Kuvat: Andre Pozusis / Johanna Kustannus
LEVYT | Pehmeästi jazzahtava vaeltelu ja tunnerikkaat pohdiskelut lyövät nautinnollisesti kättä Arpan Valeria-albumilla.
”Valeria syventää lauluntekijän persoonaa entisestään.”
ARVOSTELU
Arppa: Valeria
- Johanna Kustannus, 2023.
- Kuuntele: Spotify
Samat hyvät asiat, jotka leimasivat Arpan edellistä Kinovalon alla -levyä (2021), ovat käytössä myös kolmoslevy Valerialla (Johanna, 2023). Arppa Airolan pehmeän vaelteleva lauluntekijyys, Ville-Veikko Airaniemen, Antti Ahoniemen ja Okko Saastamoisen muodostaman bändin jazzmainen, rauhallisesta maalailusta hikisiin spurtteihin ulottuva soitto sekä tuottaja Väinö Karjalaisen näkemys, mistä vielä viilata vähän, muodostavat myös Valerian ytimen. Keskimääriltään Valeria on Arpan raukein ja intiimein albumi tähän mennessä.
Freejazz-poukkoilevalla pyörteilyllä alkava Hiekkasäkki aivojen tilalla kumartaa töksähtävän rehellisillä säkeillään vahvasti Risto-yhtyeen suuntaan. Arpan pohdiskeleva ja tunnusomaisesti väreilevä puhelaulutapa tuo kokonaisuuteen omaa leimaa, jota bändi taustoittaa pehmeästi. Asteittain kasvava sovitus leveine, muttei liian jykevine kliimakseineen toimii hyvin albumin käynnistäjänä.
Vihdoin viimein -kappaleen kaltaista öisen tummaa, mutta kepeän jatsahtavaa Arppaa on kuultu jokaisella albumilla. ”Risto, Litku ja molemmat Jukat, Kiwanuka, Haukat ja pitkätukat” saavat esikuvakumarrusta leppoisasti hymyilevällä läpsyttelyllä, joka pyrkii svengaavasta kepeydestään huolimatta riittävästi eteenpäin.
Akustisesti rämpyttelevä Luulin että onnistuu kiireettömine pohdiskeluineen olemaan pari askelta edellistä intiimimpi. Arpan tunneladattu laulu hallittuine taittumisineen ja toimivine stemmoineen istahtaa aivokuorelle keinumaan. Hillitty pienieleisyys toimii, kun tunnelataus saadaan välitettyä kuulijalle.
Sinkkujulkaisuna kuultu Kaverin synttäreillä edustaa Arpan menevämpää puolta, jossa kitarariffi ja taputukset lähtevät heti alusta huohottamaan. Arpan sulavasti juokseva laulu tuo hienovaraiseen kaahaukseen pehmeyttä. Lähempänä pohjaa kohti oleva kaasupoljin antaa bändille mahdollisuuden tilutella, mikä sekin kumartaa Risto-yhtyeen suuntaan, vaikka Riston kaahaus on harvoin yhtä pelkistettyä ja hienovaraista kuin Arpalla.
Öisen intiimisti ja vaivihkaa maalaileva Metsänpoika popparissa tarinoi rockin ja hippiliikkeen vallankumousta ja sen vaikutusta suomalaiseen nuorisoon Love ja Peace -tatuointeineen. Hipsuttelevassa tarinoinnissa on hienoa kasvatusta, jykevämpään suuntaan kasvavaa, mutta silti hienovaraista tiluttelua ja komeita taustakuoro-osuuksia. Synttäri-kappaleessa ja Metsänpojassa on samanlaista liverevittelyä lupailevaa potentiaalia.
Levyn menevin raita on myös sinkkuna kuultu Paha meno Pengerkadulla, jossa kepeän jazzahtava vaaniskelu kohtaa veikeästi huohottavan, rautalankavinguttelevan takaa-ajon. Viekää lapset sisään, nyt on paha meno! Rakoileva rakkaus on johtanut epätoivoisiin tekoihin ja poliisin takaa-ajamaksi. Hypnoottinen kertosäe, uutisraportti ja hiljaisimpinakin hetkinään iloisen menevä svengi taputuksineen luovat hienon kokonaispaletin.
Maailman hitain biisi on nimensä mukaisesti raukea ja pelkistetty öinen silittely. Biisi voi olla maailman hitain, mutta silti se on melkoisen intensiivinen. Uninen intiimi laulu venyttelevine harsoineen luo vaivihkaisesti hypnoosia.
Akustinen valssi Kartta väärinpäin on syystä nostettu sinkkujen joukkoon; Okko Saastamoisen mandoliininäppäilyn koristelema kaunokainen on albumin selkein tähtihetki. Raukea ja tunnelmallinen valssinpyörre tarttuu liimamaisesti korviin ja on aiheuttanut ensikuunteluista lähtien mukanalaulelua. Nyt mennään mäntyjä päin kuin Jarkko Martikainen, mutta arppamaisella heleällä otteella. Nimibiisi Valeria saa päättää hienon albumikokonaisuuden hissuttelevalla slovarinäppäilyllä, jonka haikea hymy ihastuttaa. Tarinan juoksevuus nappaa mukaansa lähes edellisen kappaleen tapaan.
Arpan jatsahtava folkpop on alusta asti soinut omaleimaisena ja ajallisista viitteistään huolimatta ajattomana. Valeria on sen rauhallisin ja intiimein luku ja syventää lauluntekijän persoonaa entisestään. Arppa bändeineen ja tukijoukkoineen mestaroi pienieleistä Arppa-poppia sympaattisesti kuin keulakuvansa lämmin hymy.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ursus Factoryn tehtaan takuu yskähtelee – arviossa nelosalbumi IO
LEVYT | Jussi Pelkosen ja Aleksi Ripatin muodstaman Ursus Factoryn taipumus polveilla ei tuota tällä kertaa pelkkää plussaa.
The Nationalin yllätyslevy seisoo omin jaloin keväisen sisaruksensa rinnalla – arviossa Laugh Track
LEVYT | Kiireetön ja rosoisen toteava laulu, kuulaat, pehmeän tumahtavat lyömät ja taidolla ylläpidetty jännite leimaavat yhdysvaltaisyhtyeen soljuvaa kymmenettä albumia.
Janne Westerlund sooloilee vihdoinkin suomeksi – arviossa Talvikaravaani
LEVYT | Talvikaravaanin taiten rakennettu vähäeleinen hypnoosi leimaa trion soittoa ja pohjustaa toimivasti Janne Westerlundin toteavaa tarinointia.
Radiopuhelimet louhii keinuvalla lanteella – arviossa uusi Radiopuhelimet-albumi
LEVYT | Oululaisyhtyeen energinen tapa rullata säröisiä pohdiskelujaan pitää lipun korkealla, vaikka kaikki menisikin päin helvettiä.