Kuva: Mikko Saari

1

Äidithän ovat parasta ei vain juuri nyt vaan aina. Äitienpäivää juhlittiin sunnuntaina ja hyvä niin – äidit ovat kaiken tunnustuksensa ansainneet. Omaa äitiäni minun on kiittäminen turvallisesta kasvuympäristöstä, jonka johdosta olen nykyään suhtkoht täyspäinen aikuinen. Hyvin meni!

Lähes satavuotias mummonikin herättää kunnioitusta ja arvostusta: 1920-luvulla syntynyt on joutunut käymään läpi kaikenlaista elämänsä aikana, mutta niin vain virtaa vielä riittää. Kiitoksensa on ansainnut myös lasteni äiti, jonka ansiosta minulla on ihanat lapset. Näyttäisi siltä, että heistäkin olemme onnistuneet yhteistyössä kasvattamaan tolkun ihmisiä.

Lauantaina vietettiin myös lapsettomien lauantaita. Tahaton lapsettomuus on monille raskas paikka; siitä kärsiville toivon voimia ja onnistumisia. Jokaisen sietäisi saada toivomansa määrä lapsia. Toisaalta kenenkään ihmisarvon en soisi riippuvan lasten määrästä: nainen on nainen ja samanarvoinen, oli lapseton tai suurperheen äiti.

2

Factorio on liian hyvä peli. Tšekkiläisen Wube Softwaren kehittämä peli tuli early access -jakeluun vuonna 2016 ja julkaistiin varsinaisesti vuonna 2020. Minä tutustuin peliin joskus ennen varsinaista julkaisua. Yhden läpipeluukerran jälkeen en viitsinyt aloittaa toista ja peli jäi taka-alalle.

Nyt palasin sen pariin – versionumero on sillä välin edennyt jostain 0.14:sta 2.0:aan – ja olen ollut tiukasti koukussa. Tämä on niitä pelejä, jotka käynnistämällä imeytyy johonkin toiseen aikajatkumoon: luulet viettäneesi pelin parissa hetkisen, mutta pullahdatkin arkitodellisuuteen monta tuntia myöhemmin.

Peli on saanut innoituksena Minecraftista ja erityisesti sen joistain modeista, kuten BuildCraftista. Pelaaja on vieraalle planeetalle haaksirikon tehnyt avaruuslentäjä, jonka tehtävänä on aloittaa lähes tyhjästä ja rakentaa avaruusraketti. Niinpä ensin louhitaan vähän rautamalmia ja hiiltä, jotta saadaan tehtyä rautamalmista rautalevyjä. Kupariakin tarvitaan, samoin kiveä. Pikkuhiljaa tuotanto laajenee ja planeetan luonnonvarat alistetaan helvetillisen teollis-militaristisen dystopian rakennuspalikoiksi.

Kaiken keskiössä ovat materiaalivirrat. Alussa pelaaja kantaa tavaraa itse paikasta toiseen, mutta pian avuksi tulevat tuotteita paikasta toiseen siirtävät inserterit ja liukuhihnat. Jossain kohtaa tavaraa voi kuljettaa pidempiä etäisyyksiä junavaunujen kyydissä ja lopulta tukikohdan logistiikkaa tulevat helpottamaan lentävät logistiikkarobotit. Sujuvan logistiikan rakentaminen on melkoinen ajatusharjoitus. Olen saanut oman tukikohtani nyt rullaamaan enimmäkseen sujuvasti, mutta pullonkaulana ovat rautalevyt ja niistä jalostettavat teräs ja hammasrattaat.

Peliä saa modattua reippaasti ja jo peruspelissäkin on mahdollista rakentaa monimutkaisia logiikkapiirejä. Itse käytän logiikkaa lähinnä sulkemaan tiedepakettien tuotantoa silloin kun tiedepaketteja on järjestelmässä tarpeeksi, mutta mitään rajoja ei ole. Joku on esimerkiksi rakentanut Factoriossa toimivan säteensuuntausmekanismin, jolla voisi siis tehdä jotain vanhan Wolfenstein 3D:n kaltaista. Joku värkkäsi 8-bittisen tietokoneen, joka laskee Fibonaccin lukuja.

Itse olen siis vasta toisella läpipeluukerrallani menossa, ja peli menee tämän kerran jälkeen taas muutamaksi vuodeksi tauolle. Poikani on sen sijaan ollut innokkaampi pelaaja (”Kyllä nyt kun on taas Factorio-innostuksessa, tuntuu vähän oudolta että jotain muita pelejä välissä pelannut”) ja voi hyvin olla, että Factorion parissa vietetyt tunnit ohjasivat opintopolkuakin kohti automaatiotekniikkaa…

3

Jet Lag: The Game on Youtubessa pyörivä matkailupeliohjelma, joka aloitti vuonna 2022. Siinä Wendover Productionsin perustaja Sam Denby, Adam Chase ja Ben Doyle kisailevat keskenään ja vaihtuvien vieraiden kanssa eri puolilla maailmaa eri formaateilla. Toistuvia lajeja ovat olleet hippa ja piilosilla olo.

