Kuvat: Francesca Mantovani / Gummerus
KIRJAT | Jokainen on joskus ollut 17–18-vuotias. Annie Ernaux kuvaa pelkistetyllä tavallaan tytön kokemuksia samastuttavasti ja koskettavasti.
”Ernaux löytää merkityksen näille tapahtumille: ne johtivat siihen, mikä hän nyt on: …ettei tärkeää ole niinkään se mitä tapahtuu kuin se mitä me siitä muokkaamme.”
ARVOSTELU

Annie Ernaux: Tytön tarina
- Suomentanut Lotta Toivanen.
- Gummerus, 2026.
- 127 sivua.
Ranskalaisen nobelistin Annie Ernaux’n Tytön tarinan (Gummerus, 2026) pari ensimmäistä sivua kertoo olennaisen siitä, mikä lukijaa odottaa. Jotta sanoman ymmärtää, pitää kuitenkin lukea koko kirja.
Tyttö – Annie Ernaux – on vannonut unohtaneensa tapahtuneen ja päättänyt, ettei puhu siitä ikinä kenellekään. Hänen on kuitenkin palattava kesään 1958.
Se kesä oli ensimmäinen, jona Annie D. pääsi irti kodin piiristä ja ohjaajaksi lasten kesäleirille. Tyttö oli kohta 18-vuotias ja pelonsekaisen odotuksen vallassa valmis menemään ensimmäistä kertaa sänkyyn pojan kanssa.
Ulkopuolisuus, sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman puute, jota Ernaux on käsitellyt aiemmissa kirjoissaan, muun muassa Isästä/Äidistä (Gummerus 2022), vaikuttaa siihenkin, miten tyttö sulautuu leirin yhteisöön. Hän on ainoa, joka on käynyt katolista koulua eikä tunne yhtään laulua, jossa ei puhuttaisi Jumalasta. Koko ajan mittapuuna on myös vaalea poninhäntätyttö, ohjaaja, jonka tasolle hän ei ehkä koskaan yltäisi.
Kuluu kolme päivää, ja ohjaajat järjestävät juhlan. H, leirin pääohjaaja, tulee hakemaan tyttöä tanssiin ja ennen pitkää tapahtuu se, mitä tyttö ennakkoon oli ajatellut. Tai tapahtuu jotakin, mikä ei aivan vastaa odotuksia.
Ensimmäinen seksikokemus on kirjan käännekohta, mutta se on tavallaan myös tytön elämän käännekohta, joka määrittää monia tulevia valintoja.
* *
Ernaux kirjoittaa vaikeista asioista niin kuin ne ovat tapahtuneet, toteavasti ja pelkistetysti. Hän välttää tunnekuohuja, mutta saa lukijan kuitenkin tuntemaan myötätuntoa ja jopa samastumaan tekstiin. Suomalainen lukija saa myös nauttia Lotta Toivasen erinomaisesta suomennoksesta.
Entä mikä on kirjailijan suhde vuoden 1958 tyttöön, kun tapahtumista on kulunut vuosikymmeniä? Tätä Ernaux pohtii, kun huomaa, että tyttö kykenee viidenkymmenen vuoden kuluttuakin ilmestymään kirjailijan elämään ja aiheuttamaan sisäisen mullistuksen.
”…tuo tyttö en ole minä, mutta hän on todellinen sisälläni.”
Niinpä Ernaux kirjoittaa tarinan välillä käyttäen pronominia ”hän” ja välillä kertoja on ”minä”.
* *
Kirjailijan tuotannon läpäisevä teema on muistaminen. Tytön tarinassa vaikeus ei ole muistojen puutteessa, vaan siinä, miten kuvata ja ymmärtää Annie D.:n käytöstä, kun puhutaan vuoden 1958 yhteiskunnan säännöistä ja käsityksistä.
”Sitä mukaa kuin teksti etenee, muistiini painuneen tarinan yksinkertaisuus katoaa. Jos haluan kaivella vuoden 1958 tapahtumia, minun on hyväksyttävä, vuosien mittaan kertyneet tulkinnat hajoavat pirstaleiksi. En saa silotella mitään. En ole luomassa fiktiivistä henkilöhahmoa. Puran osiin sitä tyttöä joka silloin olin.”
Kirjan loppupuolella Ernaux löytää merkityksen näille tapahtumille: ne johtivat siihen, mikä hän nyt on.
”…ettei tärkeää ole niinkään se mitä tapahtuu kuin se mitä me siitä muokkaamme.”
* *
Olin juuri lukenut Tytön tarinan, kun kävin katsomassa Claire Simonin elokuvan Writing Life: Annie Ernaux Through the Eyes of High School Students (Écrire la vie – Annie Ernaux racontée par des lycéennes et des lycéens).
Elokuvassa ranskalaiset lukiolaiset kertovat ajatuksiaan Ernaux’n kirjoista, myös Tytön tarinasta. On pakko ihastella ranskalaisten nuorten hyvin jäsenneltyä tapaa keskustella hyvinkin vaikeista ja vaivaannuttavista aiheista. He puhuvat avoimesti myös asioista, joista ei vanhempien kanssa koskaan puhuta.
Tytön tarinasta keskustelleet nuoret ajattelavat usein samalla tavalla kuin minä huomasin ajattelevani. Oliko tytön ensimmäinen seksikokemus nykymittapuun mukaan raiskaus? Osa nuorista oli ehdottomasti sitä mieltä. Nuoret taitavat olla oikeassa.
Marjatta Honkasalo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mitä Jeesuksesta tiedetään ja mitä kuvitellaan – arviossa Historian Jeesus ja salaliittoteoriat
KIRJAT | Matti Kankaanniemi on kirjoittanut kansankielisen mutta tieteellisesti pätevän johdatuksen Jeesuksen historiallisuutta koskeviin kysymyksiin.
Dekkarin ympäristö viehättää, mutta tapahtumat hätkähdyttävät – arviossa Paula Hotin Murha Lochinverissä
KIRJAT | Paula Hotti palaa kolmannessa Halla-sarjan dekkarissa Skotlannin ylämaille, missä matkajournalisti ja kirjailija vietti kymmenkunta vuotta sitten kesiään kokkina.
Rikkaasti kuvitettu kasvutarina – arviossa Taru Kumara-Moision ja Rimma Erkon Kaislankuiske
KIRJAT | Kaislankuiske on ajankohtainen, informatiivinen, hellyttävä, hauska, oivaltava ja tunnetaitoja opettava lastenkirja.
Waltarin tunne-elämän kriisit heijastuivat klassikkokirjan hahmoihin – arviossa Panu Rajalan Sinuhen synty
KIRJAT | Sinuhen synty on peräti 45. Panu Rajalan teos. Mika Waltarin lisäksi Rajala on tutkinut monia muitakin kotimaisen kirjallisuuden mestareita, kuten Sillanpäätä, Leinoa, Kiantoa ja Meriluotoa.




