Palestiinalaisromaani ilman poliittisen julistuksen poljentoa – arviossa Susan Abulhawan Rakkaudetonta maailmaa vastaan

Kuvat: T. Sauppe / Like

Suomeksi on käännetty melko vähän kaunokirjallisuutta tämän päivän arabimaista. Suomennettuna vasta Hassan Blasim on tuonut esiin sellaista nykypäivän arkirealismia, joka antaa kuvan meidän ajastamme. Ihmiset siellä päin käyttäytyvät aika lailla samoin kuin täälläkin, vaikka poliittiset realiteetit ovatkin aivan erilaisia.

Susan Abulhawan uusimmassa romaanissakin murenevat nopeasti vanhat kuvat hunnutetuista naisista ristikkojen takana odottamassa rakkaitaan ja ritarillisista urhoista valkoisilla ratsuillaan tai hartaaseen rukoukseen syventyneinä. Rakkaudetonta maailmaa vastaan -romaanin (Like, 2021) henkilöissä on kaikkea samaa kuin eurooppalaisissakin – mikä alussa tuntuu oudolta, koska se on erilaista, mihin olemme tottuneet.

Päähenkilö Nahr (vain yksi hänen nimistään) joutuu jo nuorena turvautumaan prostituutioon taatakseen perheensä elämän ja veljensä tulevaisuuden. Perheeltään salassa pitämässään työssä hän kokee nopeasti todeksi oppiäitinsä lauseen ”muista, että julmuudella on aina kulli”.

Nahrin elämä kietoutuu sekä perheeseen että kahteen mieheen. Mohammedista tuli hänen aviomiehensä ja tämän veljestä Bilalista jotain vielä paljon enemmän. Nahr löytää itsestään jatkuvasti uusia puolia ja kasvaa henkilönä koko ajan romaanin edetessä.

Nahr on palestiinalainen ja hänen kohtalonsa toistaa vuosikymmenien tarinaa sukupolvelta toiselle periytyvästä pakolaisuudesta. Se alkoi Israelin valtion perustamisesta vuonna 1948 eikä sille edelleenkään näy loppua. Isoäiti kertoo tarinaa Palestiinan kylistä ja oliivilehdoista, menetetystä maasta ja maailmasta, josta hän ei suostu luopumaan. Nahr kuuntelee ja tullessaan itse Palestiinaan ymmärtää, mistä isoäiti oli puhunut. Hän tuntee tulleensa kotiin ja hänestä tulee osa vastarintaa.

Nahrin suku oli niitä, jotka aikoinaan pakenivat Kuwaitiin. He löysivät kotinsa sieltä, kunnes maailmanpolitiikka puuttui peliin. Palestiinalaisten johtaja Yasser Arafat tuki Saddam Husseinia, kun tämä miehitti Kuwaitin vuonna 1990. Samalla hän allekirjoitti kaikkien palestiinalaisten karkotuksen Kuwaitista, kun amerikkalaiset olivat ajaneet miehittäjän pois.

On virkistävää lukea selkeää romaania, joka selkeästi kertoo palestiinalaisista ja heidän taistelustaan, mutta ilman poliittisen pamfletin poljentoa. Kaikessa, mitä Abulhawa kirjoittaa, on mukana politiikkaa, mutta se tulee esiin ilman iskulauseita. Jatkuva epäoikeudenmukaisuus ja Israelin ylivalta käyvät joka tapauksessa ilmi ilman korostamista – aivan kuten todellisuudessakin.

Susan Abulhawa on palestiinalaissyntyinen amerikkalainen ja kirjoittaa englanniksi. Kirja vilisee kuitenkin arabiankielisiä sanoja ja sanontoja, joista on teoksen alussa luettelo. Lisäksi romaani tutustuttaa arabialaisten kaunopuheisuuteen. Puhekieli vilisee siunauksia joka lähtöön, riitojen seassakin puhutaan kohteliaasti ja aamu saatetaan avata toivottamalla ”rakkauden ja jasmiinin huomenta”.

Nahr kirjoittaa tarinansa israelilaisen huipputeknisen vankilan eristyssellissä, missä hän on viettänyt jo vuosia. Romaanin lopussa ei voi kuin toivoa, että kohta, ihan kohta, kaikki on hyvin.

Kuuntelukokemuksena teos on positiivinen, koska ensimmäistä kertaa kuulen arabiaa lausuttavan kuin tässä tehdään. On kunnioitettavaa, että kustantaja pyrkii oikeakieliseen ääntämykseen myös meille vieraampien kielien kohdalla; tästä ehdottomasti pisteet Likelle. Tällainen huolellisuus on kuitenkin edelleen valitettavan harvinaista.

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua