Raittisen rouheaa raspausta – yllätyslevylle kootut arkistolöydöt kirkastavat Eero Raittisen arvon Suomi-bluesin edelläkävijänä

24.05.2022

Kuva: Olli-Pekka Orpo

LEVYT | Nuoren Raittisen lisäksi Leap of Faith -kokoelmalla pääsevät ääneen 1970-luvun vaihteen kovat nuorisoketjulaiset: 20-vuotias Albert Järvinen, 17-vuotias Jukka Tolonen ja 16-vuotias basisti Heikki Virtanen.

”Albumi on Raittisen tuttua raspia ensimmäisistä tahdeista lähtien.”

ARVOSTELU

5 out of 5 stars

Eero Raittinen: Leap of Faith – Live Rarities 1970–2005.

  • Bluelight Records, 2022.
  • Kuuntele: Spotify

”Olen aina halunnut kristallisoitua yleisön silmissä blueslaulajaksi”, määrittelee Eero ”Eppu” Raittinen. Tuo näkemys lienee selkiintynyt viimeistään vuonna 1970, kun hän julkaisi ensimmäisen oman albuminsa Eeron elpeen. Siinä soi silkka blues, ja miehellä oli takanaan jo kymmenen vuotta jatkunut laulajan ura, osin veljensä Jussin kanssa.

Jotakin vuoden 1970 tunnelmista on aistittavissa yhä. Levy-yhtiö Bluelight Records on nimittäin toteuttanut pienimuotoisen kotimaisen kulttuuriteon ja kaivanut esiin Raittisen jo unohdetuiksi luullut live-esitykset vuosilta 1970–2005 albumille Leap of Faith (2022).

Kaikki levyn esitykset ovat ennen julkaisemattomia. Kotimaisen bluesin ystäville levy kuuluukin sarjaan ”pakko saada”.

Albumi on Raittisen tuttua raspia ensimmäisistä tahdeista lähtien. Mikä parasta, Epun meno tai ääni ei tunnu kärsivän yhtään 35 vuoden aikasiirtymästä 2000-luvulle.

Täyttä törinää, kuten eräskin tanssija määrittelisi.

* *

Leap of Faith -kokoelman vanhimmat esitykset ovat peräisin joulukuulta 1970 Henkilökohtaisesti Eero Raittinen -nimisestä tv-ohjelmasta. Mainos-TV:n musiikkiohjelman juonsi ajan host-stara Jaakko Jahnukainen.

Raittinen esitti ohjelmassa kuusi kappaletta. Taustabändissä soittivat 20-vuotias kitaristi Albert Järvinen, 17-vuotias kitaristi Jukka Tolonen – tällä kertaa pianoa – sekä vasta 16-vuotias basisti Heikki Virtanen. Rumpuja soittaa 23-vuotias Zape Leppänen. Vuonna 1944 syntynyt Eero Raittinen oli muihin verrattuna siis jo ikämies – 26-vuotias.

Setissä kuultu Something on ajan Beatles-hitin hieno ”suomalaisversio”, jossa Tolosen piano-osaaminen pääsee oikeuksiinsa. KW:n ilmailuaiheinen blues sekä I’m Gonna Move to the Outskirts of Town tuovat mieleen tunteikkaat rock-balladit.

Raittisella on kyky heittäytyä studio-olosuhteissakin tunteella mukaan kaikkeen laulamaansa. Englannin kielen leveä ääntämys tehostaa vaikutelmaa.

Levytekstien mukaan Joe Cockerin aikalaisvaikutus näkyi ja tuntui. Tämäkin kombo kävisi mennen tullen jenkkibändistä.

* *

Levyn toinen neljän kappaleen setti on äänitetty Tavastialla 9. syyskuuta 1976. Raittisen taustalla soittavat Hillel Tokazier (piano), Kalle Lae (kitara), Vesa Salmela (basso) sekä Aimo Hakala (rummut).

Tämän keikan anti puhutteli itseäni levyllä eniten. Blue Prelude on hieno vuotopuhelu Raittisen raspiäänen ja hänen pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Tokazierin piano-osuuden välillä.

Soivimmillaan ja ehkä jotenkin lähinnä musiikillista ydintään Raittinen tuntuu olevan Robert Parkerin Barefootin’-kappaleessa. Samoin Kalle Laen kitarasoolo uppoaa suoraan tajuntaan.

”Ryhmä kehitti erinomaisen hyvän, rullaavan rytmin ja tulkitsi taidolla rock-aarteiston parhaimpia teoksia”, Lauri Karvonen kiitti keikkaa Helsingin Sanomien julkaisemassa arviossa ja kehui Raittisen ja Tokazierin nyanssitajua.

”Eero puolestaan taas kerran kohensi mainettaan kutakuinkin ainoana bluesvireisenä laulajanamme.”

* *

Viimeisessä setissä pääsemme Raittisen ja bändin mukana kahdelle pubikeikalle lokakuussa 2005. Mukana on kahdeksan kappaletta ja soittimissa Ykä Putkinen (kitara), Tero Palo (basso) ja Markku Reinikainen (rummut). Keikan avausraita on levyn nimikkokappale A Leap of Faith.

”Luulin että meistä tulee heille jonkinlaisia isähahmoja, mutta aika äkkiä kävi ilmi, ettei näiltä nuorilta soittajilta puuttunut mitään”, Raittinen tunnustaa Arto Pajukallion erinomaisesti koostamissa levyn esittelyteksteissä.

Uuden sukupolven vahvasti rokahtava ”valkoinen amerikanblues” rullaa esityksissä rajusti ja pysähtymättä. Tahdit tulevalle lyödään Mellow Rock’n Rollissa, kun ”kaukana viidakossa apinat joraa”.

Raittinen ja soittajat ovat keikoilla mainiossa vedossa, ja yleisö elää vahvasti mukana. Se tuo esitykset iholle.

Akustisesti ravintolaympäristöt eivät tarjoa ihan tv-studion tai Tavastian veroista kokemusta, mutta mitä väliä: keikoilta välittyy hyvä fiilis, ja se tarttuu levyn kuuntelijaankin.

”Hauskanpitoa, ja se heille suotakoon”, Raittinen vahvistaa.

Kari Pitkänen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua