Kuvat: Pasi Huttunen
JOURNALISMI | Analyytikko pureutuu niihin nolliin ja ykkösiin, joiden varaan yhä enemmän rakennamme yhteiskuntaa. Aiheet ovat kiinnostavia ja tärkeitä. Kunhan kielenhuolto saadaan kuntoon, on lehteä myös mukava lukea.
Analyytikko 1/2021. Kustantaja Grohner Records.
Uuden printtilehden perustaminen Suomeen on tässä maailmanajassa ilahduttava asia. Printin kuolemaa hetkenä minä hyvänsä on ennustettu vuosikymmenten ajan, mutta sen asema on edelleen vahva. Ja syyt siihen ovat ymmärrettäviä: luettavuus, laiteriippumattomuus, tottumus, kosketeltavuus, kauneus ja niin edelleen. Uusi lehti on silti iloinen yllätys.
Aivan äskettäin näki päivänvalon Analyytikko, joka määrittelee itsensä datatieteen, analytiikan ja koneoppimisen lehdeksi. Erikoislehti lienee sopiva määrite. Erityisen kiinnostavaa on, että printtilehtiä nousee tietotekniikka-alan ihmisten toimesta ja heidän luettavakseen. Jo vuosia sitten perustettiin esimerkiksi tee-se-itse-henkisille diginörteille (termi kaikella rakkaudella) suunnattu Skrolli. Se on tinkimättömässä omistautuneisuudessaan miellyttävää, vaikkakin välillä raskasta luettavaa.
Kenellekään ei ole epäselvää, etteikö samoja asioita ja paljolti jopa juttuja voisi nopeasti ja kohtalaisen vaivatta löytää netistä. Analyytikon päätoimittaja Erik Grönroos kertoo silti lehden ensimmäisen numeron pääkirjoituksessa lehden saaneen alkunsa saavutettavuusongelmasta:
”Netti on täynnä hyviä datajuttuja, mutta ne ovat pirstaloituneena sinne tänne. Juttuja tulee tihrustettua usein kännykän pieneltä näytöltä silloin, kun on hetki aikaa.”
Tunnistan sen itsekin, että kiinnostavia asioita tulee tallenneltua eri palveluihin myöhemmin luettavaksi. On sitten aivan eri asia, ehtiikö ja muistaako niihin palata koskaan.
Nyt samaan numeroon on koottu paljon kiinnostavia aiheita. Osa jutuista on julkaistu aiemmin netissä erilaisissa blogeissa tai muissa julkaisuissa. Osa on käännetty suomeksi Analyytikossa julkaisua varten.
Kansijutun aiheena on lentokenttäpysäköinnin optimoiminen ruuhkapiikkien aikana. Kiehtova kysymys, joka avaa latua moniin isoihin yhteiskunnallisin kysymyksiin. Lisäksi aiheina on esimerkiksi tieteen toistettavuuskriisi: yllättävän vähälle huomiolle jäänyt valtava ongelma. Lehdessä on myös pohdintaa korrelaatioista ja syy-seuraus-suhteista sekä tieteellistä harhoista. Lisäksi on sitten ihan sinne koodaamisen rujoon arkeen sukeltavia käytännöllisiä opastusjuttuja. Näin teet hakusanatutkimusta R:llä ja vastaavaa.
Esikoisnumeron perusteella Analyytikko on tukeva, mutta silti riittävän tiivis paketti lähes yhdeltä istumalta luettavaksi. Käyttöliittymänä printti on edelleen toimiva. Aistillisena elämyksenä se on miellyttävämpi kuin erilaiset näytöt. Se tarjoaa työkseen ruutuja tuijottavan silmille vapaahetkeksi hellävaraisempaa, terveellisempää katseltavaa.
Analyytikko ei ole, eikä väitäkään olevansa varsinaisesti journalistinen julkaisu. Se on ammattilehti, jossa ilahduttavan avoimesti tuodaan esiin myös firmat tai muut tahot, joiden edustajina kirjoittajat kirjoittavat. Muusikkonakin toimiva Grönroos kertoo Gramexin asiakaslehden olleen yhtenä inspiraationa lehden perustamiselle.
Isoin ongelma lehden ensimmäisessä numerossa on, että kielenhuolto on jäänyt lähes kokonaan tekemättä. Ilmeisesti edes tietojenkäsittelyohjelmien tarjoamia oikolukutoimintoja ei ole kaikissa jutuissa käytetty puhumattakaan siitä, että kielen ammattilainen olisi ne huoltanut. Kieli on monessa kohtaa koukeroista, kankeaa ja vaikeaselkoista. Kirjoitusvirheitä on paljon. Muutama jutuista on lähes lukukelvoton, vaikka sisältö sinänsä olisi tavattoman kiinnostavaa. Suomeksi käännetyt jutut on käännetty niin brutaalin suoraviivaisesti, että tuntuu kuin lukisi huonoa englantia.
Lehden ulkoasu on tyylikäs sellaisella tavalla kuin asiakas- ja ammattilehdet usein ovat. Taitossa on tavoiteltu viileän teknoesteettistä, modernia tyylikkyyttä, jossa vahvuuksiksi nousevat selkeys ja selailtavuus. Kuvat ovat lähinnä kuvapankeista poimittuja, mutta ne on valikoitu hyvällä maulla.
Jos Analyytikko laittaa kielenhuollon kuntoon seuraavissa numeroissa, niin uskoisin, että se löytää lukijakuntansa. Kysyntää näiden aihepiirien laadukkaalle käsittelylle on, sillä datatieteen ja koneoppimisen kysymykset ja ilmiöt ovat sekä maailmanlaajuisesti että hyvin paikallisesti merkittäviä. Data on yhä enemmän yhteiskunnan perustava rakennusaines ja Analyytikko pureutuu siihen. Lehtikentällä sitä ei ole vielä liikaa tehty.
Pasi Huttunen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Taiteilija Martta Wendelin (1893–1986) loi meille ”ikuisen sunnuntain” – arviossa uusi elämäkertateos
KIRJAT | Päivi Ahdeoja-Määtän teos täydentää ja syventää lukijan tietämystä Martta Wendelinin taiteilijanlaadusta sekä siitä, millainen ihminen hän oli.
Varjoton armo – arviossa Tiina Lehikoisen Mutta armo on kukka joka laulaa
KIRJAT | Harvoin on saanut luettavakseen yhtä tiheästi kielikuvilla kuormitettua tekstiä kuin Tiina Lehikoisen uusi runoteos.
