Kuvat: Otava / Jonne Räsänen
KIRJAT | Katkeroitunut vanha mies on yhdenlainen kirjallisuuden ja elokuvien arkkityyppi. Carlos Lievosen Isänmurha kulkee Thomas Bernhardin jalanjäljissä.
”Kaiken paheksunta saa hersyviä kuvallisuuden muotoja.”
ARVOSTELU
Carlos Lievonen: Isänmurha
- Otava, 2025.
- 256 sivua.
Katkeroitunut vanha mies on yhdenlainen kirjallisuuden ja elokuvien arkkityyppi. Carlos Lievosen ensimmäinen romaani tekee siitä kuitenkin koskettavan omannäköisensä niin henkilökuvana kuin kielellisenä maailmanakin.
Lievosen esikoinen, runokokoelma Vain heteitä, hyödynsi homoeroottisessa kuvauksessaan 1800-luvun romantiikan paatosta. Isänmurha (Otava, 2025) tuo tyylillisesti sen sijaan mieleen vaikkapa vuodatuksen mestarin Thomas Bernhardin, joka antoi kertojiensa, pelkistetysti sanottuna, räntätä.
Lievosen kertoja on eläköitynyt, yleisesti kyynistynyt opettaja, joka ei siedä turistimassoja, sitä, mitä ne tekevät kaupungeille ja yhteisöille, kouluja, joissa kukaan ei opi, uuden asuntonsa haisevaa rappua, ylihinnoiteltua kahvia, siskonsa porvarimiestä. Silti hän muuttaa Málagasta turistimassojen vielä enemmän täyttämään Barcelonaan. Taustalla häilyy tietoisuus vanhenemisesta ja elämän rajallisuudesta, mitä vasten kertoja pohtii sukuyhteyksiään: nuorena tapettua, Francoa palvellutta isäänsä, edesmennyttä äitiään, jonka asioita hän järjestellyt, sekä kahta, eri äideille syntynyttä poikaansa, joista toiseen hänellä ei ole yhteyttä ja joista toinen ei ota soittaakseen.
Kertoja on sivistynyt ihminen, pienimuotoinen uomo universale, joka kääntää James Joycen Finnegans Wakea eräänlaisena harrastuksena ja päättää käydä läpi uuden kotikaupunkinsa museot. Tämä tekee hänen maailmankatsomuksensa lukemisesta paitsi vihaisuudessaan viihdyttävää myös kiinnostavan katsauksen yhden ihmisen teoreettisiin pohdintoihin. Katsoessaan Picasson töitä hän onnistuu yhtäaikaisesti miettimään kuuluisuuden välittämää taidekokemusta ja suggeroimaan itsensä ärtymyksen tilaan, koska Picasson ”nimekkyyttä ei ollut enää mahdollista erottaa kyvykkyydestä”.
”Kuuluisuuden välittäessä taidekokemusta syntyi yksisuuntainen mutta henkilökohtaiselta tuntuva yhteys kanssaihmiseen, suora yhteys vailla tarvetta heittäytyä tai nähdä toisen kohtaamisen ja tulkitsemisen ylitsepääsemätöntä vaivaa.”
* *
Lievonen on rakentanut taidokkaasti tiiviin minäkertojan, ja yksinpuhelun polveilevassa rytmissä pitkät virkkeet muuttuvat puhujansa ajatuskiemuroiden kuviksi. Kaiken paheksunta saa hersyviä kuvallisuuden muotoja: Pyhän Jaumen aukion väenpaljous muistuttaa kuvottavuudessaan ”lähinnä avoleikkausta”. Vierailu hautausmaalla vie ajatukset fallisuuteen: ”myös hautakivi lienee monille peniksen jatke, ajattelin, kristillinen urheiluauto, joka kompensoi kalmon impotenssia.”
Silti tämä kaikki on oikeastaan pintaa. Varsinkin alun jälkeen kestoärsytyksen alta alkaa paistaa läpi syvä yksinäisyys ja kysymys siitä, keitä ja mitä merkittävät kontaktit elämässä voivat olla: entinen oppilas, joka on valmis drinkeille ja todennäköisesti johonkin intiimimpään? Vai sisko perheineen, jonka luona on epämukava mutta jollain tapaa tuttua olla? Ilman muita yksinpuhelu näyttäytyy tyhjyyden täyttämisenä:
”Vaeltelin mielipuolisena, päämäärättömästi kohti tyhjyyden tuntematonta, nopeiden päänliikkeiden huimaamana salista toiseen, galleriasta toiseen, kunnes huomasin vääjäämättä taas seisovani yksin oman pääni sisällä suuressa kumeasti kaikuvassa salissa tuntemattomien ihmisten ympäröimänä.”
Suurin tyhjyyden kaivaja on kuitenkin Suomessa asuva poika, jonka vierailuiden toivossa kertoja on ainakin osittain muuttanut Barcelonaan – silti pojasta ei kuulu sanaakaan muuton jälkeen. ”Isänmurha” viitaakin paitsi konkreettisesti kertojan murhattuun isään myös hänen omaan isyyteensä etääntyneen pojan kautta. Lopussa – paljastamatta liikoja – on myös kerrontatekninen yllätys, joka lisää tähän vielä yhden tason.
Lievosen romaani on terävä, hauska ja traaginen – jopa hänen kertojansakin voisi sitä arvostaa.
Anna Hollingsworth
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Rasputin heilui kuin Elon Musk ja johdatti hallitsijasuvun valtansa loppusuoralle – arviossa Rasputin ja Romanovien tuho
KIRJAT | Antony Beevorin teos risupartaisesta ja palavasilmäisestä siperialaismunkista saa lukijan hellittämään kahvoista ja tempautumaan tarinaan mukaan.
Tytön kesässä yksityinen muuttuu universaaliksi – arviossa Annie Ernaux’n Tytön tarina
KIRJAT | Jokainen on joskus ollut 17–18-vuotias. Annie Ernaux kuvaa pelkistetyllä tavallaan tytön kokemuksia samastuttavasti ja koskettavasti.
Kirurgi lentää oligarkin luo – arviossa Reese Witherspoonin ja Harlan Cobenin Lähti ilman hyvästejä
KIRJAT | Näyttelijän ja kirjailijan yhteisromaani on omistettu lääkäreille ja sairaanhoitajille, jotka työskentelevät sota-alueilla ja muissa vaikeissa paikoissa ympäri maailmaa.
Hirviön nahoissa – arvioitavana John Wiswellin Sinusta teen pesäni
KIRJAT | Kertomus oudosta hirviöstä yhdistelee elementtejä kauhusta, romanttisesta fantasiasta, roolipelien maailmasta ja kansantarinoista moderniin tapaan.