Hippakisoissa yksi pelaajista yrittää päästä kohti omaa maalialuettaan ja kaksi muuta yrittävät ottaa pakenijan kiinni. Kun pakenija jää kiinni, vuoro vaihtuu. Pelin voittaa, jos pääsee omaan maaliinsa. Peliajan lopussa katsotaan, kenen maali on lähimpänä. Pakenijalta matkustaminen vaatii rahaa, jota saa suorittamalla erilaisia haasteita, jotka tietysti hidastavat etenemistä.

Piilosilla olossa yksi on piilossa ja kaksi muuta etsii. Piiloutujalla on muutama tunti aikaa mennä piiloon. Jahtaajat saavat kysellä erilaisia kysymyksiä ja pyytää valokuvia. Vastineeksi piiloutuja saa kortteja, jotka tarjoavat etuja ja kirouksia, joita langettaa etsijien niskaan.

Piiloleikissä pelialueena on ollut esimerkiksi koko Japani tai Sveitsi, hippaa on tavallisesti menty Länsi-Euroopassa. Pelit tapahtuvatkin pääasiassa alueilla, joissa on hyvä joukkoliikenne. Muitakin formaatteja sarjassa on nähty, esimerkiksi kilpajuoksua maailman ympäri tai Yhdysvaltojen pohjoiskolkasta eteläisimpään kärkeen. Tuorein kausi on Schengen Showdown, jossa kisailtiin Schengen-maiden hallinnasta. Tällä kaudella poikettiin Suomessakin!

Sarja on sopiva sekoitus kotikutoista ja hyvin tehtyä. Kisat ovat usein jännittäviä loppuun asti. Pidempään katsoneille on lisäiloa toistuvista vitseistä ja viittauksista aiempiin kausiin.

4

Butter chicken eli voikana on intialainen ruokalaji. Se on curry, joka on tehty kanasta mausteisessa tomaatti- ja voikastikkeessa, ja muistuttaa toista kestosuosikkia, tikka masala -kanaa. Ruokalajin alkuperä on tiedossa: se kehiteltiin 1950-luvulla Moti Mahal -ravintolassa Delhissä yli jääneestä tandoorikanasta. Annosta tarjoiltiin ensimmäistä kertaa tällä nimellä 1970-luvulla Manhattanilla olevassa intialaisessa ravintolassa.

Ruokaa voi tehdä monella eri tavalla. Olennaista on, että tomaattinen kastike on intialaiseen tapaan runsaasti mausteinen, mutta intialaisittain mieto. Tein tätä ensimmäistä kertaa kaupasta löytyvällä valmispaketilla, jossa maustettujen kanojen sekaan nakataan vain vettä, tomaattipyrettä ja riisiä ja annos valmistuu kuin itsestään. Tämä on ihan hyvä lähes itsestään valmistuva yhden pannun ruoka.

Jos viitsii nähdä vähän vaivaa, saa parempaa. Ruoasta on myös helppo tehdä vegaanista: voin voi hyvin korvata kasvirasvalla ja kanan sijasta hyvin toimii tofu. Olenkin tehnyt pääasiassa tätä tofuversiota. Olen käyttänyt enimmäkseen Jalotofun reseptiä. Chocochilillä on samankaltainen resepti, mutta minusta yksi 270 g paketti tofua on kyllä niukasti kastikkeen määrään nähden: jos teet Chocochilin ohjeella, tuplaa siis tofun määrä.

Ensimmäisellä kerralla ruoka vaatii vähän ostoksia, jos maustekaapista ei löydy kaikkea tarpeellista, mutta muutenhan tämä on varsin kohtuullisen hintainen ruoka. Valmistusaikakaan ei ole pitkä, mutta vähän värkkäämistä tämä vaatii, kun pitää erikseen paistella tofu, valmistaa kastike ja keittää riisi. Lopputulos on sen arvoinen!

Kuva: Mikko Saari

5

”On taas aika hyasinttien…”

Istutimme viime syksynä runsaasti kukkasipuleita pihallemme. Krookukset ehtivät jo kukkia ja tulla sitten syödyiksi – onneksi rusakot iskivät vasta, kun olimme ehtineet kukkia ihailla tovin. Hyasintit ovat kukassa nyt ja tulppaanien kukkimista odotamme mielenkiinnolla: parhailla paikoilla olevat tulppaanit ovat jo täydessä mitassa ja kukkimaan valmiita.

Koska monet kukkasipuleista ovat monivuotisia, niistä riittää kertaistutuksella iloa moneksi vuodeksi. Ja kun lisää ensi syksynä taas kymmeniä sipuleita lisää, pikkuhiljaa piha täyttyy kevätkukista. Kuulostaa hyvältä! Ensi syksynä pitänee kokeilla lisätä valikoimaan laukkoja; niiden pitäisi kai pitää hajullaan jänikset etäällä. Saapa nähdä, saisiko niillä suojattua krookuksia rusakoilta vaiko ei. Kauniitahan ne ovat muutenkin.

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua