Juankoskelta geysirin lämpöön – arviossa NEØVin viides albumi Soft Atlas

Kuvat: Motor Music / NEØV

Juankoski-lähtöisten Anssi ja Samuli Neuvosen kuulaan tyylikäs indiepopyhtye NEØV jatkaa viidennellä albumillaan Soft Atlas (Motor Music, 2024) vahvasti veljesten valitsemalla tiellä. Harvinaisen hienosti jääluolaista kimaltelua, energistä särövallimaalausta ja raukeaa kuulautta yhteen hiova duo on rakentanut soundiaan järjestelmällisesti vuodesta 2008 asti.

Koronapandemia katkaisi hyvin edenneen nousujohteisen matkan kohti kansainvälistä tietoisuutta. Mutta sen sijaan, että veljekset olisivat lannistuneet kalenterin tyhjenemisestä, he päättivät panostaa entistäkin ehdottomammin visionsa toteuttamiseen.

Viime albumeillaan keskeisimmät elementtinsä hienosti tasapainoon saanut kaksikko otti yhteyttä Sigur Rósin, Björkin, Jon Hopkinsin ja Sólstafirin kanssa työskennelleeseen Birgir Jón Birgissoniin. Islantilaisella Sundlaugin-studiolla äänitettyä albumia ovat olleet miksaamassa Birgissonin ohella Alex Somers (mm. Bob Dylan, Of Monsters And Men, Damien Rice) sekä Niklas Berglöf (mm. Ghost, Peter Bjorn and John). Meritoituneen tekijäjoukon näkemykset ovat tiivistäneet Soft Atlaksen toiveikkaan melankolisesta kaavasta vielä pienen hitusen enemmän. Soft Atlaksen avarasti kerrostuva maisemamaalaus ja luontevasti hengittävä haikeus kuulostaa kauniissa kiireettömyydessään karulta kuin koleat rantakivikot mutta lämmittää kuin islantilainen villapaita.

Avausraita Feel humisee liikkeelle pikkuhiljaa ja leijuu kuulaassa jääluolassa eteerisesti. Harkitut ja hillityt liikkeet pitävät hitaasti leijailevan melodian huomaamattomasti keskiössä. Kappale kasvaa vaivihkaa ja sulavasti korkeammille askelmille ja leveämpään uraan. Hallittu särökin välähtelee. Minuutin loppuhiippailu voi saada epäilemään kappaleen jumittumista, mikäli äänenvoimakkuus on matalalla.

Albumin tarttuvimpiin lukeutuva A Little Taste lähtee liikkeelle räväkämmin, vaikkei NEØV missään nimessä päällekäyväksi tai uhmakkaaksi heittäydykään. Soittoa leimaa pehmeän melodinen silittely ja rohkeasti kohti tulevaisuutta askeltava haikeus. Hymyillen mutta tummasti pyörteilevä kaunokainen on levyn helpoin koukuttaja.

Jälleen monta astetta pohdiskelevammin junnaileva Friedrichschain sukeltaa berliiniläiseen hallintoalueeseen raukeasti, mutta täräyttää välillä tiskiin myös aggressiivisemman säröjunttauksen. Ohjaimet eivät silti hetkeksikään karkaa Neuvosten huolellisesta otteesta.

Riisutusti näppäilevä Just Like You Lived in the 80s esittelee jälleen uudenlaisen tavan nostaa kertoa. Kuulaan jääluolan näppäilyt ja kaiut jäävät mausteeksi, jolla värittää vähäeleistä nostalgiaa.

Softer on A Little Tasten tapaan helposti koukukas pop, joskin haaveilevampi. Isoilla aalloilla pimeydessä surffaava teos pitää hienosti kiinni nimensä mukaisesta pehmeästä sulavuudesta, vaikka aalloissa on myös teräviä reunoja ja särössä voimaa. NEØVin vaivaton isous on vakuuttavaa kuunneltavaa.

Lettersin pelkistetty pohdiskelu todistaa (jälleen), että veljesduo hallitsee hienosti tilaa ilman, että sen tarvitsee rakentaa vastapainoksi isompia aaltoja, patsaita tai torneja. Vaikka islantilainen ympäristö on varmasti lisännyt albumille luonnon karuudesta ammentavaa melankoliaa, leijuu yhtye yhtä lailla urbaaneissa neonvaloissa ja 1980-luvulle kumartavassa sähköisyydessä kuin aiemmillakin levyillään.

You Can’t Bring Me Down on ehkä koko levyn kertosäekoukukkain ralli. Valoisan energinen ja eteenpäin vauhdikkaasti mutta tutun pehmeästi sykkivä kappale käyttää säröisää kulmaa oivallisesti raivaamaan väylää leveälle melodiauralleen.

Eniten folk-elementtejä esittelee eteeriseen viheltelyyn ja shamaanimaisiin lyömiin rakentava The Water, vaikka raukean laulun melankolia ja sähköisempien soittopurkausten pulppuileva energia tuovatkin kokonaisuuteen yhtyeelle ominaista urbaania sykettä. Kokonaisuuden kutoo haikeasti loppua kohti jälleen jääluolassa haaveileva Meadows & Paperbags. Rahisten pätkivän putkiradion efektiä hyödynnetään komeasti kaartavassa tunnelmoinnissa, ja sinfoniaorkesterimaiseen leveyteen ulottuva hillitty melodia humisee upeasti. Akustisen kitaran pieni rämpyttely keventää, eikä lähelle seitsemää minuuttia venyttelevä kesto ala toistaa itseään liikaa. Loppunostatus tiristää juuri sopivasti.

Hieno kokonaisuus!

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua