Pekka Laineen lumottu kitara sulkee silmänsä – arviossa In Slumberland

Kuvat: Jari Flinck / Svart Records

Pitkän linjan radiojournalisti ja palkittu dokumentaristi Pekka Laine valloitti The Hypnomen -yhtyeensä instrumentaalimusiikilla suomalaisia musiikkisydämiä jo 1990-luvulla. Vuonna 2021 Laine julkaisi kitaralegenda Esa Pulliaisen rohkaisemana henkilökohtaisen rakkaudentunnustuksen sähköiselle kitaralle ja sen kosmiselle kaiulle. The Enchanted Guitar of Pekka Laine -levyn psykedeelisesti vaelteleva mutta kotikutoisen rosoinen kitarasoundi lumosi sydämiä (lue arvio täältä). Nyt on seuraavan askeleen vuoro. 

Ja se askel venyttää lumouksen entistäkin pidemmälle. Kohta 120-vuotisjuhliaan viettävän Pikku Nemo Höyhensaarilla -sarjakuvan unimaisemista inspiroituva In Slumberland (Svart, 2024) syöksyy rohkeasti sellaisiinkin paikkoihin, joissa edellinen levy ei käynyt. Se nimittäin hylkää paikoin instrumentaalieetoksen kokonaan ja ottaa myös laulun käyttöön. Pääsääntöisesti leijutaan kuitenkin suhteellisen leppoisasti rautalankaisen kitaravaelluksen pauloissa.

Laine miehistöineen on aina onnistunut huokumaan valitsemaansa tyyliä, mutta Enchantedin kakkoslevyllä kappaleiden imu on alusta loppuun melkoisen kova. In Slumberland oikein huutaa päätä tyynylle, silmiä kiinni ja värikylläisen musiikillisen matkansa kyytiin.

Ruhr by Night sykkii pehmeästi töksähdellen, kitaranäppäilyllä kaiutellen ja utupilvissä leijaillen. Taustalla raportoiva radio viittaa raukeasti leijailevaan lentokoneeseen, jonka ikkunasta saksalaisen teollisuusalueen valot kajastavat.

Malibu Beach svengaa selkeästi veikeämmin ja koukuttaa rennolla kitarakuviollaan. Niska alkaa liikkua mukana mutta hymy pysyy huulilla. Ihanaa vaaniskelua ilman pahaa silmää. Vocoderista en yleisesti juurikaan pidä, mutta Malibulla se ei onneksi lähde liidaamaan, vaan keinuttelee muiden elementtien rinnalla sopuisasti. Unelias harmonisuus on yleisesti ottaen In Slumberland -levyn keskeisimpiä elementtejä.

The Drifter hölkkää reippaammin ja hiukan haikeammilla aalloilla. Leppoisasti paa-pa-paa-daileva ”laulu” toimii hyvin aallon päällä ja energisemmin sykkivä potku toimii. Upean Sorrow and Painin hieno melodia täydentyy tummasti resonoivalla laululla, jonka tarjoilee Houstonista Ruotsin Uumajaan päätynyt laulajasaksofonisti Jay Nemor.

Lyhyt Preludio-näppäily saa peräänsä Lucifer Dreamingin kauniin melankolisen postrock-haaveilun, jossa paholainenkin näkee keveitä unia. Puolivälin vihellysosuus pysäyttää kappaleen mainiosti uuteen nousuun, joka kääntyy pahaenteisempään suuntaan loppua kohden.

Sunflower Kid makailee auringonkukkien keskellä kiireettömän aurinkoisesti, December Skies viipyy vajaan minuutin raukeassa jääluolassa. Landola ei nimestään huolimatta rämpyttele pelkästään halpaa nuotiokitaraa, vaan yhdistelee pörähtelevään sykkeeseensä tyylikkäästi pohdiskelevia latinalaismausteisia näppäilyjä.

Veronica Was Here muodostaa leppoisan täyteläisellä maalailullaan jopa jouluisia mielikuvia – jotain kulkusia siellä ehkä helkkyy mukana? Veronican kaltaiset kiireettömästi hymyilevät näppäilymaalailut ovat Laineen kakkoslevyn kulmakiviä.

Fumemos un Cigarillo pössäyttelee savujaan jälleen tummemmin, mutta raukeasti särisyttäen. Meksikolaista siestaako ollaan viettämässä? Viulut tuovat hienon lisäelementin kappaleen loppuun.

Päätösraita Slumberland sukeltaa jälleen utuisten pilvien syleilyyn pienesti ujeltavilla uruillaan, raukean rytmin haikealla keinutuksellaan ja kitaranäppäilyn kuulaan pehmeillä käänteillään, laskien kuulijan värikkään pehmeältä tripiltä kohti syvemmän unen rauhaa.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua