Kuvat: Heidi Piiroinen / Soliti
LEVYT | Stina Koistisen ja Nicolas Rehnin elektronisesti sykkivä vaihtoehtopopyhtye jatkaa kerrasta sisään -metodilla epäsymmetrisen ja kiehtovan musiikin parissa.
”Kliinistä tai kiiltokuvamaista soundia ei ole luvassa. Ja hyvä niin.”
Vaikka Stina Koistisen ja Nicolas Leissi Rehnin muodostaman ja elektronisesti sykkivän vaihtoehtopopyhtyeen Color Dolorin neljännen levyn teemana on ollut tallentaa demomaisesti ensimmäiset otot ja välttää turhaa hinkkaamista, ei se kuulu lopputuloksessa ainakaan keskeneräisyytenä tai tuhnuina soundeina. Paitsi tietysti siinä määrin kuin on tavoiteltukin. Onhan levyn nimikin Blurry Things (Soliti, 2021), eli kliinistä tai kiiltokuvamaista soundia ei ole luvassa. Ja hyvä niin.
Koistisen (laulu, koskettimet, syntetisaattori) ja Leissin (kitarat, bassot, lyömät, syntetisaattori, ohjelmointi, taustalaulu) muodostama duo voitti vuoden 2019 Teosto-palkinnon edellisellä levyllään Love (Soliti, 2018), joten seuraajalta on lupa odottaa laatua. Eikä Leissin, Koistisen ja Artturi Tairan tuottama Blurry Things petä. Elektronisesta leijailustaan ja huminastaan huolimatta albumi on hauras, hengittävä ja melko intiimi kokonaisuus huuruisia ja kauniita musiikillisia tuokiokuvia. Kerrasta purkkiin -menetelmä kantaa, jos visio on yhteinen ja kyvyt toteuttaa ideat lihaksi asti riittävät.
Pehmeän viipyillen askeltava avausraita Moon In My Room laventaa hillitysti elektronisten mausteiden äärelle ja yltyy loppua kohden viiltävään foniujellukseen. Silti yleisvaikutelma on leppoisa ja vaivihkainen. Hämärä, epätarkka ja samea käyvät kaikki laatusanoiksi, joten albumin teeman mukaisesti aloitellaan.
Dream of You on tummemmin sykkivä, selkeämmin tanssilattian kimalteluun suuntaava huohottelu, jossa Koistisen laulu tarjoilee korvaan tarttuvia ”I wanna dance all night long” ja ”dream dream dream of you you you” -toistoja. Instrumenttien urat poikkeavat hyvällä tavalla perinteisimmistä toteutuksista. Pientä vinoutta, pulppuilevaa purskahtelua, ei-harmonista sykettä…
Vaikka Shy alkaa akustisella kitaralla, kasvaa sekin raukeasta leppoisuudesta hiukan päällekäyvempään ilmeeseen, ja mausteet ovat jälleen kiinnostavia. Raukean pinnan alla ui tummempaa tapettia, mikä paikoin purskautetaan pinnalle ja isompiinkin kaariin. Harmoninen peruskulku yhdessä sitä haastavan instrumentaation kanssa luo osasiaan suuremman lopputuleman.
Nimibiisi Blurry Things on selkeästi huuruinen. Se nousee viipyilevän hypnoottisesta alusta jykevämmälle alustalle, mutta pitää kiinni junnaavasta ytimestään moninkertaistetuista stemmoistaankin huolimatta. Kasari-kuulaasti rullaava Underwater on yksi levyn parhaista biiseistä. Se askeltaa pohdiskelevan laulun alla eteenpäin selkeästi, ja kertosäe nousee hienosti laserefektoituine kristalleineen. Ennen muuta kappale on koukukas ja jää päähän soimaan. Hienovarainen vinous toimii.
Portisheadmaisesti triphoppaava Free as a Bird antaa Koistisen laululle tilaa ja kantaa hienon väreen ja tummasti sykkivän pohjavirran vuoropuhelussa hienosti. Leissin säröinen kitarasoolo jää sopivan hillityksi eikä varasta pääroolia. Puolentoista minuutin välisoitto Pulpy pulputtaa ohilipuvasti hiukan turhakkeena, mutta jykevästi laahustava It’s Okay kääntää kurssin saman tein kiinnostavaksi. Samaan aikaan korkeuksiin asti kurkottavan isoa kaarta, tumman vaanivaa sykettä ja leveää mutta vaivihkaisen hillittyä ääniuraa.
Hissuksiin pianon ääreen istahtava Sudden Change jumahtaa komeasti jääluolaan humisemaan ja kilkahtelemaan, mutta puolustaa paikkaansa suoraviivaisen hitikkään Andrean edellä. Hauskan vinosti pirskahteleva biisi nousee levyn muhkeimpaan kertosäkeeseen, jossa perinteikkään haaveilun sivuilla purskahtelee ties minkälaista ilotulitusta. Vaikka askel klonksuttaa haetun epävakaasti, se vain parantaa suunnassa pysymistä. Juhlavan rapea särökitarasoolo sopii lurittelun ja näppäilyn vastapainoksi.
Aurinkoisen pumpulisesti hymyävä The Void päättää huuruisen kokonaisuuden, jossa terävä biisikynä haastetaan taitavasti haetuilla sivuaskelilla ja harmoniaa haastavilla elementeillä.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kaunis ja lempeä aikamatka toiselle aikakaudelle – arviossa Bedouinen Waysides
LEVYT | Pehmeästi retro Waysides on tuttua ja turvallista Bedouinea. Vuosikymmenten takainen soundi on myös tätä päivää, ja aikaisemmilta levyiltä matkan varrelle putoilleet kappaleet ovat löytäneet itselleen hyvän kodin.
Pelkistetysti ja syvältä tunteista – arviossa Emma Ruth Rundlen albumi Engine of Hell
LEVYT | Neljännellä soololevyllään kitaravalleista ja efektien runsaudesta tunnettu Emma Ruth Rundle heittäytyy vilpittömän minimalismin ja viiltävän lohduttomien tunteiden pariin.
Levykatsaus: Rioghan, Beach House, Aurora Minne, Katy B
LEVYT | Mikko Saaren kokoamassa katsauksessa tsekataan neljä tuoretta EP-mittaista julkaisua. Valikoimaan mahtuu kotimaista poppia, metallicovereita, tanssimusiikkia ja unipoppia.
Upea uusi jazz-laulaja ja loistavaa tulkintaa – arviossa Lady Blackbirdin Black Acid Soul
LEVYT | Yhdysvaltojen länsirannikon diiva Lady Blackbird versioi 1960- ja 1970-luvun jazzia ja soulia taidokkaasti ja tunnelmallisesti. Mukana on kekseliäitä nostoja, rohkeita tulkintoja ja kauhakaupalla hyvää makua ja tyyliä.