Riikka Ulanto. Kuvat: Aviador Kustannus
KIRJAT | Neitsytlento on hajotettu mielikuvien miltei etenemätön kaaos, joka kuitenkin rakentaa kuva kuvalta isoa kokonaisuutta, taulua.
”Usein tunnelma sävyttyy goottilaiseksi pelottavuudeksi, tummuudeksi.”
ARVOSTELU
Riikka Ulanto: Neitsytlento
- Aviador, 2022.
- 160 sivua.
Gymnopedia on antiikin Kreikan juhlimismuoto, joka toteutettiin inspiratiivisesti ja vapautuneesti. Se on myös nimeltään Eric Satien pianosävellys (Gymnopedies), joka etenee kuin itsestään eli suunnittelemattomasti.
Riikka Ulanton neljäs teos alkaa ja loppuu samannimisellä luvulla. Prologi ja epilogi määrittelevät kirjoittamistavan.
Normatiivisesta pakko-oravanpyörästä heittäytymisiä on kuvattu aika usein, assosiatiivisesti lyriikassa ja kerronnallisuutta tavoittaen proosassa. Neitsytlennossa (Aviador, 2022) on kyseessä tarinan hahmotusprosessi, hajotettu mielikuvien miltei etenemätön kaaos, joka kuitenkin rakentaa kuva kuvalta isoa kokonaisuutta, taulua.
Yhtenäinen kuva elämästä koostuu sirpaleista, joista lukijalle kerääntyy varsin monitahoinen entiteetti, kollaasi tai mielen arkisto. Tajunta on aina yksi ja se pyrkii liikkuessaan oleelliseen, ehkä määrittelemiseenkin.
”Kaikkeus, rengas, itse, ympyrä, minä, rajat, pyörä, aurinko, kvintit.”
Määrittely yltyy paikoin luettelomaisuuteen. Yhtäältä Ulanton teos on sairaskertomus, joka tapauksessa mielen hajoamisen kuvaus.
2005, mennyt vuosi
Pisin jakso on vuosiluku 2005. Siinä minäkertoja elää ”onnellistumiseen sairastumistaan” tietäjä-äidin, sisko Roosan ja ex-merimies Papan kanssa. Kuvitelmien samaistumishahmoista Schneewittchen eli Lumikki säilyy kerronnan osana:
”Katson itseäni Schneewittchenin silmistä ja näen terävän kuononi, uteliaan ja likaisen katseeni.”
Vielä suurempi vaikutus on Satien järkähtämättömällä elämän hyväksymisellä sellaisenaan. Hän on ihanne.
Kuvaus on enimmäkseen sekasortoista konkretiaa, aistimuksellisia välähdyksiä, tuntoja, hajuja, makuja, värejä. Usein tunnelma sävyttyy goottilaiseksi pelottavuudeksi, tummuudeksi. Minäkertoja haluaa usein lähelleen valkoista.
2025, tuleva vuosi
Loppua kohti lisääntyy omaan itsekkyyteen turhautuminen.
”Minäsentrinen egon koomauni” todentuu ja itseinho kasvaa ohi sosiaalisen paineen. Jonkinlainen luovutus ja hiljaisuuden pienten ”hyönteisäänien” kuuntelu on virkoamista.
Mitään varsinaista muuta heräämistä ei olekaan, vain taju elämän ”jumalattomasta kauneudesta”, jota ”ei voi kestää sekoamatta”.
Kerronta ei valmistu eikä tarvitse finaalia. Soitto ei taukoa.
Lukijan kannattaa poimia painopisteitä tekstin kulusta. Näin Neitsytylennon kaaoksesta saattaa kyetä muodostamaan mosaiikkia.
Erkki Kiviniemi
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Tällainen elämä sattuu” – Jere Vartiaisen kokoelmassa ovat sosiaalisuuden konseptit sekaisin
KIRJAT | Joillakin Etäisyys, leikki -teoksen sivuilla on vain yksi säe, esimerkiksi se, jonka luin istuessani tamperelaisella terassilla seuranani vain lasi valkoviiniä ja tonnikalaleipä: ”mitä jos ei tarvitsisi aina olla ihan yksin?”
Veera Antsalon runoissa mekaniikkapojat palavat ja ruumiit käyvät yökerhossa – arviossa Nimettömästä
KIRJAT | Veera Antsalon runot voivat vaikuttaa pintapuolin helposti lähestyttäviltä, mutta tarkemmin luettuna ne nyrjäyttävät todellisuutta jatkuvasti uusiin muotteihin.
Piispoja ja vanhapiikoja – tutkijat hämmentävät varhaismodernin ajan henkilöhistoriaa
KIRJAT | Turkulaiset ja tamperelaiset historiantutkijat porautuvat varhaismodernin ajan henkilöhistoriaan ja kehittävät sen tutkimusmenetelmiä.
Eemeli Hakoköngäs kirjoitti kelpo tietokirjan Suomen työmarkkinahistorian eräästä avainvuosikymmenestä
KIRJAT | 1990-luvulle osui valtava määrä taloutta, työmarkkinoita ja koko yhteiskuntaa muuttaneita tapahtumia, joiden vaikutukset ulottuvat tähän päivään asti.