Tampereen Oopperan Carmen on visuaalisesti vaikuttava ja musiikillisesti hehkuva oopperaelämys

15.02.2020

Ooppera-arvostelu: Carmenin päärooleissa lauloivat mezzosopraano Niina Keitel ja tenori Arturo Chacón-Cruz. Lapsikuoron raikas laulanta toi oopperaan iloisia värejä.

Tampereen Ooppera: Georges Bizet’n Carmenin ensi-ilta Tampere-talossa 14.2.2020.

Tampereen Oopperan esityksenä perjantaina ensi-iltansa saanut Georges Bizet’n Carmen oli orkesterin ensimmäisistä sävelistä lähtien onnistunut kokonaisuus. Marco Bjurströmin ohjaama esitys eteni jäntevästi ja joustavasti eikä siihen mahtunut tyhjää tilaa. Myös alku- ja välisoitot oli käytetty näyttämökokonaisuuden kannalta mielekkäästi. Erityisen vaikuttava oli kolmannen näytöksen alku, jossa kuoro maalailevan alkusoiton aikana asteli yöntummalle näyttämölle verkkaisesti, rytmitetyin askelin.

Kapellimestari Alberto Hold-Garridon johtama Tampere Filharmonia soitti vivahteikkaasti ja täsmällisesti ja kuljetti oopperan tarinaa elävästi, teemojen luonteet esille tuoden. Huolitellut soolo-osuudet nousivat esille kauniisti.

Teoksen vaikuttavan visuaalisen maiseman ovat luoneet lavastaja Kati Lukka, pukusuunnittelija Erika Turunen ja valosuunnittelija Ville Syrjä. Kokonaisuus on pienin elein toteutettu, mutta toimiva ja värikäs. Erityisen onnistunut ratkaisu on näyttämön keskellä pyörivä mandalamainen kiekko, jossa kuvioinnissa näytti olevan vaikutteita viuhkakuvioista. Esimerkiksi Escamillon ja Don Josén taistelukohtauksessa pyörivä lava yhdistettynä tehokkaisiin valoihin antoi todentuntuisen vaikutelman.

Niina Keitelin Carmenissa on draaman ja uhman lisäksi lämpöä.

Niina Keitel teki näyttämöllisesti näyttävän ja äänellisesti upean Carmenin roolin. Keitelin Carmenissa oli draamaa ja uhmaa, mutta myös sellaista lämpöä, jota Carmen-tulkintoihin ei aina sisälly. Laulajan mezzosopraano hehkui laaja-alaisesti ja tasapainoisesti, ilmeikkäästi ja rikkeettömästi.

Don Joséna laulaneen Arturo Chacón-Cruzin tulkinta ei ollut aivan tasalaatuinen, mutta enimmän aikaa hänen tenorinsa soi loistokkaasti. Chacon-Cruzin Don José oli ristiriitaisine tunteineen aito, inhimillinen ja intohimoinen hahmo. Huikea kukka-aaria La fleur que tu m’avais jetée eteni latautuneesti ja säkenöivästi.

Arturo Chacón-Cruz ja Niina Keitel lauloivat Carmenin päärooleissa.

Don Josén intohimo ja epätoivo tiivistyvät oopperan loppukohtauksessa, jossa areenan riehakkaat tapahtumat vuorottelevat Carmenin ja Josén kiihkeän keskustelun kanssa lähes ahtokulkumaiseen tapaan tihentyen. Loppuratkaisussa korostuu – myös puvustuksen hienon oivalluksen keinoin – Carmenin ajatus siitä, että hän ennemmin kuolee kuin luopuu vapaudestaan.

Micaëlana laulaneen Marjukka Tepposen kaunisvärinen sopraano soi kaiken aikaa täysipainoisesti, ilmeikkäästi ja huikean hallitusti. Tepposen näyttämöllisesti luontevassa Micaëlan hahmossa yhdistyivät sulavasti nöyryys ja päättäväisyys.

Tommi Hakala Escamillona lauloi komeasti, mutta vähän yksi-ilmeisesti. Toisaalta näin tuli esille myös se, että Escamillon avut eivät tarinassakaan ole niinkään henkisiä kuin fyysisiä. Sen sijaan Suvi Väyrynen Frasquitana ja Päivi Pylvänäinen Mercédèsinä tekivät äänellisesti ja näyttämöllisesti oivalliset roolit. Myös heidän ranskan ääntämyksensä oli luontevinta. Mainiot hahmot loivat myös Kevin Greenlaw Dancairona ja Heikki Hattunen Remendadona.

Suvi Väyrynen, Heikki Hattunen, Niina Keitel, Kevin Greenlaw, Päivi Pylvänäinen.

Heikki Liimolan valmentama kuoro lauloi luotettavasti ja toteutti haasteellisetkin koreografiat vaivattomasti. Varsinkin naisten työskentely oli hienoa. Erityisesti ilahdutti Jouni Rissasen valmentaman lapsikuoron laulannan raikkaus ja puhtaus sekä laulullinen ja näyttämöllinen ketteryys. Kuoro esiintyi lapsenomaisen riemukkaasti – ei vain joukkona, vaan myös yksilöinä – ja jatkoi ammattitaitoista esiintymistään teoksen loppuun saakka.

Huomionarvioinen oli myös Suvi Salmi Dance Companyn tanssijoiden osuus esimerkiksi Lillas Pastian -kapakan kekkereissä oopperan toisessa näytöksessä.

Kikka Holmberg, teksti
Petri Nuutinen, kuvat

Jouni Rissasen valmentama lapsikuoro esiintyi riemukkaasti.

Georges Bizet: Carmen

Solisteina:
Niina Keitel, Carmen
Arturo Chacón-Cruz, Don José
Marjukka Tepponen, Micaëla
Tommi Hakala, Escamillo
Suvi Väyrynen, Frasquita
Kevin Greenlaw, Dancairo
Jussi Juola, Zuniga
Waltteri Torikka, Morales
Päivi Pylvänäinen, Mercédès
Heikki Hattunen, Remendado

Tampere Filharmonia
Tampereen Oopperan kuoro, kuorokapellimestari Heikki Liimola
Tampereen Oopperan lapsikuoro, kuoronjohto Jouni Rissanen
Musiikinjohto Alberto Hold-Garrido
Ohjaus ja koreografia Marco Bjurström
Lavastus Kati Lukka
Puvut Erika Turunen
Valosuunnittelu Ville Syrjä

Suvi Salmi Dance Company
Suvi Salmi, Siina Kuusela, Maija Mustonen, Janika Keskinen, Manu Uimi, Marko Taiminen

Ensi-ilta Tampere-talossa 14.2.2020. Esitysakalenteriin pääset täältä.

Pin It on Pinterest

Share This