Andrus Kivirähk. Kuvat: Siltala Kustannus
KIRJAT | Maaseutulomallaan tylsistyvä Oskar onnistuu vahingossa rakentamaan puhelimen, jolla hän saa yhteyden esineisiin.
”Kivirähk muistuttaa, että arkisista asioista löytyy mielikuvituksen avulla seikkailun aineksia.”
ARVOSTELU
Andrus Kivirähk: Oskarin ihmepuhelin
- Kuvittanut Anne Pikkov. Suomentanut Anja Salokannel.
- Orava-kirjat, 2026. 295 sivua.
Suomessa on paljon taitavia lastenkirjailijoita. Ehkä runsaan oman tarjonnan vuoksi käännetyt lastenkirjat jäävät helposti varjoon, elleivät kyseessä ole klassikot tai voimakkaasti markkinoidut kirjasarjat. Käännöksistä löytyy kuitenkin myös yksittäisten kirjojen kultakimpaleita.
Virolaisen Andrus Kivirähkin Oskarin ihmepuhelin (Orava-kirjat, 2026) on esimerkki käännöskirjasta, jonka soisi tulevan moderniksi käännösklassikoksi. Kivirähk on tunnetuimpia ja käännetyimpiä nykykirjailijoita Virossa. Suomessa Kivirähkin tuotantoa on julkaistu harvakseltaan 2000-luvun aikana.
Kivirähk kirjoittaa sekä lapsille että aikuisille, mutta kuten parhaimmilla kirjailijoilla usein, ei kohderyhmä ole yksiselitteinen. Myös aikuisille suunnatut teokset, kuten Riihiukko (suom. Kaisu Lahikainen; Otava, 2002), ovat sadunomaisia, kun taas lastenkirjat puhuttelevat vaivatta kaikenikäisiä lukijoita. Eri arvioissa Kivirähkin tyyliä on luonnehdittu muun muassa absurdiksi ja maagiseksi realismiksi virolaisella vivahteella.
Oskarin ihmepuhelin rakentuu maagisen realismin varaan. Se kertoo pojasta, joka joutuu vasten tahtoaan kesälomalle isoäitinsä luo jonnekin Viron maaseudulle. Sukupolvien välinen kuilu näkyy niin ruokapöydässä kuin käsityksissä loman vietosta. Tylsistynyt Oskar onnistuu kuitenkin vahingossa rakentamaan puhelimen, jolla hän saa yhteyden esineisiin. Sen jälkeen kesäloma saa aivan uuden suunnan.
Kun esineet alkavat puhua
Oskar alkaa puhelimensa avulla tutustua ympäristön arkisiin esineisiin ja havaitsee, että niiden näkökulmasta maailma (isoäidin talo tai puutarhan vaja) näyttää aivan erilaiselta. Koska Oskarilla on kädet ja jalat, hän voi auttaa esineitä toteuttamaan niiden haaveita, kuten viemään tuolin maailmanympärysmatkalle talon eri huoneisiin. Esineiden näkökulma tekee arkisesta ympäristöstä yhtä aikaa humoristisen ja hieman haikean: mitä miettii vajaan unohdettu polkupyörä tai rikkoutunut astia? Entä alati täyttyvä ja tyhjenevä roskakori?
Hyvän tarinan juoneen tietysti kuuluu, ettei suhde kaikkien esineiden kanssa muodostu mutkattomaksi ja hyväntahtoiseksi. Lopulta ihmepuhelin auttaa myös Oskaria ja isoäitiä löytämään uudenlaisen yhteyden.
Rauhallista ja salaviisasta
Kirjan kerronta on kauttaaltaan rauhallista ja salaviisasta. Monille nykyisille lastenkirjoille ominaista ylikorostettua huumoria ja jatkuvaa vauhdikkuutta kirjassa ei ole. Pelkkä ajatus puhuvista esineistä riittää kantamaan tarinaa. Kivirähk muistuttaa, että arkisista asioista löytyy mielikuvituksen avulla seikkailun aineksia.
”Olisikohan mahdollista soittaa myös keittiövälineille? Esimerkiksi sille kauhalle, jota isoäiti piti käsissään? Hän nosti puhelimen korvalleen ja kuiskasi: ’Haloo kauha! Kuuletko?’ Kuului puhelimen soittoääni. Sitten joku karjui Oskarin korvaan: ’Minä en voi nyt puhua! Olen töissä!’ ’Oletko sinä kauha?” Oskar kysyi. ’Kauha tietenkin! Minulla on nyt kiire, minun pitää kohta sukeltaa! Soita myöhemmin!’ Viimeiset sanat katosivat porinaan. Puhelu katkesi.”
Kirja sopii erinomaisesti yhteisiin lukuhetkiin lapsen kanssa. Se etenee melko lyhyin samanpituisin luvuin ja eri esineiden äänien kuvittelu tuo lukemiseen mukavaa vaihtelua. Kirja on ilmestynyt myös äänikirjana, jonka lukee tunnelmaan sopivasti eläytyen Antti Jaakkola. Tosin silloin näkemättä jäävät kirjan tyylikkäät alkuperäiskuvitukset, jotka on tehnyt graafikko Anne Pikkov.
Oskarin ihmepuhelimen on suomentanut kokenut kääntäjä Anja Salokannel ja teksti on kauttaaltaan miellyttävää luettavaa. Suomennoksen suoraviivainen otsikko ei kuitenkaan ole yhtä viehättävä kuin alkuperäisteoksen arvoituksellisempi Oskar ja asjad (englanniksi Oskar and the Things).
Oskarin ihmepuhelin osoittaa, että myös yksittäinen suomennos voi tuntua kirjalliselta löydöltä. Se on kirja, joka ei tyhjene yhdellä lukukerralla vaan, johon voi palata vuosienkin päästä. Toivottavasti Andrus Kivirähkiä saadaan lukea suomeksi tulevaisuudessa lisää.
Eemeli Hakoköngäs
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Suomen suuntaa etsimässä – arviossa tietokirjauutuus Selviytyvän Suomen suunta
KIRJAT | Martti Hetemäki, Sixten Korkman, Elina Pylkkänen ja Vesa Vihriälä arvioivat Suomen mahdollisuuksia menossa olevassa murroksessa.
Jukka Itkonen sanoitti yli tuhat laulua ja kirjoitti yli 50 kirjaa – arviossa Antti Ahon ja Suonna Konosen kirjoittama elämäkerta
KIRJAT | Jukka Itkosen elämäkerta koostuu hänen suuren tuttavapiirinsä haastatteluista sekä hänen omista ajatuksistaan elämästä ja olemisesta elämän ja taiteen moniottelijana.
Sosiaalityötä lasten ja nuorten ehdoilla – arviossa tietokirjauutuus Lapsi- ja nuorisolähtöinen sosiaalityö
KIRJAT | Anu-Riina Svenlinin, Tiina Lehto-Lundénin ja Tuuli Lamposen toimittama teos käsittelee lasten ja nuorten arkea ja kokemuksia sosiaalityön asiakkaina.
Matkalla kaivokseen ja omaan mieleen – arviossa Sōseki Natsumen Kaivos
KIRJAT | Lähes 120 vuotta sitten kirjoitettu matka kohti pimeää kuparikaivosta on nyt suomennettuna japanilaisen kirjallisuuden ystäville kiinnostava lisä.