Vappu ei painanut G Livelabissa – Emilia Sisco ja Sonja Selene toivat kevätauringon Tampereelle

05.05.2025
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Emilia Sisco. Kuvat: Jani Tuovinen

KONSERTTI | Tampereen G Livelab sai vieraakseen kaksi debyyttialbuminsa hiljattain julkaissutta nousevaa artistia, Emilia Siscon ja Sonja Selenen.

Emilia Sisco ja Sonja Selene Tampereen G Livelabissa 2.5.2025.

Kalsea sade vihmoo vapun jälkeistä Tampereen Keskustoria. Mukulakivet saavat ylleen hyisen ja kostean hunnun. Harvemmin perjantainen ilta Tampereen ytimessä näyttää näin hiljaiselta.

Ensimmäiset kevään säteet ovat tuoneet katukuvaan rohkeimmat jo shortseissa, ja monenlaista veijaria on mönkinyt koloistaan ottamaan kesän vastaan. Kesä tuntuu kaukaiselta ajatukselta taistellessani sateenvarjoni kanssa talven muistoa vastaan. Astelen kohti Vanhan kirjastotalon puistossa sijaitsevaa G Livelabia ja pohdin huolestuneena musadiggareita, jotka ovat ehkä sään ja ajankohdan takia päättäneet skipata tämän illan tarjoaman mahdollisuuden. Sekä sitä, riittääkö vanhassa digijärkkärissäni paukkuja ottaa edes muutama asiallinen valokuva.

Pelkoni osoittautuvat turhiksi. Yleisöä on paikalla varsin hyvin ja istumapaikat on kaikki ryövätty. Tunnelma on maltillisen odottava ja rauhallinen. Räpsäisen vasurilla nopean testikuvan tyhjästä lavasta. Valo riittää aivan hyvin ja kuvasta saa selvää. Enköhän pärjää. Katselen kateellisena eturivissä istuvan valokuvaaja Tomi Palsan kunnollista kameraa pitkine putkineen. Tähän kohtaan voisi upottaa Kummelin Työkoneiden arvonta -sketsin

Jään pasteeraamaan tiskin läheisyyteen. Kulttuuritoimituksen Ilkka Valpasvuo astelee sisään. Pieni kylmä hiki nousee otsalleni, sillä onko tässä nyt käymässä niin, että olemme molemmat tekemässä juttua samasta aiheesta. Ilkka toteaa kuitenkin tulleensa silkasta katsomisen riemusta – Sonja Selenen musiikki menee niin sanotusti jalan alle. Helmikuussa Helmi Levyjen julkaisemalle Pimeä pää -levylle Ilkka antoi neljä tähteä.

* *

Kello naksahtaa kahdeksikon kohdille ja Sonja Selene yhtyeineen pujahtaa lavalle. Huoli vapun jälkeisen perjantain mahdollisesta hiljaisuudesta tuntuu purkautuvan myös artistin harteilta. Meitä onkin täällä tänään paljon.

Tanssiessa Sonja Selene kaataa epähuomiossa viinilasinsa ja kertoo pahoitellen unohtaneensa settilistan. Hän on tänään täysin bändinsä armoilla. Tämä kaikki tuo esiintymiseen rentoa ja harmitonta välittömyyttä. Samalla se kertoo myös luontaisesta ja taitavasta esiintymistaidosta, sillä Sonja Selene tempaa lauluillaan pian yleisön mukaansa.

SAMSUNG CSC

Sonja Selenen (keskellä) kaverina lauteilla vaaleanpunaisessa kitarassa Lauri Kallio ja viulussa Pauliina Koivusaari, eli Pambikallionakin mainiota musiikkia loihtiva duo.

Kaihoisan mollivetoisen iskelmän pyörteissä aika kuluu kuin siivillä. Yhtye on ammattitaitoinen jopa siinä määrin, että soitannolliset yksityiskohdat varastavat välillä huomioni. G Livelabin hiottu akustiikka nostaa esille muiden muassa basisti Ville Rauhalan kontrastaan sujauttamat huiluäänet. Kuulen vieressäni musanörttien nyökkäilevän ja nokittelevan toinen toisiaan mitä väkevimmillä musiikkitermeillä. Todella kovat intervallit.

Jos vielä yhdet -kipale tarjoillaan yhteislaulun kera. Tarttuva lallattelu saa vieressäni olevan Valpasvuon innostumaan vähintäänkin viiden tähden veroisesti. Musiikki menee jalan alle. Näen sivusilmällä, että omakin jalkani liikkuu.

Jos vielä yhdet on sen verran laadukas ja tarttuva kappale, että sen parissa tanssiminen käy vallan hyvin ”ilman niitä yksiäkin”. Huomasin baaritiskin swaipattavasta juomamenusta, että suosikkijuomani Guinness maksaa G Livelabissa 13,50 e/tölkki. Se kääntyy mielessäni jonkinlaiseksi käsitetaiteen rajoja kutkuttelevaksi teokseksi. Tyydyn puristamaan räkää poskistani.

SonjaSelene 02

Sonja Selene villitsi yleisön yhteislauluun ja tanssiin. Kuvassa myös yhtenä ohjelmanumerona dramaattisesti kaatuillut viinilasi.

Setin päättää kaksi hitaampaa kappaletta, joista viimeistä edeltävä Äiti sanoi niin nousee herkkyydellään Sonja Selenen keikan vangitsevimmaksi yksittäiseksi tuokioksi. Tunnelma rauhoittuu loppua kohti tehden tilaa yhden viime vuoden kovimmista albumeista julkaisseelle Emilia Siscolle.

Silmin nähden onnellinen Sonja poistuu lavalta ja käyn ostamassa älpeen kokoelmiini. Samalla huomaan myyntipöydässä Emilia Siscon Lemon & Lime Sours -seiskan. Kyseinen siivu oli ensipuraisuni Emilia Siscon tuotantoon. Olin niin sanotusti ällikällä lyöty kuultuani kappaleen Pekka Laineen radio-ohjelmassa.

* *

Timmion Recordsin joulukuussa julkaisema Introducing Emilia Sisco oli täyden viiden tähden arvoinen harkittu ja tasapainoinen kokonaisuus unenomaista ja herkkää soulia. Tyylin puolesta liplatellaan sujuvasti samoilla laduilla yhdysvaltalaisen Daptone Recordsin autenttisuutta hönkivän kuvaston kanssa. Rummut monona hiplataan tip on -kansia. Ymmärrän. Tämä kuitenkin on vain pohja ja tuotannollinen ratkaisu. Ilman aitoja lauluja ja aitoa laulajaa homma olisi helppo ohittaa pelkkänä muusikoiden mukiinmenevänä retrolarppailuna.

Helsinkiläinen Emilia Sisco on saapunut kaupunkiin Sextet-kokoonpanon kanssa. Piinkovista taitureista koostuva nippu (kitarassa Tuomas Metsberg, bassossa Ndioba Gueye, rummuissa Thomas Rönnholm, taustalauluissa Unna Kortehisto ja Fatima Kortesoja) laajenee mahdollisuuksien mukaan kiippareilla, puhaltimilla ja perkuilla kymmenhenkiseksi The Northern Lights -ryhmäksi.

Bändin koosta huolimatta kaiken keskiössä on herkkä ja vilpitön laulaja ja lauluntekijä Emilia Sisco. Hänen tulkinnastaan välittyy paikoin jopa hämmentävän arkinen kiireettömyys, mikä luo kiinnostavan kontrastin kappaleiden suuriin tunteisiin, vahvoihin vokaaleihin ja pakahduttaviin rytmeihin. Laulut lipuvat kuin pilvet kesäisellä taivaalla.

Emilia Siscon tulkinnan vahvuudessa on kyky vaipua haaveisiin ja maalailla kaihoisia sävyjä. Rakkaus on lohdullista. Emilia Sisco kertoo lavalla turvapaikastaan. Rakkauden kuplasta, jossa kaikki ihmiset puhuvat kauniita asioita ja kaikki on hyvin. Tämä kupla kietoutuu hiljalleen koko yleisön ympärille.

EmiliaSisco 02

Emilia Siscon idoleita ovat muiden muassa Aretha Franklin, Etta James ja Billie Holiday. Ndioba Gueyen basso jyräsi varsin mukavasti G Livelabin Geneleceistä.

Varsinaisen setin päättävät rakkauden kuplan ainoat happamat asiat, kun sekstetti tarjoilee sitruunaa ja limeä sen parhaimmassa muodossa eli juuri ostamani seiskatuumaisen Lemon & Lime Soursin ilahduttaviin sfääreihin sovitettuna liveversiona.

Encorena tarjoiltu Trouble päättää tyylikkään setin ja yleisö sulkee Emilia Siscon yhtyeineen suosionosoituksiin. Kirmaan myyntitiskille ja pyydän nimmarin sinkkuun. Jee!

EmiliaSisco 03

Sininen hetki. Emilia Siscon musiikki on täynnä tyylikkäitä vaikutteita jazzista bluesiin.

* *

Kotimatkalla ratikassa pelottavalla tavalla Pepe Willbergin näköinen mies puristaa pientä lonkerotölkkiä ja julistaa, että kaikki on nykyään aivan perseestä.

En voisi vähempää olla samaa mieltä. Suomessa tehdään tällä hetkellä esimerkiksi aivan upeaa musiikkia, mistä Sonja Selene ja Emilia Sisco ovat erinomaiset esimerkit.

Jani Tuovinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.