Vöyrin kuuluisin poikabändi – KAJ heitti humoristisen keikan osana Nordiksen kesäkonserttisarjaa

03.07.2025
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuva: Eija Niskanen

KONSERTTI | Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård ovat tehneet huumorimusiikkiprojektiaan vuodesta 2009 lähtien. Trio laulatti kansaa Helsingin jäähallin pihalla.

”Enpä ihmettelisi, jos tulevana syksynä ruotsinopettajat käyttävät KAJn kappaleita opetuksessa.”

Nordis Live: KAJ. Helsingin jäähallin etupiha 2.7.2025.

KAJ ei paljon esittelyjä kaipaa. Aiemmin lähinnä suomenruotsalaisissa ja Pohjanmaan piireissä tunnettu trio nousi maassamme ja koko Euroopassa tunnetuksi edustamalla Ruotsia Euroviisuissa. Ruotsin Melodifestivalen-voitto ja perään neljäs sija Euroviisuissa on jo hieno kansainvälinen lanseeraus.

KAJ ei kuitenkaan ole mikään uustulokas. Kolmikko Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård – joiden etunimien ensimmäisistä kirjaimista yhtyeen nimi muodostuu – ovat tehneet huumorimusiikkiprojektiaan vuodesta 2009 lähtien. He ovat julkaisseet seitsemän albumia ja säveltäneet kaksi musikaalia sekä kiertäneet ruotsinkielisen Suomen joka kolkan. Musiikkinsa he säveltävät suureksi osaksi itse, mutta Bara Bada Bastussa ja parissa muussa biisissä on ollut mukana tuottajana Janne Hyöty.

Vöyrin murteella esiintyvä KAJ luonnehtii itsensä humorgruppiksi, huumoriryhmäksi. Porukka tekee biisejä eri musiikkilajityyppejä parodioiden. Laulujen sanat heijastelevat normisukankuluttajan kokemuksia, mikä tekee kappaleista helposi omaksuttavia. Näitä kuultiin tunnin sikermä Nordiksen konsertissa.

KAJ2

Kevin Holmström, Jakob Norrgård ja Axel Åhman. Kuva: Eija Niskanen

Tanssipop-tyylinen Karar is Arbeit kertoo nimensä mukaisesti sorvin ääressä pitkää päivää vääntävistä miehistä, joita laulun minä katselee. Samaa työelämäteemaa jatkoi kappale Firmans man, nyt toimistotyöntekijän kuvauksena. Yhtyeen puvustuskin, puku ja kravattityyli, noudattaa samaa teemaa.

Välillä yhtye muistutti olevansa Vöyrin kuuluisin poikabändi, ”Backstreet Boysin jälkihiki”, ja esitti poikabändityylisen, vähän nyyhkymmän kappaleen.

Onko teillä boomeri-ikäisä vanhempia tai oletteko itse boomeri-iässä, kysyi KAJ ja esitti perään biisin Tech support åt mamm o papp. Text-TV-biisissä taas muisteltiin nostalgisesti Teksti-TVn valta-aikaa ja mitä kaikkea kivaa sieltä löytyi. Biisi muistutti tyyliltään 1980-luvun uuden aallon syntikkapoppia.

Taco hej! vei taas latinomusiikkittunnelmiin. Jåo Nåo E Ja Jåo YOLO Ja Nåon kertosäe puolestaan pisti tanssilanteet nytkymään. KAJ itse toteutti kunkin biisin tyyliin sopivaa yksinkertaista tanssikoreografiaa hyvässä synkassa. Runsas esiintymiskokemus paistaa kyllä yhtyeestä läpi.

KAJ TextTV

KAJ laulaa muun muassa Teksti-TV:n iloista. Kuva: Eija Niskanen

Välispiikeissä, suurimmaksi osaksi ruotsiksi ja hieman suomeksi, ryhmä muisteli edelllisviikkoista Allsång på Skansenin esiintymisestään ja yllytti yleisöä yhteislauluun Allsångin tyyliin. Ruotsinkieliset fanit osasivatkin laulaa mukana useiden kappaleiden sanoja. Enpä ihmettelisi, jos tulevana syksynä ruotsinopettajat käyttävät KAJn kappaleita opetuksessa.

Ja tekeehän KAJ myös covereita. Kajn versiot Nessun Dormasta – uusimpana Nordiksella kuultu Näsan domnar, tarina miehestä, joka lähtee laivalla Tallinnaan ostamaan alkoholia – ovat jo keränneet huomiota naapurimaassakin ja todistavat, että Jakob Norrgårdilla on laulunlahjoja.

Keikalla kuultiin myös ensi-esitys kaksi päivää myöhemmin (4.7.2025) julkaistavasta uudesta singlestä Moskito. Sitä tullaan epäilemättä kuuntelemaan kesämökillä hyttysten ininässä.

Encoressa kuultiin sitten se kaikkien odottama Bara Bada Bastu.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.