Näkyy, ei näy, näkyy – Taneli Viljasen Pimeä kuu väläyttelee toisenlaisia todellisuuksia

Kuva: Kimmo Kallio / Poesia

”Pilvet liukuvat näkyviin talojen/ välisistä aukoista, pilvet katoavat ja auringon säteet osuvat uudelleen/ ikkunaan”, kuvaillaan Taneli Viljasen Pimeässä kuussa (Poesia, 2023). Samalla se on kuvaus myös itse teoksesta: siinä merkitykset ovat väliaikaisuudessaan katoavaisia ja valokiila pysyy vain hetken kussakin kohteessa.

Eri lajit ja niiden väliset tilat ovat olleet esillä Viljasen aikaisemmassa tuotannossa niin musiikki-, sana- kuin esitystaiteessakin. Pimeä kuu jatkaa lajirajojen rikkomista ja yhdistelyä. Esseemäiset katkelmat ja runot vuorottelevat ja vuotavat toisiinsa, ja kieli venyy tunteellisesta tieteelliseen tarkkuuteen ja poliittisiin kannanottoihin.

Teos on filosofisten kysymysten ilotulitusta. Fragmentaarisiin pätkiin on ladattu valtavasti todellisuuden rakennetta pohtivaa materiaalia erityisesti identiteettinäkökulmasta. ”ehkä: vain normien ulossulkemat/ kehot ovat sellaisessa tilassa/ jossa uudenlaiset avautumat/ voivat näyttää mahdollisilta”, puhuja heittää, ja tarjoaa itsessään lukijalle uudenlaisen avauman.

Filosofointi ei kuitenkaan ole puhtaasti teoreettista vaan tulee konkreettiseksi erityisesti sukupuolien, niiden määrittelemisen ja määrittelemättömyyden tematiikassa: ”Sukupuolen performatiivisuus toimii toiston kautta; toisto tapahtuu ja/ hahmottuu ajassa; onko vapautumisen edellytys ajan ajattelu ja/ kokeminen uudella tavalla?”

Samalla teos myös vahvasti kantaaottava, ja monet säeparit voisivat sopia huoneentauluiksi: ”Tänään rajat sulkevat sinut ulos/ Huomenna olet kuollut”.

Keskeistä pohdinnoille on myös se, mikä on mahdollisista, ja erityisesti mahdollisuuksien käyttämättä jättäminen sekä kielessä että ajatuksissa. Pimeä kuu esittää kysymyksen siitä, mitä ei ajatella tai ilmaista — ja pakottaa lukijan pohtimaan ajattelunsa rajoja: ”En ajattele, tänäänkään, mitään erityistä lusikoista. Mistä tahansa asiasta/ voisi ajatella mihin tahansa toiseen asiaan linkittyvän ajatuksen: millä/ tavoin tämä lusikka linkittyy Euroopan ulkorajojen hirvittävän/ väkivaltaiseen valvontaan?” Viljanen valottaa arkista uudelleen taitavasti niin, että huomiot jäävät elämään teoksen ulkopuolellakin: mitä en ole ajatellut lusikoista?

Parhaimmillaan pohdinnat kiihtyvät huikeisiin tajunnanvirranomaisiin kieliakrobatiaesityksiin, kuten kolme hengästyttävää sivua xenosukupuolesta. Siinä teksti vertautuu kasviin, siinä esitetään dialogia meritähden kanssa ja kyseenalaistetaan sanojen kyky viestittää merkityksiä. Itse tekstin rakenne kaikessa poukkoilevuudessaan ja moniäänisyydessään muuttuu myös määritelmäksi xenosukupuolella.

Harmillisesti kaikki pohdinnat eivät lähde yhtä lailla lentoon ja latistuvat välillä liikaan teoreettisuuteen. Yhdessä kohtaa puhuja kysyy: ”Onko ekstaattisuus affektina, taiteellisena tekona, performatiivina, jotain/ sellaista joka mahdollistaa erilaisista subjektipositioista irtipäästämisen,/ ainakin väliaikaisesti?” Tällaiset rekisterit eivät pääse purkautumaan tai saa kaikupohjaa muualta, ja niiden esittämät ajatukset putoavat pesästään.

Pimeä kuu on monitasoinen teos sekä muodoltaan että sisällöltään eikä paljasta kaikkea ensimmäisellä lukukerralla — mutta sen tarjoamat haasteet ja oivallukset ovat ehdottomasti useamman istunnon arvoisia.

Anna Hollingsworth

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua