Täällä Pohjantähden alla kohtaa Kolme Muskettisoturia – arviossa Jarmo Reunasen Tähdettömän taivaan maa

Kuvat: Aviador / Ari Haimi

Vuosi 1904: torpparit ja työväestö kamppailemassa oikeuksiensa puolesta, nouseva työväenliike, raittiusaate, naisasialiike, valistusaate, kansallinen herääminen Suomessa ja näkymä itsenäisestä, demokraattisesta ja oikeudenmukaisesta Suomesta; tässä yhteiskunnallinen ja aatehistoriallinen tausta Jarmo Reunasen kertomukselle ajasta, jolloin jo kuultiin kumua jostain tulevasta. Mitä se tulisi olemaan, sitä ei vielä tiedetty.

Tähdettömän taivaan maan (Aviador, 2025) rakenne on selkeä, se kattaa ajanjakson huhtikuusta syyskuuhun vuonna 1904, tapahtumapaikkoina Vesilahdella sijaitsevan Laukon kartanon maat sekä toisaalla Helsinki ja erityisesti Punavuoren ja Kallion värikkäät kaupunginosat.

Henkilögalleria on kuin perinteisestä Suomi-elokuvasta: On Mäenperän rehti torppari Viljo, älykäs ja iloinen vaimonsa Lydia sekä pojat Johannes, mies kuin häkkiin laitettu ilves, ja Joel, syvämietteinen pohdiskelija. On ylpeä ja umpimielinen kartanonherra Alex Standertskjöld sekä tyttärensä Helena, julma pehtori Eero Järvelä, juoppo suutari Jussi Korpela ja idealistinen tyttärensä Ida, Joelin tunteiden kohde, sekä lukuisia muita värikkäitä hahmoja niin torppariyhteisöstä kuin Helsingin alamaailmasta ja vallasväen keskuudesta.

Teoksen jälkikirjoituksessa Jarmo Reunanen hahmottaa historian ja fiktion toisiinsa liittämisen haasteita:

”Merkittävän ja pidäkkeettömästi ryöppyävän historian liittämisessä fiktioon on oltava tarkkana. Pääsääntöisesti se ansaitsee tulla viitatuksi historiallisesti oikein, tarkasti niin kuin kaikki on tapahtunut. Olen pyrkinyt noudattamaan tätä periaatetta tarinassani.”

Kansalaisyhteiskunnan juurilla

Poikkeamat tarkasta historiankirjoituksesta tarinankerronnan suuntaan Reunanen listaa yksityiskohtaisesti jälkikirjoituksessa. Kyse on lähinnä eräiden romaanissa esiintyvien historiallisten henkilöiden varaan rakennetuista tapahtumankuvauksista, joita kirjailija on rehevöittänyt.

Tuttuja kansallisen heräämisen nimiä esiintyykin kirjassa useita: Eugen Schauman, Konni Zilliacus, Lennart Hohenthal, Aino Malmberg. Ansiokkaasti Reunanen nostaakin esiin naisten merkittävän panoksen kansallisen heräämisen yhteydessä sekä sivistyksellisesti että myös poliittisesti. Järjestäytyneessä aktivistien vastarintaliikkeessä kirjassa kuvattu naiskagaali oli aktivistien kagaali-organisaation rinnakkaiselin. Kansallinen herääminen yhdisti kansakuntaa ja yhteiskuntaluokkia, noina aikoina.

Laukosta Rööperiin ja takaisin

Teoksen suurten tapahtumien painekattilassa risteää useampia pienten ihmisten tarinoita. Keskeisiä ovat torpparinpoika Johanneksen ja kartanotytär Helenan epäsäätyinen mutta intohimoinen suhde sekä Johanneksen veljen Joelin ja suutarintytär Idan vähemmän intohimoinen mutta sitäkin syvällisempi suhde, joka tarjoaa alustan monenmoiselle poliittiselle ja filosofiselle pohdinnalle.

Räiskettä ja räminää tarjoaa puolestaan veljesten kahinointi ilkeän pehtorin ja hänen kätyriensä kanssa, jonka johdosta veljekset pakenevat Helsinkiin ja ajautuvat siellä alamaailman liiketoimien kautta aktivistipiirien toimijoiksi. Tarvittiin sekä kovanyrkkisiä tekijämiehiä että kylmähermoisia taktikkoja. Kuvaus veljesten osuudesta kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaan senaatissa on täynnä taiten rakennettua ja kerrottua jännitystä.

