110 erilaista otosta, jotka lomittuvat kaksoiskuvissa päällekkäin. Näissä naisten riisuutuminen, tanssi ja yhdessäolo luonnossa muuntautuvat herkiksi kosketuksiksi ja lopulta seksiksi. Vartalot painuvat osaksi ruohoa ja kukkia, toisaalta myös makuuhuoneen hämärää. Varjoilla ja silueteilla on abstrahoivissa otoksissa merkittävä, erotisoiva rooli. Filmirakeet korostavat ikuiselta tuntuvaa kesää, jota niin ihmiset kuin luonto elävät.
Mikko Lamberg
Dyketacticsin voi ostaa osana lyhytelokuvakokoelmaa Hammerin omilta kotisivuilta.
Koneen Säätiö on tukenut Mikko Lambergin kirjallisuus- ja elokuvakritiikkiä vuonna 2026.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kuin kuvastimessa #42: Blue Blood (1914)
ELOKUVA | Niin sanotut diivaelokuvat hallitsivat 1910-luvun italialaista elokuvaa. Blue Blood on niistä muistettavimmasta päästä.
Kuin kuvastimessa #41: The PriceMaster (2001)
ELOKUVA | Trollaavasta performanssista texasilaisessa pikkukaupungissa kasvoi kokoaan suurempi netti-ilmiö.
Kuin kuvastimessa #40: Kuin helvetin tuli (1949)
ELOKUVA | Evankelinen western on hyvin kirjoitettu halpis uskon heräämisestä ja moraalisesta kurimuksesta.
Kuin kuvastimessa #39: The Blue Sky Maiden (1957)
ELOKUVA | Viime vuosina länsimaissakin löydetyn japanilaisen ohjaajan Yasuzô Masumuran hienossa varhaistyössä optimismi kätkee alleen pisteliään luokkasatiirin.




