NEØVin hauraan kuulas mutta hillityn jykevä indiepoprock lämmittää jälleen – arviossa Goodbye Nordhamn

Kuvat: Hördur Sveinsson / Motor Music

Juankoskelaislähtöisten veljesten Anssi ja Samuli Neuvosen muodostama NEØV julkaisee kuudennen studioalbuminsa Goodbye Nordhamn (Motor Music, 2026). Pehmeän mahtipontisesti melankoliaa ja valoa heleän kuulaassa indiepoprockissaan yhdistelevä kaksikko jatkaa edellisellä levyllään Soft Atlas (2024; lue arvio) toteuttamaansa kaavaa, jossa albumi äänitettiin muiden muassa Sigur Rósin ja Björkin kanssa työskennelleen tuottaja Birgir Jón Birgissonin kanssa Islannin Mosfellsbærissa sijaitsevalla Sundlaugin-studiolla. Lopputulemana on jälleen albumillinen tyylikkään kuulasta mutta hellästi korkeuksiin kohoavaa musiikkia.

Avausraita Touch kasvaa jykevällä mutta hellästi lyövällä sykkeellä heti alusta lähtien, laulun heleän silittelyn ja pienten kilkahdusten tuodessa kokonaisuuteen herkkyyttä. Jykevän pehmeällä kosketuksella mennään. New Year’s Lightsilla kaksikko näppäilee riisutummin kaihoisassa maisemassa, johon pienieleiset suhinat, tumahtavat lyömät ja haikeat puhallinmausteet luovat tummia värisävyjä. Uudenvuoden rakettien loistokas värimaailma tähtiöisellä taivaalla hiipuu viipyillen.

* *

Sähköisen kuulaasti sykkivä Boy toteuttaa oivallisesti kaksikon vaivihkaisen isoa soundimaailmaa, jossa laulu viipyilee usvaisesti, kuulas klangi soi maisemassa ja rytmiä tuovat elementit ovat pehmeitä. Kokonaisuuden koleus ei ole terävää vaan pehmeän harsoista. Akustisen kitaran ja riisutun kaihon tietä askeltava Cellophane Garden kumartaa kauniisti brittiläisen kitarapopin maisemia kohti, omalla pehmeän melankolisella NEØV-otteellaan.

Leveämmin maalaavaan sähköiseen sointikuvaan palaava All This Is So New to Me toistaa otsikkoaan sen verran vahvasti, että jää mieleen. Enemmän biisissä kuitenkin vakuuttaa sen tummasyisen värikäs ja rauhallinen maalaus, joka rakentaa raukean määrätietoisesti isoa tornia. Levyn aloittaneen Touchin kakkososa mehustelee ihan toimivasti kappaleen kuvioita tomien eräänlaisena instrumentaalisena vedenjakajana.

Call It History lähtee jälleen rytmikkäällä sykkeellä halkomaan öistä maisemaa. Lyömien tussahtelu korostuu entisestään, kun niiden syke on kiivaampi. Kiireettömyys ja haikea viipyily leimaavat silti kokonaisuutta tavaramerkkimäisesti, vaikka kappale rakentaa jälleen loppua kohden torniaan mukavan massiiviseksi. Pianon ääreen istahtava Carnival riisuu harteiltaan ylimääräiset krumeluurit pienesti tunnelmallisen heleyden tieltä, jota leventävät hurmaavasti puhaltimet. Kaikuisa huminakaan ei riko intiimiä otetta, vaikka askel sen myötä leveneekin.

* *

Tummasti kalskahtava syke ja kaikuisan pehmeä leveys palaavat jälleen Silhouettesin harteille tiukasti säksättävän rytmin ja öisessä maisemassa taustalla rouhivien kitarasäröjen hillityn jykevine tapetteineen. Samaa kiivaampi/heleämpi-kaavaa noudattaen päätösraita Satellite Man on jälleen riisutumpi ja pohdiskelevampi, vaikka samaa öisen tummaa tapettia ja asteittaista kasvatusta siihenkin hienovaraisesti annostellaan.

NEØVin albumit kasvavat kuuntelu kuuntelulta ja veljesten tavaramerkkimäinen kaihoisan pehmeä mutta öisen leveäksi kasvava soundimaailma ihastuttaa näkemyksellään. Neuvoset tietävät miltä haluavat kuulostaa ja saavat sen toteutettua erittäin tyylikkäästi. Tykkään!

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua