LEVYT | Innocence-oopperasta tutuksi tulleen kansanmuusikon esikoisalbumilla runolaulu on vimmaisen ilmaisun lähtökohta.
”Alkuahdistuksen jälkeen sipulia tuli kuorittua, kerros kerrokselta.”
Vilma Jää tuli tutuksi laajalle yleisölle muutaman vuoden takaisesta Kaija Saariahon oopperasta Innocence. Musiikillisesti Jään solistirooli pohjautui kansanlauluun ja erityisesti karjankutsutekniikkaan. Hän oli oopperassa eteerinen, toisessa maailmassa laulava. Samanaikaisesti Vilma Jää kehitti etnopopiksi nimettyä ilmaisuaan ja rikkoi populaarimusiikin genrerajoja. Muusikkojen liiton myöntämän Vuoden artisti -palkinnon hän sai alkuvuodesta 2022.
Vilma Jään esikoisalbumialbumi Kosto (Jäähile, 2023) jättää hämmennyksen valtaan. Kalevalan päivän kansallispuvut on riisuttu ja runolaulu on vimmaisen ilmaisun lähtökohta. Välillä musiikillisen ilmaisun ja kertomuksen karmeuden välillä on syvä ristiriita: kaunis, vähäeleinen musiikki ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertova teksti. Välillä taas elektronisen etnopopin biitti tykittää koston ja selviytymisen voimaa.
Mieleen tulee vuosikymmenten takainen Värttinä. Silloin nykykansanmusiikissa nousi voimalla kuuluville naisten energia: täältä me tulemme. Mutta Värttinän kanssa oli pääasiassa hauskaa. Nyt Vilma Jään musiikissa aika tunkeutuu musiikkiin analyyttisemmin: eikö mikään muutu, vieläkään!
Käsi puristuu nyrkkiin ja takoo ahdistuneena Kaisan kostoa: ”Nappasi miehen kaulan poikki / Pään vei kusiaispesään / keon päälle pään asetti / Hampaat haavan latvaan heitti”.
Tekstit ovat osaksi muistiin merkittyä runolaulua, osaksi Vilma Jään omaa riimittelyä, kuten kappaleessa Kaasuvalo: ”Mikä on totta ja mikä ei? / Mikä on todellisuus? / Miksi mä epäilen / mun omien muistojen luotettavuutta? / Oonko tulossa hulluksi? / En näe enää kokonaisuutta / Ootko se sinä vai sittenkin minä / joka vääristelee totuutta?”
Tässä meillä on etnomusiikin kannanotto me too -problematiikkaan. Eteerinen Innocencen Markéta muuttuu Kostossa pirulliseksi miehisen pahuuden loitsijaksi, kalman nostattajaksi, synnytyskipujen karjujaksi. Vahvaa taiteellista trauman purkua.
Laulun lisäksi Vilma Jää soittaa viulua ja harmonia. Levyllä vierailevat muun muassa kanteleen soittaja Hanna Ryynänen, kampiliiran soittaja Johannes Geworkian Hellman ja jouhikon soittaja Ilkka Heinonen. Ehkä tärkeimpänä musiikillisena kumppanina on kuitenkin synteettisten soitinten hallitsija Mikko Renfors.
Minulle kävi niin, että mitä enemmän levyä kuuntelin, sitä enemmän siitä pidin. Alkuahdistuksen jälkeen sipulia tuli kuorittua, kerros kerrokselta.
Vilma Jään seuraava askelta mielenkiinnolla odotellen.
Marja Mustakallio
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Suomen parasta portugalinkielistä thrashcorea – arviossa Força Macabran 1997
LEVYT | Força Macabra on paukuttanut brasilialaisesta punkista inspiroitunutta musiikkiaan noin 35 vuotta. Sen varhainen EP on nyt saatavilla bonuskappaleilla täydennettynä 12 tuuman vinyylillä.
Hallelujaa! Liekitettyä poskipartaa! The Flaming Sideburnsin Hallelujah Rock’n’Rollah sai uudelleenjulkaisun
LEVYT | The Flaming Sideburnsin perinnetietoista, riuskaa rokkia sisältävä esikoisalbumi 2000-luvun alusta on nyt saatavilla uudelleenmasteroituna fyysisenä tallenteena.
Levykatsaus: Mikko Sidoroff, Hannu Virtanen, Topi Korhonen Kerho
LEVYT | Marja Mustakallion levylautasella on pyörinyt ruotsinkielistä ortodoksimusiikkia ja omaleimaisia lauluntekijöitä.
Us-yhtyeen kakkoslevy vakuuttaa brittiläisellä rosollaan – arviossa Everybody’s Giving Up The Cabaret
LEVYT | Helsinkiläisyhtyeen kakkoslevyllä kitara saa vinkua, laulussa saa olla munaa ja yhteissoittoa leimaa hallittu vaaran tunne.