Riikka Ulanto. Kuvat: Aviador Kustannus
KIRJAT | Neitsytlento on hajotettu mielikuvien miltei etenemätön kaaos, joka kuitenkin rakentaa kuva kuvalta isoa kokonaisuutta, taulua.
”Usein tunnelma sävyttyy goottilaiseksi pelottavuudeksi, tummuudeksi.”
ARVOSTELU
Riikka Ulanto: Neitsytlento
- Aviador, 2022.
- 160 sivua.
Gymnopedia on antiikin Kreikan juhlimismuoto, joka toteutettiin inspiratiivisesti ja vapautuneesti. Se on myös nimeltään Eric Satien pianosävellys (Gymnopedies), joka etenee kuin itsestään eli suunnittelemattomasti.
Riikka Ulanton neljäs teos alkaa ja loppuu samannimisellä luvulla. Prologi ja epilogi määrittelevät kirjoittamistavan.
Normatiivisesta pakko-oravanpyörästä heittäytymisiä on kuvattu aika usein, assosiatiivisesti lyriikassa ja kerronnallisuutta tavoittaen proosassa. Neitsytlennossa (Aviador, 2022) on kyseessä tarinan hahmotusprosessi, hajotettu mielikuvien miltei etenemätön kaaos, joka kuitenkin rakentaa kuva kuvalta isoa kokonaisuutta, taulua.
Yhtenäinen kuva elämästä koostuu sirpaleista, joista lukijalle kerääntyy varsin monitahoinen entiteetti, kollaasi tai mielen arkisto. Tajunta on aina yksi ja se pyrkii liikkuessaan oleelliseen, ehkä määrittelemiseenkin.
”Kaikkeus, rengas, itse, ympyrä, minä, rajat, pyörä, aurinko, kvintit.”
Määrittely yltyy paikoin luettelomaisuuteen. Yhtäältä Ulanton teos on sairaskertomus, joka tapauksessa mielen hajoamisen kuvaus.
2005, mennyt vuosi
Pisin jakso on vuosiluku 2005. Siinä minäkertoja elää ”onnellistumiseen sairastumistaan” tietäjä-äidin, sisko Roosan ja ex-merimies Papan kanssa. Kuvitelmien samaistumishahmoista Schneewittchen eli Lumikki säilyy kerronnan osana:
”Katson itseäni Schneewittchenin silmistä ja näen terävän kuononi, uteliaan ja likaisen katseeni.”
Vielä suurempi vaikutus on Satien järkähtämättömällä elämän hyväksymisellä sellaisenaan. Hän on ihanne.
Kuvaus on enimmäkseen sekasortoista konkretiaa, aistimuksellisia välähdyksiä, tuntoja, hajuja, makuja, värejä. Usein tunnelma sävyttyy goottilaiseksi pelottavuudeksi, tummuudeksi. Minäkertoja haluaa usein lähelleen valkoista.
2025, tuleva vuosi
Loppua kohti lisääntyy omaan itsekkyyteen turhautuminen.
”Minäsentrinen egon koomauni” todentuu ja itseinho kasvaa ohi sosiaalisen paineen. Jonkinlainen luovutus ja hiljaisuuden pienten ”hyönteisäänien” kuuntelu on virkoamista.
Mitään varsinaista muuta heräämistä ei olekaan, vain taju elämän ”jumalattomasta kauneudesta”, jota ”ei voi kestää sekoamatta”.
Kerronta ei valmistu eikä tarvitse finaalia. Soitto ei taukoa.
Lukijan kannattaa poimia painopisteitä tekstin kulusta. Näin Neitsytylennon kaaoksesta saattaa kyetä muodostamaan mosaiikkia.
Erkki Kiviniemi
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Johdatus häpeän ja kelvottomuuden teologiaan – arviossa Paavo Kettusen Kelpaanko minä?
KIRJAT | Kaksiosaisen sarjan avausosa on jatkoa kansallisesti ja kansainvälisesti ansioituneen teologin häpeää, syyllisyyttä ja sielunhoitoa käsitteleville julkaisuille.
Metafiktion klassikko – arviossa Flann O’Brienin Hullu kuningas puussa
KIRJAT | Vuonna 1939 ilmestynyt irlantilainen metafiktiivisen satiirin klassikkoteos on vihdoin ilmestynyt suomeksi.
Jörn Donner lehtikirjoittajana – arviossa Kai Ekholmin Kirjoittaminen on helvettiä
KIRJAT | Jörn Donner oli intellektuelli, joka pani meidät reagoimaan ja ajattelemaan, kenties tuntemaan itsemme hieman paremmin.
Outo mies Venäjältä tapetaan itärajalle, minkä myötä Arto Ratamolla on käsissään vuosisadan soppa – arviossa Shivan silmä
KIRJAT | Uusimmassa Arto Ratamo -seikkailussa kuvaillaan pelottavan realistisesti, miten suurvaltojen sählääminen voi johtaa kolmanteen maailmansotaan.