Pauliina Haasjoen runoissa sidokset yhdistävät kaiken luonnon – arviossa Valenssi

Kuvat: Jonne Räsänen / Otava

Kemiassa valenssi tarkoittaa alkuaineen atomien muodostamien kemiallisten sidosten määrää. Pauliina Haasjoen samannimisessä runoteoksessa kurotetaan lajirajojen yli kohti muita: ”Jos liikut kohti ja pois, kysyn sinulta saanko koskea./ jos olet juurellinen miten kysyn silloin?”

Luonto on ollut Haasjoen teosten keskiössä yli kymmenen vuotta. Edellisessä runokokoelmassa Nausikaassa (2022) esillä olivat aineenkierto ja lajienvälisyys, ja sitä ennen Promessassa käsiteltiin maapalloa ajallisena ja materiaalisena jatkumona sekä elämän uudelleen järjestymistä.

Samojen teemojen äärellä ollaan nytkin – Valenssissa (Otava, 2024) myös isketään intertekstuaalisesti silmää edeltäjille: ”melkein näyttää siltä että lennät ylläni kuin/ Nausikaa, putotat aalloissa kuin tuulessa/ saat salaisia osumia”.

Runot palautuvat yhteyksiin ja sidonnaisuuksiin läpi teoksen. Sidoksisuus näkyy yhtäältä yhteyden etsimisenä eliöiden välillä, kun puhuja kurkottaa niin juurellisia kuin toista ihmistä – tai sellaiseksi oletettua – kohti: ”voin olla/ kääntöpuolellasi, rajojesi tuntumassa/ välissämme lämpiää/ olet yhdessä kanssani lämmittänyt ilman.”

Sidokset eivät kuitenkaan ole vain kahdenvälisiä, vaan teos kasvattaa verkkoja koko ekosysteemin laajuisiksi ja luo niin kuvaa kaiken yhteydestä ja ykseydestä. Tähän kuuluu myös jatkuva muutos ja sen pysäyttämättömyys, sillä yhdellä askeleen painalluksella on lukemattomia vaikutuksia: ”Sinun jäljestäsi maassa on hiukan ravitsevaa tuhkaa,/ rautaa, suolaa/ hiukan sammutettua katkeraa kalkkia. Paljon vesisuonten siunausta/ ja hikeä, kyyneltä, pisarta verta, kudosnestettä, sinun/ on maa hiukan viileä, tiivis, kuuma, ilmava/ sieltä mistä olet mennyt.”

* *

Runot poraavat ihmisen aistein nähtyä syvemmälle ja tuovat esiin molekyylit ja aaltoliikkeet. Fysiikka tulee osaksi kieltä ominaisvärähtelytaajuutena ja vektorisummina, binauraalisuutena ja magneettisina signaaleina. Samalla valenssi on esillä myös sen kielitieteellisessä, lauseenjäsennykseen viittaavassa merkityksessä: ”Kun meidät asetetaan lähekkäin: miten/ lauseenjäsennyksemme vastaavat toisiaan?/ Miten jäsennymme, miten jäsentemme on väistyttävä/ lomittuakseen”. Yhteydet kasvavat atomeista kommunikaatioon.

Juuri käsitteidentoistuvuudet ja variaatiot luovat rytmin teokseen ja yhteyksistä muodostuu moniulotteisia ja monitasoisia. Ainoastaan lopussa tekstimassan kasvaessa tuntui, että se olisi kaivannut rytmittävää tekijää.

Runot ovat kaukana minimalistista, mutta samalla ne onnistuvat säilyttämään kielellisen tarkkuuden. Sanaleikit ja äänteiden ja merkitysten variointi sekä kurotukset uudissanoihin jaksavat ilahduttaa: ”uomakunta” on ”suisto, tapakulttuuri”, ja sitten ”luomatunto” ”kokemus omasta eliöydestä ekosysteemissä”.

Ekokriittisyys on ollut viime aikoina paljon esillä runoudessa, erityisesti ekokriisin – oikeutetussa ja tarpeellisessa – alleviivaamisessa. Valenssi ei uhkaa hukkua massaan, vaan se tuottaa omalaatuisella kielellään maailmankuvan, jossa luontoyhteys on kaunis ja kaikenkattava ja sen verkostoissa ilo viipyä.

Anna Hollingsworth

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua