Perussuomalaiset polarisoivat politiikkaa, mutta se ei ole yksistään huono asia

Tommi Liljedahl
22.08.2022
vastakkainasettelujen aika

KIRJAT | Kylmän sodan aikaan maailma jakautui jyrkästi meihin ja niihin. Nyt jakolinjat ovat siirtyneet yhteiskuntien sisälle. Arttu Saarisen uutuuskirja vakuuttaa, että Suomessa polarisaatio on maltillista.

”Vastakkainasettelua hillitsee suomalainen luottamus ja vakaus.”

ARVOSTELU

3 out of 5 stars

Arttu Saarinen: Vastakkainasetteluiden aika – Poliittinen polarisaatio ja Suomi

  • Gaudeamus, 2022.
  • 210 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

Kerro minulle, mitä mieltä olet kasvisruoasta, niin minä kerron, mitä mieltä olet maahanmuutosta, tuulivoimasta, homoista, ilmastonmuutoksesta, muslimeista, vihapuheesta, yliopistoista, naisten oikeuksista…

Parikymmentä vuotta sitten olisi tuntunut hullulta ajatukselta, että mielipiteet ostettaisiin liberaalissa tai konservatiivisessa paketeissa. Olemmeko Yhdysvaltojen tiellä kohti yhä jyrkempää polarisaatiota?

Emme, vakuuttaa Turun yliopiston taloussosiologian dosentti Arttu Saarisen uutuuskirja Vastakkainasetteluiden aika – poliittinen polarisaatio ja Suomi (Gaudeamus, 2022). Mielikuva kahtia jakautumisesta perustuu usein sosiaaliseen mediaan, jossa kärjekkäimmät äärilaitojen edustajat pitävät melua ja hankkivat huomiota.

Tosiasiassa Suomi on edelleen solidaarisuuden kyllästämä konsensushenkinen maa. Tutkimukset todistavat, että polarisaatio on yhä maltillista sekä muihin maihin että omaan historiaan verrattuna.

Luottamus ja vakaus torjuvat polarisaatiota

Arttu Saarinen listaa viisi vahvuutta, jotka hillitsevät polarisoitumiskehitystä Suomessa.

Yhteiskunta on toimiva, ja suomalaiset luottavat toisiinsa ja instituutioihin. Taloudellinen eriarvoisuus on maltillista, vaikka tuloerot ovat kasvaneet 1990-luvulta alkaen.

Yhtenäinen peruskoulujärjestelmä takaa asuinpaikasta ja perhetaustasta riippumatta kaikille yhtä hyvät koulutusmahdollisuudet. Koulu myös rakentaa yhdenvertaisuuden sidettä ihmisten välille.

Suomessa on suhteellinen vaalitapa ja monipuoluejärjestelmä. Päätöksiä tehtäessä kuullaan laajasti erilaisia intressiryhmiä. Puoluekenttä on ideologisesti monipuolinen. Päätöksenteko on kompromissihakuista ja konsensushenkistä. Edes vaalien alla toisia vastaan ei hyökätä kovin ärhäkästi, sillä koskaan ei tiedä kenen kanssa kohdataan hallitusneuvotteluissa.

Perinteinen media toimii vastuullisesti, vaikka se saattaakin liioitella, luoda vastakkainasetteluita ja korostaa polarisaatiota. Suomalaiset luottavat tieteeseen, tutkimukseen ja mediaan. Tiedon politisoituminen maltillista, vaikka populistit yrittävät leimata asiantuntijat ja mediat osaksi liberaalia eliittiä. Media ei ole jakautunut puolueittain, vaan Suomessa katsotaan, luetaan ja kuunnellaan samoja uutisia, joskin erilaisin ideologisin silmälasein. Valeuutisia levittäviä vaihtoehtomedioita seurataan vähän.

Muun muassa Yhdysvalloissa uskonto on polarisoiva tekijä. Suomi sen sijaan on maallistunut ja uskonnolla on vähäinen merkitys politiikassa. Kirkko keskittyy hengelliseen elämään.

Polarisaatiota liioitellaan, koska konfliktit kiinnostavat

Poliittisella eliitillä on suuri vaikutus muihin ihmisiin. Heidän mielipiteensä heijastuvat kansalaisten näkemyksiin ja heidän puhetapansa leviää yhteiskunnassa.

Poliittista teatteria seuraavasta saattaa tuntua, että maa on sisällissodan partaalla. Mutta täysistuntoperformanssin jälkeen päättäjät istuvat kahviossa samaan pöytään. Somessa toisiaan höykyttävät hakevat valiokuntasaleissa sopuisasti kompromissia.

Poliitikot liioittelevat vastakkainasetteluita, koska siitä on heille hyötyä. Polarisaatio tuo näkyvyyttä ja kannatusta varsinkin äärilaidoille. Polarisaatiota paheksuva puolestaan voi esiintyä rationaalisena ja rakentavana järkivaihtoehtona.

Politiikkaa tiiviisti seuraavat toimittajat ja tutkijatkin saattavat pitää pintakuohuntaa suurena muutoksena, vaikka koneisto jauhaa edelleen sopuisasti. Myös media liioittelee polarisaatiota, sillä konflikteista syntyy parempia uutisia kuin kompromisseista. Media ruokkii vastakkainasettelua henkilöimällä monimutkaiset aiheet kärkevien poliitikkojen riidoiksi. Tulenaroista aiheista laitetaan vääntämään ääripäiden edustajat. Asiantuntijan haastajaksi tuodaan mielipiteitään esittävä kokemusasiantuntija.

Polarisaatio tuo esiin ideologisia eroja

Kun puhe kuplista, kulttuurisodista ja polarisaatioista lisääntyy, niitä aletaan nähdä kaikkialla. Kotimaisia kiistoja aletaan rinnastaa Trumpin kahtia repimään Amerikkaan.

Kun tutkija osallistuu polarisaatiokeskusteluun, hän on luomassa mielikuvaa sen olemassaolosta. Arttu Saarinen tunnistaa vaaran, että kirja voi korostaa ilmiötä, jonka merkitys Suomessa on kuitenkin vähäinen.

Tutkijan toinen ydinviesti on, ettei kaikki polarisaatio ole pahasta: ”Erimielisyys ei ole yksinomaan kielteinen asia vaan olennainen osa demokratiaa.”

Polarisaatio tuo esiin ideologisia eroja ja erilaisia mielipiteitä, mikä voi kannustaa hallinnolliseen liturgiaan kyllästyneitä kansalaisia osallistumaan ja äänestämään. Vastakkainasettelu ja populistinen puhetapa pakottaa myös toisiaan muistuttavat yleispuolueet terävöitymään.

Hyvä ja paha polarisaatio

Polarisaatio tarkoittaa sitä, että kaksi ryhmää on jyrkästi eri mieltä ideologisesti. Ne kokevat identiteetin eroavan perinpohjaisesti toisistaan.

Hyvää vastakkainasettelua on ideologinen polarisaatio, jossa poliittisten ryhmien ideologiat ja näkemykset yksittäisistä poliittisista kysymyksistä etääntyvät toisistaan. Se tekee eroja puolueiden välille ja voi aktivoida kansalaisia.

”Yhteiskunta, jossa yritetään peitellä eriäviä näkemyksiä, ei välttämättä kannusta poliittiseen toimintaan ja mielipiteiden esille tuomiseen. Demokratian kannalta on tärkeää, että ihmiset voivat olla eri mieltä ja arvostella esimerkiksi päättäjiä.”

Haitallista vastakkainasettelua on negatiivisiin tunteisiin perustuva affektiivinen polarisaatio. Tunnepohjainen suhtautuminen tietynlaisia poliittisia kantoja omaaviin ryhmiin luo kuiluja ihmisten välille ja heikentää ryhmien välistä dialogia. Se rapauttaa yhteiskunnallista luottamusta ja horjuttaa demokratiaa.

”Haitalliseksi polarisaatio muuttuu, kun siihen liittyy hyvin voimakkaita kielteisiä tunteita, loukkaavaa kielenkäyttöä, haluttomuutta kunnioittaa toisten ihmisten mielipiteitä sekä eri mieltä olevien tahallista väärinymmärtämistä.”

Ideologiset kamppailut ovat demokratian perusta, henkilökohtaisuuksiin menevä ivaaminen ei.

Polarisoivat toimijat saattavat syyttää muita siitä mitä itse tekevät ja tarjoutua itse luomansa ongelman ratkaisijaksi.

”Maahanmuuttovastaiset ja äärioikeistolaiset toimijat luovat vastakkainasettelua jaottelemalla ihmisryhmiä meihin ja muihin ja vahvistavat tätä kuilua retoriikan keinoilla etenkin sosiaalisessa mediassa. Tämä polarisaatio perustuu tunteisiin, ja sitä luodaan muun muassa käyttämällä epäinhimillistäviä termejä ja tunteisiin vetoavia ilmauksia. Samaan aikaan ilmaistaan huolta polarisaation syvenemistä kohtaan”, kiteyttää Suomen Sisun jäseniä haastatellut Anna Kuusela.

Antidemokraattiset populistijohtajat

Vastakkainasettelun voimistumisesta Suomessa saadaan kiittää tai syyttää perussuomalaisia. Käännekohtana toimivat vuoden 2011 jytkyvaalit. Niiden jälkeen puolueiden ja äänestäjien toimintaa on määrittänyt suhtautuminen perussuomalaisiin.

Populistipuolueet esiintyvät demokratian uudistajina, jotka palauttavat politiikan kansan käsiin ja tuovat päivänpolitiikkaan uusia teemoja. Toisaalta niiden lietsoma vastakkainasettelu heikentää demokratiaa. Esimerkiksi Unkarissa ja Puolassa populistipoliitikot ovat valtaan päästyään rajoittaneet median, tuomioistuinten ja tieteen vapautta. Yhdysvalloissa puoli kansaa uskoo valheeseen väärennetyistä presidentinvaaleista.

Suomessakin populistipoliitikot yrittävät murentaa luottamusta instituutioihin. Myös heidän kannattajansa kyseenalaistavat asiantuntijatietoa ja median luotettavuutta. Demokratian horjuttamisyrityksiltä suojaa suomalainen luottamus, vähäinen korruptio, vakaa yhteiskunnallinen kehitys ja konsensusdemokratia.

Suomessa on kansainvälisesti vertaillen vahva poliittinen keskusta. Se voi kannustaa muita ottamaan jyrkempiä kantoja keskustasta erottuakseen. Heikon keskustan maissa puolestaan saatetaan hakea kannatusta maltillisten keskuudesta.

Perussuomalaiset ovat synnyttäneet liikahduksia puoluekentässä. Vihreät ovat siirtyneet keskustasta vasemmalle, kun puolueesta on rakentunut perussuomalaisten vastavoima. Vastakkainasettelusta hyötyvät molemmat, sillä ääripäät ruokkivat toisiaan. Perussuomalaisia vastustavat äänestäjät liikkuvat vihreiden suuntaan ja toisin päin.

Populismi ja polarisaatio vastustavat globalisaatiota

Globalisaation aiheuttama rakennemuutos synnytti populistipuolueet. Ne nauttivat suurinta kannatusta maissa ja alueilla, joissa statuksen ja etuoikeuksien menettäminen huolettaa eniten.

Populistipuolueet ja polarisaatio ammentavat voimansa globalisaation vastustuksesta. Suhde maahanmuuttoon, ilmastotoimiin, kansainvälistymiseen ja monikulttuurisuuteen on korvannut perinteiset jakolinjat: maalaiset ja kaupunkilaiset, tuottajat ja kuluttajat, fyysisen ja henkisen työn tekijät, omistajat ja työntekijät sekä kieliryhmät.

Polarisoituminen on kasvattanut puolueen merkitystä äänestyspäätöksessä. Puoluetta ei valita niinkään kannatettavien, vaan vastustettavien teemojen perusteella. Seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastustava tai kannattava saattaa äänestää puoluetta, joka toimii omien intressien vastaisesti paljon ”tärkeämmissä” asioissa.

Identiteettipolitiikassa yksittäisillä symboleilla, arvoilla, elämänvalinnoilla ja ihmisten valinnoilla on suuri merkitys. Kyky käydä faktoihin perustuvaa yhteiskunnallista keskustelua kuitenkin heikkenee, jos poliittiset tehdään päätökset identiteetin perusteella.

Identiteettipolitiikkaa käytetään leimakirveenä, jolla epärationaaliset ja huomiohakuiset vastustajat mitätöidään. Toiset ovat tunteiden viemiä ja heidän identiteettinsä perustat ovat vääriä. Esimerkiksi äärioikeiston identiteetti rakentuu kansalaisuudelle, eikä esimerkiksi tietynlaiselle seksuaaliselle suuntaukselle, mitä pidetään suorastaan epäluonnollisena.

Viha tuo verkossa näkyvyyttä

Kasvokkain voi olla vaikea leimata keskustelukumppani pahojen mielikuvitusvastustajien edustajaksi. Sosiaalisessa mediassa on helpompi hyökätä, ja sillä saattaa saada hyväksyntää omalta ryhmältä.

Mutta synnyttääkö ja vahvistaako some polarisaatiota vai tekeekö se sen vain näkyväksi? Arttu Saarinen esittelee tutkimustuloksia, joiden mukaan somen vaikutusta on liioiteltu. Somessa turhautumistaan purkavat ihmiset, jotka eivät luota poliitikkoihin ja poliittisiin instituutioihin.

Nokikkain samanmielisten ryhmä voi lietsoa vielä voimakkaampaa vastakkainasettelua. Saarinen käyttää tästä esimerkkinä perussuomalaiset hajottanutta puoluekokousta, jossa tunteikkaat puheet etäännyttivät ryhmiä yhä kauemmas toisistaan ja muuttivat samanmielisten näkemykset yhä äärimmäisemmiksi.

Vihaiset viestit ja reaktiot tuovat verkossa näkyvyyttä. Siksi eniten keskustelua synnyttävät perussuomalaiset. Heidänkään käyttäytymisensä ei kuitenkaan ole yhtä kärjekästä ja henkilöön menevää kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Erilaiset todellisuudet estävät dialogia

Politiikka on tunteiden pelikenttä, jossa järjellä on rajattu rooli. Populistit rakentavat vastakkainasettelua kahden kuvitellun ryhmittymän välille. Väärinymmärrettyä kansaa uhkaavat eliitit, maahanmuuttajat ja muut vähemmistöt.

Populistit saavat viestinsä läpi lietsomalla pelkoja ja asettamalla ihmisryhmiä vastakkain. Toisinaan käytetään tunteisiin vetoavia tarinoita, joissa yksittäistapauksella perustellaan yleistä ongelmaa.

Parhaimmillaan tarinat lisäävät kiinnostusta poliittisiin epäkohtiin, vähentävät teknokraattisuutta ja lähentävät ihmisiä, mutta faktoista piittaamattomat tarinat lisäävät polarisaatiota.

Perussuomalaisten lisäksi myös muista puolueista löytyy populistista retoriikkaa hyödyntäviä edustajia. Nopeatempoisessa politiikassa voidaan tavoitella pikavoittoja mielivaltaisilla vastakkainasetteluilla: kehitysapu otetaan vanhuksien hoidosta tai tieteeltä leikataan, jotta voidaan tukea turvetuottajia.

Perussuomalaisten muista poikkeava suhtautuminen valeuutisiin ja asiantuntijatietoon vaikuttaa polarisaatioon. Pitäisi olla yhteinen todellisuus, jotta voitaisiin keskustella sen parannuskeinoista.  Yhteistä tarttumapintaa ja rakentavaa keskusteluyhteyttä on vaikea löytää, kun asioita käsitellään aivan eri lähtökohdista.

Tiivis ja ymmärrettävä tietokirja monimutkaisesta aiheesta

Poliittisesta polarisaatiosta on vaikea kirjoittaa viiden tähden vetävää tietokirjaa, kun pitäytyy siinä, mistä on tarpeeksi tutkimustietoa. Arttu Saarinen tiivistää satojen tutkimusten ja tietokirjojen annin pariin sataan sivuun. Tekstin lomassa vilisevät viitenumerot antavat sanoille painoa. Jokaisen luvun anti on ammennettu kymmenistä lähteistä. Lisäksi kirjoittaja on haastatellut poliitikkoja ja taustavaikuttajia kaikista eduskuntapuolueista. Tarkoituksena ei ole vertailla puolueita, vaan antaa niiden edustajien kuvailla ilmiötä.

Uutisten kuluttajasta tuntuu, että korona kärjisti ja Ukrainan sota lievensi polarisaatiota. Saarinen kuitenkin sivuuttaa tuoreet ilmiöt, koska niistä ei ole vielä tarpeeksi tutkimustietoa.

Kirjoittaja tarjoilee säästeliäästi esimerkkejä kuvaamistaan ilmiöistä. Tiivis ja selkeä teksti ei sotke lukijaa hankalilla termeillä, vaan avaa ne maallikollekin. Tutkija kertoo, miten asiat ovat, mutta varoo astumasta poliitikkojen tontille. Muiden tutkijoiden kirjoittamista tieto- ja näkökulmalaatikoista löytyy myös toimenpidesuosituksia.

Tommi Liljedahl

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua