Suomen- ja vironkieliset runot välittävät tunnelmia yli kielirajojen – arviossa Heidi Iivarin Meidän suvun miehet

Kuvat: Enostone / Aksel Lõbu

Heidi Iivarin runokokoelma alkaa perhevalokuvan esittelyllä, jossa näkyvät myös ”ystävät ja veljet”. Kun heidän mukanaolonsa kyseenalaistetaan, vastaus on, että kyseessä on perhe ”laajasti ajateltuna, plus muut meidän sukuun tulleet”.

Juuri monenlaiset suhteet kattava perhe on Virossa pitkään asuneen, tartonsuomalaisen Iivarin toisen kokoelman, Meidän suvun miehet / Meie suguvõsa mehed (Enostone, 2024), keskiössä. Kuten Iivarin esikoinen, Tarton sarjarakastaja/ Tartu sariarmastaja (2021), myös uusi teos on sekä suomen- että vironkielinen. Kun ensimmäinen teos oli rakkauslaulu Tartolle, katse on nyt siirtynyt sukukronikoihin, onnettomiin kohtaloihin ja väkivaltaan mutta myös ystävyyteen ja välittämiseen. Runot ovat vahvasti elämänmakuisia ja kiinni tässä maailmassa niin sisällöltään kuin muodoltaan.

Yhdeksi teoksen keskeisistä aiheista nousee miesten käyttämä väkivalta, joka heijastuu niin sukuhistoriassa kuin puhujan omissa kokemuksissakin. Väkivaltakuvasto tai toivottomuus ottavat kuitenkin sivuroolin. Runoissa aihetta lähestytään usein mustan huumorin keinoin ja osoitetaan näin terävästi toksisen ajattelun mielettömyys. Tunnekuohun valtaamassa miehessä ei ole ”ihme että olet/ tunnekuohun valtaama mies/ eikä yksikään nainen tai homo voi käsittää/ miten vaikeaa on elämäsi/ miten paljon kärsit/ tässä idioottien maassa”.

Runojen katse on ennen kaikkea uhreja ymmärtävä. Vankiloiden vierashuoneissa ”pieksijänsä kädestä kiinni” pitävistä naisista kertovassa Ne naisissa on yksi teoksen muistettavimmista kiteytyksistä: ”mutta rakkaus/ ei ole sokea/ se on vakio”.

Itse väkivaltaa kiinnostavammaksi aiheeksi teoksessa nousevatkin jaetut kokemukset ja veri- ja virallisteut siteet ylittävät perhesuhteet Heimolaiset II tiivistää tämän koskettavan hauskasti: ”jos pinnassa on toivomisen varaa/ niin sairaan syviä me ollaan/ aivoissani alkaa/ fantastinen fitness-tunti/ kun kirjoitan sulle pitkää kirjettä/ säännöllisen meditaation merkityksestä/ ihan persettä nostamatta pääsen/ elämäni kuntoon/ ja epäsäännöllinen seksielämäkin unohtuu/ kun luen lempeää vastatykitystäsi”.

Iivari on tunnettu lavarunoilijana, ja kokoelman nimikkoruno edusti Viroa UNESCO:n kirjallisuuskaupunkien Slamovision-lavarunokilpailussa. Tämä näkyy kokoelmassa kauttaaltaan: runot eivät ole niinkään visuaalisia vaan vetävät rytmillään. Parhaimmillaan ne ovatkin varmasti juuri esitettyinä.

Teoksen kaksikielisyys sopii juuri puhuttavaan poljentoon. Iivari on kirjoittanut runot sekä suomeksi että viroksi, ja kieliversiot vuorottelevat teoksen läpi. Toista kieltä taitamattomalle (itse en osaa viroa) viehätys syntyy äänteiden, sanojen ja rytmien maistelusta ja vertailusta. Aina runous ei vaadi ymmärrettäviä sanoja, ja Iivari onnistuu välittämään tunnelmia kielirajojen yli.

Anna Hollingsworth

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua