Kuva: Alakulttuuritalo
LEVYT | Suomenkielistä indiepoppia soittava helsinkiläisyhtye luottaa kolmen kitaran särön ja heleämmän puolen yhteistyöhön.
”Säröjunnauksesta huolimatta teltta ei ahdista eikä käsi purista makkaratikkua liikaa.”
Taikayö Camping on paitsi Pirkanmaan Urjalankylässä sijaitseva leirintäalue, myös Sanna Komin ja Mikko Sulosen vuoden 2022 alkupuolella perustama, suomenkielistä indiepoppia soittava helsinkiläisyhtye. Komin kuulaan heleän laulun ohella keskiössä on kolmen sähkökitaran luoma särövalli, jota Komin ja Sulosen ohella luo Tuomas Alatalo. Säröujelluksen alla suhteellisen kepeästi askeltavan alapään rakentavat Tommi Ekstrand bassossa ja Karoliina Laukola rummuissa.
Pintandwefall-, Kynnet- ja Cats of Transnistria -yhtyeistä tutun Sanna Komin sooloyhtyeen KO:MIn kakkosalbumilla We Said We Didn’t Know But We Knew (Soliti, 202) hänen pehmeä laulunsa helli korvaa. Taikayö Campingin esikoisalbumilla (Alakulttuuritalo, 2024) laulu kohoaa paikoin lähes viiltäviin korkeuksiin, vaikka pääasiassa edetään pehmeän kuulaasti. Särökitarakuvioiden kyljessä laulun pitääkin kantaa ja yhtye osaa kyllä sovittaa soiton sen verran ilmavaksi, että laululla on tilaa. Pientä kohtalokkuutta ja tummapintaista haikeutta onnistutaan paketoimaan musiikin ytimeen sen aika pehmeästä askeleesta huolimatta.
Aurinko käynnistää levyn mukavan mureasti. Kirkkaasti kujertavan laulun vastapainona särövalli sykkii lämpimän energisesti. Pienesti haikean väreilyn ja soiton positiivisen tunnelman yhteensovitus on yhtyeen vahvuuksia. Taiten annosteltu junnaavuus suuntaa tiukasti eteenpäin eikä jumahda itsetarkoitukselliseksi.
Sulle mitään vaikeaa -kappaleen laulu vaeltelee muutamaa astetta pohdiskelevammin, mutta yhtä lailla valoisasti. Hyvin rullaavan soiton käänteissä on mukavia pieniä nyansseja, harkittuja sivuaskelia.
Sun eleet räiskähtelee säröllään sympaattisen kallellaan kuulaan vaeltelun sisällä. Laulun korkealta kurottava kuulaus menee paikoittain ehkä hiukan puristamiseksi. Korkeimmissa rypistyksissä sanoista ei tahdo saada selvää. Ymmärrän kyllä tietynlaisen jylhyyden tavoittelemisen soiton rupisuuden vastapainona.
Serdtse-Kamen niemessä eloisammin vilkkuva laulu ja rockisti tiukka ”voit sä soittaa mulle tänään” -tivaaminen onnistuu paremmin yhdistämään tietynlaista leppoisuutta tiukasti sykkivään särökiimaan. Mä meen -kappaleen viipyilevämmin junnaava melankolia vakuuttaa tasapainoisuudellaan. Vaikka syke on kipakka, kiireen tunnetta ei ole. Biisin loppunosto on komea.
En enää ennä -biisin rautalankaisen leppoisasti kaartava tunnelma nostaa peukut. Kohtalokkaammin nousevat aallot ja laulun kurkottelu ei silti nosta kappaletta ihan sellaiseen kliimaksiin kuin toivoisi. Koske mua -kappaleen pari pykälää akustisempi raukeus ja läikkyvä kimaltelu toimii, samoin laulun saama pieni taustatuki. Kaikille päättää levyn hyvällä sykkeellä ja jälleen mukavan murealla särökaartelulla. Biisiin lopulla kuultava puheosuus sopii uutena elementtinä yllättävänkin hyvin kaavaan.
Vaikka Taikayö Campingin kokonaisuutta leimaa popisti pieni tyylikkyys ja positiivisesti leijaileva irtonaisuus, riittää soitossa myös vauhtia ja hikistä laukkaa. Kolmen kitaran säröjunnauksesta huolimatta teltta ei ahdista eikä käsi purista makkaratikkua liikaa. Mielenkiintoinen kaava lupaa hyvää, vaikkei siitä vielä ihan puristu timantteja.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Takki auki retroestetiikan sydämessä – arviossa The Lemon Twigsin kuudes albumi Look For Your Mind!
LEVYT | Yhdysvaltainen D’Addarion veljespari jatkaa kuudennella albumillaan Beach Boysilta ja Wingsiltä vaikutteita sujuvasti napsien.
Kuusikulmainen aurinko nousee helvetin ylle – arviossa Boards of Canadan Inferno
LEVYT | Kolmetoista vuotta hiljaisuutta, sitten täällä kellarin pimeydessä se vihdoin soi: Boards of Canada palaa Infernolla, synkimmällä ja samalla kauneimmalla levyllään sitten Music Has the Right to Childrenin.
Hillittyjen ja kauniiden melodioiden taiturikolmikko antaa yhteisalbumillaan tilaa elämän äänille – arviossa Kiri Ra!
LEVYT | Linda Fredrikssonin, Lau Naun ja Matti Byen kymmenen vuotta hioma teos vaatii kuuntelijalta valmiutta pysähtyä.
Selma Savolainen vie musiikkiaan uusiin ulottuvuuksiin – arviossa in the shade
LEVYT | In the Shade on kaunis ja persoonallinen musiikkipaketti, jonka haluaa kuulla yhä uudelleen.