Selviääkö kulttibändin soundin salaisuus? Arviossa Kimmo Aroluoman teos Kingston Wallin Perintö

Kuva: Like Kustannus

Kitaristi, laulaja ja lauluntekijä Petri Walli ja basisti Jukka Jylli perustivat rockyhtye Kingston Wallin Helsingissä vuonna 1987. Jimi Hendrixin ja Led Zeppelinin jalanjäljille rakentuvaa rockpaahtoa Pink Floydin ja Jethro Tullin kaltaiseen progressiivisempaan ilmeeseen ja itämaiseen mystiikkaan sekoitellut yhtye löysi useamman kokoonpanokokeilun jälkeen ytimensä rumpali Sami Kuoppamäen täydentämänä triona, joka julkaisi kolme albumia vuosien 1992 ja 1994 aikana. Yhtyeen matka päättyi Wallin itsemurhaan kesäkuussa 1995.

Lyhyestä lennostaan huolimatta Kingston Wallista on muodostunut 1990-luvulla nuoruuttaan viettäneiden suomalaisten sukupolvikokemus intensiivisine musiikkeineen, mystiikan kanssa syleilyineen ja traagisine päätöksineen. Samalla Petri Wallin kohtalo alleviivasi sukupolven tuskaista heräämistä hippihenkisestä ja psykedeelisestä rajojen kokeilusta Goa-tranceineen yhä useamman lapsuuskaverin sortumiseen mielenterveysongelmiin, huumeisiin ja ennenaikaisiin kuolemiin.

Tämä traumatisoiva vaihe on myös tuoreen Kingston Wall -kirjan kirjoittaneen Kimmo Aroluoman moottori. Jos Viljami Puustisen Petri Wallin saaga (2014) oli perinteisempi tietokirja kulttiyhtyeen ja sen keulahahmon matkasta, on Aroluoman näkökulmana enemmän selvittää itselleen ja muille, mistä oikein syntyi se magia, joka ei anna hänen vieläkään kuunnella yhtyeen kolmatta albumia III Tri-Logya ilman ylivoimaista tunnekuohua?

Muun muassa Hanoi Rocksin, HIMin ja The Rasmuksen kitarateknikkona toiminut ja Jimsonweedissä, Kyyriassa ja Lullacryssä soittanut Aroluoma lähtee perkaamaan bändin ydintä insinöörimäisellä otteella, paloitellen ja analysoiden rakennusaineita soittajan ja soittoteknikon näkökulmasta. Samaan aikaan hänen monimutkainen suhteensa Kingston Walliin tuo kirjaan hyvin henkilökohtaisen otteen. Kingston Wallin vuoden 2019 tribuuttikeikoilla teknikkona toimiminen antaa hänelle ainutlaatuisen sisäpiirin näkökulman.

Kaiken tämän lisäksi ja ennen mitään muuta Aroluoma osaa kirjoittaa sopivalla tavalla henkilökohtaisesti mutta samaan aikaan myös tutkivan journalistin otteella. Kiertue-elämästä kertoneet kirjat Keikkapäivä (2014) ja Jenkkirundi (2016) ovat rakentaneet riittävän osaamispohjan, jonka avulla kirjan fokus ei katoa, vaikka sen henkilökohtainen orvaskesi kuultaa ja tekninen salapoliisityö vaikuttaa paikoin pakkomielteiseltä.

Oma suhtautuminen Kingston Wallin musiikkiin saa Aroluoman jopa kyseenalaistamaan oman mielenterveytensä. ”Olinko ajautumassa liian syvälle Kingston Wallin syövereihin ja oliko tässä ylipäätään mitään järkeä?” Toisaalta on ihan hyväkin, että kirjoittaja myöntää elävänsä kuplassa, jossa ei pysty suhtautumaan bändiin objektiivisesti.

* *

Aroluoman loputon into selvittää kirurgimaisesti pala palalta ihailemansa yhtyeen DNA– millä laitteilla ja efekteillä mikäkin soiton osa on rakennettu ja jäljittää näitä osasia vuosikymmenien pölykerrosten alta – on harvinaislaatuista. Miehen tekninen osaaminen ja insinööriluonne tekee kirjasta teknisten yksityiskohtien suhteen perinpohjaisen. Toisaalta taas, jos lukija haluaa ymmärtää musiikkia tunnetason kautta tai lukea Kingston Wallista ilmiönä, saattaa Aroluoman tekninen hinkkaaminen käydä hieman raskaaksi.

Aroluoma toki myös myöntää, että vaikka soittajalla olisi haalittuna kaikki samat laitteet, efektit ja vempeleet, sen viimeisen taian antaa soittaja. Ei Kingston Wallinkaan soundi piileskele kokoon haalituissa efektipurkeissa, jos niitä ei ole Petri Walli itse luukuttamassa.

Kirjan parhaita hetkiä on salapoliisimaisten laitejahtien ohella Kuoppamäen, Jyllin ja miksaaja Robert Palomäen kanssa suoritetut Kingston Wallin alkuperäisten demonauhojen kuuntelusessiot, joissa osa yhtyeen soundin salaisuudesta avautuu. Pidin myös Aroluoman avoimesta tavasta pistää itsensä peliin ja peilata Kingston Wallia oman nuoruutensa kautta sekä vereslihaisesta tarpeesta selvittää niin omaa suhdettaan yhtyeen musiikkiin kuin samalla tuoda muillekin julki yhtyeen soitannolliset salaisuudet.

Paikoin Aroluoman pakkomielle toki ärsyttää ja fokus lähtee sivuraiteille kaiken maailman välineiden perässä. Tasapainoilu yhtyeen historian ansiokkaan selvittäjän, ammattiteknikon ja epävarman fanipojan roolien välillä saa sekin hetkittäin huokailemaan, mutta lopputulema on kuitenkin linjakas.

Ihan kauheasti lisävaivaa ei olisi vaatinut mahduttaa kirjaan myös se perinteisempi bändihistoriikki edes tiivistetysti, ettei kirjaa tarvitsisi mainostaa Puustisen kirjan jatko-osana. Sellainen se ei ole, vaan ansiokas sukellus Kingston Wallin legendaan ja bändin perinnön ammattimainen analyysi henkilökohtaisella ja lukemaan koukuttavalla otteella.

Ilkka Valpasvuo

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua