Helena Immonen. Kuva: Sabrina Bqain / Docendo
KIRJAT | Horroksessa on aineksia kauhun hetkiin, mutta sellaiset tuokiot jäävät valitettavasti kovin lyhyiksi ja piinat vähän liian nopeasti laukeaviksi.
”Kaikkea saattaa olla vähän liikkaakin.”
ARVOSTELU
Helena Immonen: Horros
- Docendo, 2025.
- 441 sivua.
Tampereella viime vuonna Tulenkantaja-palkinnon voittanut Helena Immonen tunnetaan jännityksen huippuunsa virittäneestä neliosaisesta Kettu-sarjastaan (2020–2024). Sarjan romaaneissa käytiin suurvaltojen valtakamppailua todellisen tuntuisesta sotilasoperaatioiden näkökulmasta, mistä Suomikaan ei jäänyt sivuun.
Kettu-sarja on nyt päättynyt ja uusi Havu-sarja alkanut. Areenat ovat yhä kansainvälisiä, vaikka Suomesta lähdetään liikkeelle. Sotilaiden, tiedustelun ja turvallisuusammattilaisten maailma näyttäytyy salaperäisenä ja raakana.
Immoselle tyypillisesti Horros (Docendo, 2025) alkaa erilaisten henkilöhahmojen esittelyllä. Näillä ei tunnu olevan mitään yhteistä eivätkä he elä välttämättä lähelläkään toisiaan. Ennemmin tai myöhemmin hahmojen tiet kohtaavat ja kaikki toiminta kietoutuu monisäikeiseksi punokseksi.
Havu-sarjan nimihenkilöksi esitellään mies nimeltä Antto Havu. Nuorehko mies on järkyttävän trauman lamaannuttama, kadettikoulun kesken jättänyt luuseri, jota sotilasuralla työskentelevä Johanna-äitikin yrittää saada jaloilleen.
Ansiotyön syrjään mies pääsee kiinni amerikkalaisen vartiointi- ja turvallisuusalan yrityksen palveluksessa, Pinewood Securityn vartijana. Tuota pikaa hän tempautuu salaisten ja jännittävien tapahtumien pyörteisiin.
Toinen keskeinen henkilö on brittiläinen tiedusteluammattilainen Sandra Fox, jonka kanssa Antto Havulla on ollut salasuhde. Pari ei tosin aio sitä enää jatkaa vaan tahtoo pysyä vain työparina tulevissa tehtävissä.
Kun tunnelma viimein alkaa tiivistyä, käy ilmi, mitä Kiinassa kehitellään. Kyse on viimeisimmän sukupolven drooneista, jotka tekevät pahaa jälkeä, vaikka ovat minimaalisen pieniä. Lopulta ne uhkaavat jopa presidenttien Alexander Stubb ja Donald Trump tapaamista Suomessa.
* *
Yli 400-sivuinen romaani pitää sisällään runsaasti erilaisia episodeja ja käänteitä sekä ihmisiä, joiden kautta tapahtumia kuvataan. Kaikkea saattaa olla vähän liikkaakin. Kirjoittaja on ehkä halunnut pohjustaa uuden sarjansa perustaa, jolle kaikki muu myöhemmissä osissa rakentuu.
Aiemmissa teoksissaan Immonen sai jännityksen paikoin tiivistymään lukijan pulssia kiihdyttäväksi huipennukseksi. Horroksessa on aineksia kauhun hetkiin, mutta sellaiset tuokiot jäävät valitettavasti kovin lyhyiksi ja piinat vähän liian nopeasti laukeaviksi.
Lopputulokselle olisi ollut hyväksi, jos tiettyihin kohtiin olisi keskitytty syvemmin. Kun jotakin olisi karsittu pois, samaan olisi mahdollista palata sarjan seuraavissa osissa takaumien kautta. Ehkä kirjailija vielä turvautuukin takaumiin, jos sarja-avauksessa nimenomaan oli tarkoitus luoda pohjaa tulevalle. Kannattanee siis muistaa, mistä kaikki alkoi.
Aila-Liisa Laurila
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kylvö on kiehtova kirja mullasta, vallasta ja huomispäivän ruoasta
KIRJAT | Finlandia-ehdokas onnistuu siinä, missä keskustapuolue ja imagomarkkinoijat ovat epäonnistuneet: ruoantuotanto ja maatalous muuttuvat kiehtovaksi maailmaksi.
Mistä katoaminen alkaa – arviossa Sanni Isometsän Katoamiskertomus
KIRJAT | Finlandia-ehdokkaaksi nostettu Katoamiskertomus on tarina miehen kuolemasta sellaisena kuin kirjailija sen valitsee kertoa.
Yhteiskunnan kannalta elintärkeää asiaa demokratiasta – arviossa Mureneeko oikeusvaltio?
KIRJAT | Toivottavasti Jukka Kekkosen teos ei ole niitä kirjoja, joista muutaman vuoden kuluttua sanotaan, että kunpa olisimme lukeneet sen ja ymmärtäneet.
Pietarin kaupungin hurmaama Erkka Mikkonen joutui pettymään pahasti – arviossa Homona Putinin Venäjällä
KIRJAT | Läntisen Venäjän miljoonakaupunki Pietari tuli 2000-luvulla tutuksi suurelle joukolle suomalaisia. Yksi kaupunkiin kotiutuneista oli Erkka Mikkonen, josta tuli Yleisradion kirjeenvaihtaja Moskovaan.