Kuva: Philip Glass Ensemble
KONSERTTI | Philip Glassin musiikki on aivoruokaa; se saa määrätietoisella toistollaan harmaantuneet synapsit ja sakkaantuneet ajatusnesteet liikkeelle.
Philip Glass Ensemble Helsingin Savoy-teatterissa 8.11.2021.
Tätä saatiinkin odotella: viime vuoden maaliskuulle ajoitettua Philip Glass Ensemblen Helsingin-konserttia jouduttiin siirtämään useita kertoja koronatilanteen takia. Reilut puolitoista vuotta myöhemmin Savoy-teatterin lavalle asteli kiitollisen oloinen muusikkoryhmä. Ensemblen johtaja Michael Riesman yltyikin silmin nähden tunteikkaaksi erään välispiikkinsä aikana: ”Tuntuu niin hyvältä päästä jälleen soittamaan”, Riesman iloitsi kasvot punottaen.
Orkesteri on jauhanut amerikkalaissäveltäjä Philip Glassin toisteisia teoksia eri kokoonpanoilla jo vuodesta 1968 lähtien. 84-vuotias maestro itse ei saapunut Helsinkiin, mutta ensemblessä 47 vuotta soittanutta kosketinvirtuoosi Riesmania varmemmissa käsissä Glass-entusiastit pystyvät tuskin olemaan. Riesmanin kädenjälkeä olivat myös monet illan aikana kuulluista sovituksista, sillä esimerkiksi Satyagraha-oopperaa ja Godfrey Reggion klassikkoelokuva Koyaanisqatsin soundtrackia, joista molemmista kuultiin yhdet kappaleet, Glass ei säveltänyt ensemblelleen.
Itselleni Philip Glassin musiikki on aivoruokaa; se saa määrätietoisella toistollaan harmaantuneet synapsit ja sakkaantuneet ajatusnesteet liikkeelle. Kuten vaikkapa sisäelimiin asti jumputtava tekno, Bachin matemaattinen täydellisyys tai Glassiin usein verratun Steve Reichin minimalismi, on siinä jotain aidosti stimuloivaa. Siksi olinkin tyytyväinen konsertin ohjelmistoon, jolla ei kosiskeltu kasuaaleja faneja (Koyaanisqatsin tunnari puuttui!), vaan mentiin Glassin musiikin ankaraan ytimeen. Hypnoottista ja myös kärsivällisyyttä koettelevaa luuppaamista, siis.
Erityisesti otteet Einstein on the Beach -oopperasta saivat pään pyörälle ja synnyttivät vaikutelman tarkasta ja voimakkaasta musiikkikoneistosta, jonka saa käyntiin napin painalluksella. Einsteinin neljännestä näytöksestä poimitussa Spaceshipissä pääasiallisesti tosikkomainen Glass jopa antautuu hassuttelemaan tippuvaa avaruusalusta mimeettisesti mukailemalla.
Illan kiinnostavin osio oli epäilemättä Glassin Music in Eight Parts -sävellyksen ensimmäinen julkinen esitys vuosikymmeniin. Ennen Music in Twelve Parts -mestariteosta syntynyt sävellys on varhaista, askeettista ja kulmikasta Glassia. Parikymmentä minuuttia kestävä teos vyöryy eteenpäin suorastaan pelottavalla intensiteetillä. Konsertin ainoat häiritsevät kauneusvirheet kuultiin tämän teosharvinaisuuden kohdalla, kun muuten virheettömästi esiintyneet muusikot tipahtelivat sen yli-inhimillistä keskittymistä vaativasta rytmistä. Ehkäpä seuraavalla esityskerralla kokonaisuus hitsautuu täydellisesti yhteen. Ensemblen Music in Eight Partsista viime vuonna ilmestynyt levytys on joka tapauksessa ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen.
Konsertin emotionaaliseksi ytimeksi kasvoi The Photographerin Act III, jonka dervissimäisesti pyörivät ja yhä muhkeammaksi kasvavat sävelkulut aaltoilivat toiveikasta lämpöä. Glassin poikkitaiteelliseen esitykseen vuonna 1982 kirjoittama sävellys vetoaa tunteisiin ilman joidenkin hänen myöhempien teostensa löysää sentimentaalisuutta, ja Philip Glass Ensemblen kyky luoda kokoaan suurempia äänimaailmoja pääsi siinä todella oikeuksiinsa.
Sakri Pölönen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Elgar, Stravinsky, Gerhardt ja Halls täyttivät Tampere-talon 1910-luvun musiikilla
KONSERTTI | Tampere Filharmonian perjantaisen konsertin magneettina toimi ennen kaikkea Stravinskyn balettimusiikki Kevätuhri.
DJ Kridlokk juhlisti Musiikkitalolla tyylillisesti eheintä ja rohkeinta levyään
KONSERTTI | Musiikkitalossa ei ole varmaan koskaan nähty yhtä montaa räppilätsää ja -pipoa nyökyttelemässä gangsteri- ja lähiölarpin tahtiin.
Don Huonojen mustat ja valkoiset sävelet myivät Pakkahuoneen loppuun
MUSIIKKI | Vuodet ovat kohdelleet 1990-luvun suomirockin suosituimpiin kuulunutta yhtyettä suopeasti, mutta lujemminkin ruoska olisi voinut sivaltaa.
Tampere Biennalen yltäkylläinen ohjelma tarjoili lukuisia kantaesityksiä ja nykymusiikin moniäänisyyttä
MUSIIKKI | Eetu Lehtosen kantaesityksenä kuultu Hymn sai alkusysäyksen Lehtosen lukiessa Aberfanin kylässä vuonna 1966 tapahtuneesta kaivosjätteen maanvyöryonnettomuudesta.
