Dave Holland ja John Scofield. Kuva: Maarit Kytöharju
KONSERTTI | Vanhat herrat otettiin vastaan Tampereen Jazz Happeningin päätöspäivänä kuin kuninkaalliset ikään seisaaltaan taputtaen. Dave Holland, 75, ja John Scofield, 69, vastasivat huutoon palkitsemalla täyden salin vuosikymmenten hiomalla ja kypsyttämällä varmuudella.
40. Tampere Jazz Happening: Alexander Hawkins, Shalosh & Daniel Zamir, Dave Holland & John Scofield. Tampereen Tullikamarin Pakkahuone 7.11.2021.
Tampere Jazz Happeningin päätöspäivän Pakkahuoneella avasi huimalla tunnin mittaisella soolopianokonsertilla englantilainen säveltäjä Alexander Hawkins (1981). Improvisoijana ja säveltäjänä hänen kerrotaan kuuluvan Britanniassa sukupolvensa kärkipianisteihin; omissa nimissä on parikymmentä albumia, muissa kokoonpanoissa kolmisenkymmentä. Omista levyistä kaksi on tehty soolopianolla.
Perkussiivisesti soittavan britin tausta on sikäli eksoottinen, että hän opiskeli Cambridgessä ja teki väitöskirjansa kriminologiasta. Soittokumppaneihin ovat kuuluneet Happeningissäkin esiintynyt Anthony Braxton ja Evan Parker – sekä italialainen Roberto Ottaviano, jonka kvintetissä hän soitti Pakkahuoneen lauantain konsertissa.
Alexander Hawkins. Kuva: Maarit Kytöharju
Toisena lavan otti haltuunsa Tel Avivissa 2013 perustettu trio Shalish, jonka vieraana soitti yhtyeelle varsin tuore tuttavuus, sopraanosaksofonisti-laulaja Daniel Zamir (s. 1980).
Estradia turkooseissa tossuissaan ”mittaillut” Zamir ja yhtye (sen toinen perustaja, pianisti Gadi Stern, kontrabasisti David Michaeli ja paikkaajana soittanut rumpali Yogev Gabay) tarjoilivat hyvin mukaan lähteneelle yleisölleen irtonaisen oppitunnin juutalaiseen perinnemusiikkiin.
Slaosh ja Daniel Zamir. Kuva: Maarit Kytöharju
Päätöspäivän ja joidenkin osalta luultavasti koko festivaalin suurimmat odotukset olivat kuitenkin ladattu kahden harmaapäisen legendan, englantilaisen basistin Dave Hollandin (s. 1946) ja amerikkalaisen kitaristin John Scofieldin (s. 1951), harteille.
Molemmat ovat esiintyneet Tampere Jazz Happeningissa ennenkin, Scofield nopealla tarkistuksella vuosina 1990 ja 2012, Holland ensimmäisen kerran vuonna 2010. Molemmat ovat tehneet tahoillaan huiman uran ja ovat kuuluneet jazzin eliittiin vuosikymmenet. Herroja ikuisesti yhdistävä tekijä on legendojen legenda, Miles Davis, jonka yhtyeestä kumpikin ponnisti maailmanmaineeseen.
Davis löysi Hollandin Ronnie Scott’sin lauteilta vuonna 1968. Holland soitti 1960-luvun lopun käänteentekevillä levytyksillä Filles de Kilimanjaro, In A Silent Way sekä tietysti Bitches Brew, minkä lisäksi hän oli pari vuotta mukana kiertueilla. Uransa vuonna 1977 aloittanut Scofield puolestaan soitti kolmella 1980-luvun alun Davis-albumilla ja esiintyi tämän kanssa kolmen ja puolen vuoden ajan.
Scofieldin tuotteliaan uran tuorein levytys on toissa kesänä julkaistu loistava Swallow Tales (2020), joka on omistettu hänen pitkäaikaiselle mentorilleen Steve Swallow’lle. Vuonna 1972 klassisella The Conference of the Birds -albumilla säveltäjän uransa käynnistäneen Hollandin julkaisu Another Land on vieläkin tuoreempi.
Dave Holland ja John Scofield nousivat maineeseen Miles Davisin yhtyeistä. Kuva: Maarit Kytöharju
Tuvan täysi yleisö otti meritoituneet herrat vastaan seisaaltaan taputtaen ja saman hartauden aisti koko intiimin ja kamarimusiikkimaisen konsertin ajan. Duo avasi sen kahdella Scofieldin sävellyksellä, joissa tyyliteltiin aika puhtaasti klassisen jazz-kitaran eväin, toisen loppuun Scofield tosin heitti muutaman ehkä ironisenkin So What -riffin.
Kolmantena duo soitti hyvin tyylitellysti konsertin sisään juontaneen Hollandin kantrivalssin Memories of Home, jonka hän kertoi syntyneen ollessaan matkalla studiolle kantrin kehdossa Nashvillessä; sujuvasti lukuisissa tyyleissä liikkuva Scofield noukki plektrallaan mausteeksi muutaman kantrisävynkin. Seuraavatkin sävellykset olivat Hollandin, ensin klassinen nimiraita vuoden 2001 albumilta Not for Nothin’, sitten Homecoming. Scofieldilta duo esitti muun muassa hienostuneen balladin Easy For You.
Scofieldin taitavassa, tunnistettavassa soitossa pilkahtaa selvästi bluesia, ja sunnuntain intiimeissä tunnelmissa viittauksen omaisesti myös rockia, ehkä souliakin. Holland vastasi Scofieldin kitaraan lämpimällä, täyteläisellä bassollaan pitkillä, nautittavilla soolojuoksutuksilla. Nautinnollisen kaaren rakentanut setti todisti hienosti, että vähemmän on usein enemmän.
Upea päätös upealle festivaalille!
Arto Murtovaara
Lue lauantain konserteista täältä, perjantain konserteista täältä ja Natacha Atlasin keikasta täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Don Huonojen mustat ja valkoiset sävelet myivät Pakkahuoneen loppuun
MUSIIKKI | Vuodet ovat kohdelleet 1990-luvun suomirockin suosituimpiin kuulunutta yhtyettä suopeasti, mutta lujemminkin ruoska olisi voinut sivaltaa.
Tampere Biennalen yltäkylläinen ohjelma tarjoili lukuisia kantaesityksiä ja nykymusiikin moniäänisyyttä
MUSIIKKI | Eetu Lehtosen kantaesityksenä kuultu Hymn sai alkusysäyksen Lehtosen lukiessa Aberfanin kylässä vuonna 1966 tapahtuneesta kaivosjätteen maanvyöryonnettomuudesta.
Virkistävä äänikävely Tammerkosken kansallismaisemassa – arviossa Tampere Biennalen Vedenhelmi
ÄÄNITAIDE | Äänitarina hyödyntää Tammerkosken kansallismaiseman miljöön eri puolet ja Tampereen Tampellan tehtaiden historiaa.
Fagotti ja alttoviulu pääosissa Tampere Filharmonian Faunien iltapäivässä
KONSERTTI | Tampere-talon sunnuntaisessa Musiikillisia muistelmia -konsertissa kuultiin Barańskia, Ahmasta, Clarkea ja Dvorákia.
