LEVYT | Innocence-oopperasta tutuksi tulleen kansanmuusikon esikoisalbumilla runolaulu on vimmaisen ilmaisun lähtökohta.
”Alkuahdistuksen jälkeen sipulia tuli kuorittua, kerros kerrokselta.”
Vilma Jää tuli tutuksi laajalle yleisölle muutaman vuoden takaisesta Kaija Saariahon oopperasta Innocence. Musiikillisesti Jään solistirooli pohjautui kansanlauluun ja erityisesti karjankutsutekniikkaan. Hän oli oopperassa eteerinen, toisessa maailmassa laulava. Samanaikaisesti Vilma Jää kehitti etnopopiksi nimettyä ilmaisuaan ja rikkoi populaarimusiikin genrerajoja. Muusikkojen liiton myöntämän Vuoden artisti -palkinnon hän sai alkuvuodesta 2022.
Vilma Jään esikoisalbumialbumi Kosto (Jäähile, 2023) jättää hämmennyksen valtaan. Kalevalan päivän kansallispuvut on riisuttu ja runolaulu on vimmaisen ilmaisun lähtökohta. Välillä musiikillisen ilmaisun ja kertomuksen karmeuden välillä on syvä ristiriita: kaunis, vähäeleinen musiikki ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertova teksti. Välillä taas elektronisen etnopopin biitti tykittää koston ja selviytymisen voimaa.
Mieleen tulee vuosikymmenten takainen Värttinä. Silloin nykykansanmusiikissa nousi voimalla kuuluville naisten energia: täältä me tulemme. Mutta Värttinän kanssa oli pääasiassa hauskaa. Nyt Vilma Jään musiikissa aika tunkeutuu musiikkiin analyyttisemmin: eikö mikään muutu, vieläkään!
Käsi puristuu nyrkkiin ja takoo ahdistuneena Kaisan kostoa: ”Nappasi miehen kaulan poikki / Pään vei kusiaispesään / keon päälle pään asetti / Hampaat haavan latvaan heitti”.
Tekstit ovat osaksi muistiin merkittyä runolaulua, osaksi Vilma Jään omaa riimittelyä, kuten kappaleessa Kaasuvalo: ”Mikä on totta ja mikä ei? / Mikä on todellisuus? / Miksi mä epäilen / mun omien muistojen luotettavuutta? / Oonko tulossa hulluksi? / En näe enää kokonaisuutta / Ootko se sinä vai sittenkin minä / joka vääristelee totuutta?”
Tässä meillä on etnomusiikin kannanotto me too -problematiikkaan. Eteerinen Innocencen Markéta muuttuu Kostossa pirulliseksi miehisen pahuuden loitsijaksi, kalman nostattajaksi, synnytyskipujen karjujaksi. Vahvaa taiteellista trauman purkua.
Laulun lisäksi Vilma Jää soittaa viulua ja harmonia. Levyllä vierailevat muun muassa kanteleen soittaja Hanna Ryynänen, kampiliiran soittaja Johannes Geworkian Hellman ja jouhikon soittaja Ilkka Heinonen. Ehkä tärkeimpänä musiikillisena kumppanina on kuitenkin synteettisten soitinten hallitsija Mikko Renfors.
Minulle kävi niin, että mitä enemmän levyä kuuntelin, sitä enemmän siitä pidin. Alkuahdistuksen jälkeen sipulia tuli kuorittua, kerros kerrokselta.
Vilma Jään seuraava askelta mielenkiinnolla odotellen.
Marja Mustakallio
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Orvokin pehmeä kokeellisuus sulkee syliinsä – arviossa kakkosalbumi Malus
LEVYT | Orvokki Oittilan pehmeän sykkivä kakkoslevy vakuuttaa hypnoottisella jännitteellään.
Rättö ja Lehtisalo tekevät kompaktin elektronisen paluun valokeilaan – arviossa Herttakolmonen
LEVYT | Rättö ja Lehtisalo tarjoilee Herttakolmosella sekä uusia kappaleita että viimeaikaisten keikkasettien mukaan versioituja painoksia vanhoista hiteistään.
Oodi vedelle – arviossa Longing Louisan esikoisalbumi Waterphile
LEVYT | Reetta Hotin elektronista indietä taidepoppiin ja vedellisiin ambient-maisemiin sekoittelevan projektin debyyttialbumi Waterphile vangitsee.
Cleaning Womeniltä uusi albumi Washer pitkän tauon jälkeen – Kelpasiko hyvää odottaa?
LEVYT | Omintakeinen kotitaloustarpeistosoittokunta Cleaning Women julkaisee melankolista, tummasävyistä kilkuttelukolkuttelumusiikkiaan nykyään harvakseltaan.