LEVYT | Ahonen ja Kentala haluavat tulkinnallaan ja soitinvalinnoillaan ymmärtää sonaattien aikaympäristöä. Ymmärrys vakuuttaa.
”Äänite on mitä raikkain tuulahdus Beethovenin hauskempaan puoleen.”
ARVOSTELU
Joonas Ahonen & Kreeta-Maria Kentala: Beethoven – Sonatas for Piano and Violin no. 8, 4 and 9
- Alba Records, 2023.
”En ole koskaan kuullut tuollaista Beethovenia”, tuumasi kumppanini, kun Joonas Ahosen vuoden 1827 fortepianon ja Kreeta-Maria Kentalan barokkiviulun musisointi säesti arkista olemistamme. Ja kyllähän siinä kriitikon silitysrauta pysähtyi useasti. Oli keskityttävä kuunteluun. Tämänkö musiikin säveltäjä lumosi minut Sturm und Drang -vuosinani?
Beethovenia tarjotaan yleensä suurena neron säveltäjän tuotteena. Flyygeli on iso ja nuottikuvan analyysi vakava. Vuosien 1800 ja 1803 välillä sävelletyt kolme sonaattia (8, 4 ja 9) kuulostavat sen sijaan kovin hauskoilta. Wieniin vuosikymmen aiemmin saapunut nuori bonnilainen briljeeraa teoksissa omalla soittotaidollaan. Sen avulla hän oli lunastanut nopeasti paikkansa wieniläisessä seurapiirimaailmassa ja musiikkielämässä.
Teoksissa on läsnä täyteläinen wieniläisklassismi. Mozart ja Haydn vilahtavat mielessä monta kertaa. Yhtä usein musiikki leikkii jo uudenlaisen ilmaisun kanssa. Sanottavaa on ja kuuntelijat on kiehdottava taikapiiriin.
Kreutzer-sonaattinakin tunnettu sonaatti nro 9 A-duurissa on sävellyksistä pisin, lähes neljänkymmenen minuutin mittainen. Sen ensimmäinen osa Adagio sostenuto – Presto hengästyttää ja saa pidättelemään hengitystä. Kunpa näkisi Ahosen ja Kentalan soittamassa! Tässä ei kyllä kukaan säestä toista, vaan toisesta otetaan mittaa, kutsutaan hurmioon ja soittimista otetaan irti kaikki ilmaisuvoima, mikä niihin on kätketty.
* *
Uusi Beethoven-levytys pyyhkii totisesti pölyjä. Kreeta-Maria Kentalan kyseessä ollen ei ihmettele tulkinnan vapautta. Hän käyttää vanhan musiikin esitystraditioiden tuntemustaan myös ukko Beethovenin kanssa. Kentala ei ole pelännyt keskusteluttaa esityksissään kansanmusiikkeja ja nk. taidemusiikkia. Karheudet, töksähtelyt, odotukset ja sulavat melodialinjat mahtuvat samaan kiinnostavaan pakettiin.
Joonas Ahonen on mitä mainioin musisointikumppani. Kuulin häntä vastikään Hämeenlinnan Verkatehtaalla yhdessä viulisti Pekka Kuusiston kanssa. Vaikka musiikin laji oli tuolloin aivan toinen, kuulen nyt fortepianon ääressä ahkeroivassa soittajassa samaa keskittynyttä kuuntelijaa ja äärimmäistä soittimensa taituria. Fortepianon ilmaisu on viety näissä Beethovenin sonaateissa soittimen äärirajoille. Uusi ja isompi soitin olikin jo tulossa.
Ahonen ja Kentala haluavat tulkinnallaan ja soitinvalinnoillaan ymmärtää sonaattien aikaympäristöä. Ymmärrys vakuuttaa. Äänite on mitä raikkain tuulahdus Beethovenin hauskempaan puoleen.
Minna Lindgren on kirjoittanut levyn esittelyvihkoseen mielenkiintoisen aikakautta valottavan artikkelin ”Sonaatti muutoksessa”. Plussat siitä Alballe.
Marja Mustakallio
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Insomniumin Netherworlds on samaan aikaan erittäin hyvä ja bändin mittapuilla silti helppo levy
LEVYT | Insomnium lainaa Netherwordsilla aariaa 1600-luvun lopulta, mutta reivaa kurssia silti piirun verran populaarimpaan suuntaan.
Amuri vie unimaailmaan hienovaraisen täyteläisesti – arviossa Uni avaa meille pienen oven
LEVYT | Tamperelaisnelikon uniteemainen viitosalbumi sukeltaa usvaisen hypnoottisiin ja lempeän pehmeisiin maisemiin.
Pimeys seuraa silloinkin, kun kaikki valot on päällä – arviossa Huone-yhtyeen debyytti Varjolauluja
LEVYT | Porilais-tamperelaisen Huoneen debyyttialbumi esittelee kvartetin tummasyisesti särövaanivan soundipalikan lupauksia väläytellen.
Kunnianosoitus jazzlegendalle – Joakim Berghäll tulkitsee syvällisesti John Coltranen musiikkia
LEVYT | Joakim Berghäll soitti albumillisen John Coltranen säveltämiä kappaleita kunnianosoituksena jazzlegendalle ja hänen musiikilliselle perinnölleen.