Kuvat: MP-Viihde
LEVYT | Juha Lagströmin albumi on tekijänsä mukaan raakaa iskelmää. Muusikko tunnetaan parhaiten Elonkerjuu-yhtyeen entisenä laulusolistina.
”Ympäristö, jossa Lagström on syntynyt ja josta saanut lähtökohdat elämään, on vahvasti esillä.”
ARVOSTELU

Juha Lagström: Punainen pohjalainen
- Räivä Oy / Tjoy Entertainment, 2026.
Punainen pohjalainen (2026) on Juha Lagströmin toinen soololevy. Tekijä kutsuu sitä tyyliltäänn raa’aksi iskelmäksi. Lagströmin musiikilliseen historiaan kuuluvat 1990-luvun yhtyeet Johnny Sulttaani Oy ja Lapset. Suurempi julkisuus tuli Elonkerjuu-yhtyeen laulusolistina 2010-luvulla. Ensimmäinen soololevy Lapsista kolmas (2022) kertoi elämäntarinoita siihen asti ja tämä toinen jatkaa tarinointia. Juha Lagström on myös näyttelijä, tuttu teattereista ja televisiosta.
Lagström kertoo olevansa ”punainen pohjalainen”, monellakin tapaa. Ihminen on punainen syntyessään ja elämässä ajatustensa vuoksi tai ansiosta. Lagströmin mukaan määritelmä kuvaa häntä hyvin musiikinkin tekijänä. Laulajana Lagström on selkeä, hänen sanoituksensa ovat nokkelia päätelmiä elämästä. Musiikki on rentoa ja elämänmakuista.
Punainen pohjalainen -albumilla on kymmenen kappaletta, jotka ovat kaikki Lagströmin säveltämiä ja sanoittamia. Sovittajina ja soittajina levyllä on Suomen parhaimmisto, Anssi Nykäsen johdolla. Kitaristeina ovat Tuomo Unkuri ja Tokela (Mika Tuokkola). Molemmat osaavat asiansa ja rytmi on hallussa.
* *
Vakuuttavasti levyn ensimmäisenä kappaleena on juuri Punainen pohjalainen, jossa kerrotaan tarkemmin miksi ja millä tavoin Lagström sellainen on. Kappale on rauhallinen ja monipolvinen laulelma.
Levyllä on myös reippaalla otteella tuotettua sanomaa, kuten kappaleet Hullujen kabaree ja Onko ongelma. Hullujen kabareessa pohditaan yhteisön, lakeuden, olemusta, jossa saa pilkata jopa Jumalaa. Ongelmia on, perhe-elämässä ennen ja nyt, mutta niistä osataan myös puhua.
Linnunsydän kertoo ajan kulumisesta ja ihmisen muuttumisesta ajan mukana, hyvässä ja pahassa. Aito ja oikea todellisuus tuo parisuhteeseen uusia asioita. Rakkaudesta Lagström ei lässytä vaan tekee siitä realistisia lauluja. Sanoituksissa ei ole unohdettu huumoria, jolla voi tulkita vaikeitakin asioita.
Suurin osa levyn kappaleista on avomielisiä ja aitoja tarinoita elämästä ja pohjalaisuudesta. Ympäristö, jossa Lagström on syntynyt ja josta saanut lähtökohdat elämään, on vahvasti esillä.
Työmaan kusipää ja Sairasloma ovat vauhdilla kerrottuja tunnelmapaloja. Vain muisto jää elämään on levyn viimeinen kipale ja sulkee uskottavasti kokonaisuuden.
* *
Tuottajana levyllä ovat Lagström ja Arska Laurila. Kokonaisuutena on syntynyt levy, jossa tarinat kerrotaan oivaltavia sanoilla ja sävelillä. Suurin osa lauluista on hyvää poprockia, erinomaisilla ja vaihtelevilla sovituksilla. Juha Lagströmillä on muusikkona kokemusta ja hänellä on oma tyylinsä.
Suurella ja ammattitaitoisella porukalla on saatu aikaan aitoja kertomuksia, joita kuuntelee mielellään.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Takki auki retroestetiikan sydämessä – arviossa The Lemon Twigsin kuudes albumi Look For Your Mind!
LEVYT | Yhdysvaltainen D’Addarion veljespari jatkaa kuudennella albumillaan Beach Boysilta ja Wingsiltä vaikutteita sujuvasti napsien.
Kuusikulmainen aurinko nousee helvetin ylle – arviossa Boards of Canadan Inferno
LEVYT | Kolmetoista vuotta hiljaisuutta, sitten täällä kellarin pimeydessä se vihdoin soi: Boards of Canada palaa Infernolla, synkimmällä ja samalla kauneimmalla levyllään sitten Music Has the Right to Childrenin.
Hillittyjen ja kauniiden melodioiden taiturikolmikko antaa yhteisalbumillaan tilaa elämän äänille – arviossa Kiri Ra!
LEVYT | Linda Fredrikssonin, Lau Naun ja Matti Byen kymmenen vuotta hioma teos vaatii kuuntelijalta valmiutta pysähtyä.
Selma Savolainen vie musiikkiaan uusiin ulottuvuuksiin – arviossa in the shade
LEVYT | In the Shade on kaunis ja persoonallinen musiikkipaketti, jonka haluaa kuulla yhä uudelleen.




