Kuva: Katariina Salmi
LEVYT | Luukas Ojan energinen punkasenne kohtaa melodiakoukut jälleen toimivasti. Lähdinkö liian varhain on joensuulaislähtöisen rockyhtyeen toinen albumi.
”Luukas Oja hallitsee hienosti tarttuvien koukkujen rakentamisen kipakassakin vauhdissa.”
Laulaja-kitaristi Ylönen alleviivaa kakkosalbumin Lähdinkö liian varhain (Playground, 2022) saatekirjeessä, että yhtyeen tavoitteena oli saada levylle mukaan Luukas Ojan tavaramerkkikiukuttelun oheen keikoilta tuttua iloista lavaenergiaa sekä pysähtymisen hetkiä. Tavoitteessa on onnistuttu, vaikka paahto ja päällekäyvyys ovat edelleen pääosassa. Nimibiisi Lähdinkö liian varhain kokonaisuudessaan sekä toimivat rauhallisemmat hetket useammassa kappaleessa tuovat pakettiin mietiskelevämpää ja haikean kauniisti maalaavaa melankoliaa.
* *
Levyn avaa tummasyisesti jurnuttava, aggressiivinen Tänään ja vuoden kuluttua, jonka synkän päällekäyvä energia kohtaa junnaamisen pohdiskelun rouhealla ja niskaa liikuttavalla tavalla. Haaveminä jatkaa vähintään yhtä äkäisesti, muttei ihan yhtä tummissa syvyyksissä. Luukas Oja hallitsee hienosti tarttuvien koukkujen rakentamisen kipakassakin vauhdissa. Kappaleen tilutteluosuus luo yhtymäkohtia jopa hevimaailman leveään haara-asentoon.
Samaa paskaa hymyilyttää niputtamalla ärsyttävien asioiden kuten napinan ja vittuilun joukkoon oliivit. Riehakas soitanto tuo kiukuttelun sekaan myös sitä iloista tekemisen meininkiä. Lähdinkö liian varhain hengähtää onnistuneesti haikeamman pohdiskelun äärelle. Ennakkoon sinkkuna kuultu Supersankari on päällekäyvempää puolta, mutta hengittää riittävästi ja vaaniskelee toimivasti. Näytöksesi on loppu junttaa samoin aggressiivisesti, eikä sinkkujulkaisuista vahvin, Pysytään, yhtään sen kevyemmin tamppaa leveine särövalleineen.
Ketä kiinnostaa on hakkaavassa kerrossaan varsin kipakka, mutta säkeissään selkeästi mietiskelevämpi, vaikka syke on tiukka. Jykevästi vatkaava Poissa nostaa peukun viimeistään riisuessaan rokkikrumeluurit kauniin melankolian tieltä ja pukien ne sitten luontevasti takaisin. Päätösraita Viimeinen kohtaus loiventaa kaavaa hiukan akustisemmilla mausteilla. Luukasojamaisen nakuttava syke pysyy mukana haikeassa kaaressakin.
Luukas Oja on säilyttänyt ytimensä ja onnistunut luomaan kipakkaa energiaa ja koukukkaita melodioita yhdisteleviä, oman näköisiään kappaleita. Niitä tavoiteltuja pysähtymisen hetkiäkin löytyy ja lopputuloksesta paistaa tekemisen iloinen meininki.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Insomniumin Netherworlds on samaan aikaan erittäin hyvä ja bändin mittapuilla silti helppo levy
LEVYT | Insomnium lainaa Netherwordsilla aariaa 1600-luvun lopulta, mutta reivaa kurssia silti piirun verran populaarimpaan suuntaan.
Amuri vie unimaailmaan hienovaraisen täyteläisesti – arviossa Uni avaa meille pienen oven
LEVYT | Tamperelaisnelikon uniteemainen viitosalbumi sukeltaa usvaisen hypnoottisiin ja lempeän pehmeisiin maisemiin.
Pimeys seuraa silloinkin, kun kaikki valot on päällä – arviossa Huone-yhtyeen debyytti Varjolauluja
LEVYT | Porilais-tamperelaisen Huoneen debyyttialbumi esittelee kvartetin tummasyisesti särövaanivan soundipalikan lupauksia väläytellen.
Kunnianosoitus jazzlegendalle – Joakim Berghäll tulkitsee syvällisesti John Coltranen musiikkia
LEVYT | Joakim Berghäll soitti albumillisen John Coltranen säveltämiä kappaleita kunnianosoituksena jazzlegendalle ja hänen musiikilliselle perinnölleen.