Jos meno Helsingissä yltyy kierroksille, ei elämä kotipuolessa Laukon kartanon mailla ole sen seesteisempää. Perusjännite vaativan kartanonherran ja nöyriksi opetetun mutta oikeuksiensa perään heräävien torppareiden välillä kiristyy ja purkautuu lopulta väkivaltaisuuksiin, kuin ennakoiden Laukon kartanon torpparihäätöjen aiheuttamia levottomuuksia vuonna 1907. Nyrkit ja puukot heiluvat, aseet paukkuvat ja veri vuotaa, kun veljesten ”maatöihin” mukanaan tuomat stadin sakilaiset pistävät kampoihin pehtorin miehille.

Lopulta oikeus voittaa, ainakin Johanneksen ja Joelin osalta, vaikka matka yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen ja kansalliseen itsenäistymiseen olikin vielä kesken. Ja kyllä: nuorten rakastavaisten tulevaisuudennäkymät näyttävät siinä määrin valoisilta, että niistä ehkä kuullaan lisää teoksen mahdollisessa jatko-osassa?

Freskomaalaus täynnä yksityiskohtia

Tähdettömän taivaan maa on taiten mietitty ja toteutettu teos. Se on sitä rakenteeltaan, henkilöhahmoiltaan ja heidät yhteen punovilta tarinoiltaan. Kirjan luettuani jäin kuitenkin pohtimaan sitä, onko tässä kuitenkin jotain liikaa, vai onko kyse vain siitä, että kirja on runsaudessaan sananmukaisesti täyttä tavaraa.

Tapahtumia ja tilanteita on paljon, henkilöhahmot ovat selkeitä ja ennakoitavia, paikoin jopa karikatyyrinomaisia, uskottavuutta on pyritty lisäämään autenttisella murre- ja slangikielenkäytöllä ja ympäristönkuvauksella. Lukija istuu etupenkissä seuraamassa vauhdissa vyöryviä tapahtumia. Täällä Pohjantähden alla kohtaa Kolme Muskettisoturia. Freskomaalaus, johon on mahdutettu valtaisa määrä kiinnostavia yksityiskohtia.

Kuten aina, lukijalle tulevat mieleen aiemmat lukukokemukset ja vertailukohdat. Kirjan perusasetelma ja ainekset tuovat toki helposti mieleen Täällä Pohjantähden alla -teoksen. Vertailu on monella tapaa epäoikeudenmukainen, mutta käytän sitä antaakseni tunnustusta Reunasen työlle. Kun Linna tarkastelee yhteiskunnallisia muutoksia pitkällä aikavälillä ja yhtäältä tavallisen tietämättömän ihmisen tasolta, toisaalta kaikkitietävän korkealta – Pohjantähden korkeudelta – Reunasen väki on tiukasti kiinni nykyhetkessä, selvitäkseen seuraavaan päivään. Taivas on tähdetön, mutta ajassa on jotain, joka antaa toivoa tähtitaivaasta köyhällekin. Kiivasta tempoa lisää teoksen lyhyt, puolen vuoden aikajänne, johon kaikki tapahtumat on saatu sullottua.

Reunasen kerronta on vauhdikasta, rytmikästä ja selkeää. Murteiden ja slangin käyttö on sinänsä perusteltua ja luontevaa, mutta paikoin niiden käyttö yhdistettynä nykykielen rakenteisiin ja sanontoihin särähtää. Tämä ei kuitenkaan horjuta mukaansatempaavaa lukukokemusta. Ja sitä paitsi Reunanen korostaa jälkikirjoituksessa muuntaneensa alkuperäistä Vesilahden ja Tottijärven murretta lukijaystävällisemmäksi.

Jotain oli tulossa. Mitä se olisi, sitä ei vielä tiedetty, oli vain ennakkoaavistuksia. Kuten tänäänkin, tässä samassa maailmassa:

”Ja vasta kun kansalaiset saadaan koottua yhteen kaupungeissa, voidaan saavuttaa se, mitä tavoitellaan koko maassa… lyhyempi työpäivä, vähimmäispalkka, koulutusvelvollisuus. Kaikille äänioikeuskin. Sellaisia. Jotain, jolla tämä kansa vapautetaan elämään elämää, josta jää jälki.

 

Ida vilkaisi ylös.

 

’Niin kuin tähtiä sytytettäisiin tyhjälle taivaalle’, hän jatkoi.

 

Joel naurahti. ’Sota tosta tulee’, hän sanoi. ’Mutta kaipa sellanen sota pitää käyrä.’”

Jukka Ahtela

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua