Monitulkintaista unimaisuutta – arviossa Jyrki Vainosen romaani Täytetyt

Kuvat: Sara Lehtomaa / Aula & Co

Jyrki Vainosen Täytettyjen (Aula & Co, 2022) Gaston Bachelardilta lainatussa motossa lukee: ”Ihminen haluaa nähdä ja hän pelkää nähdä.”

Psykologisessa tutkimuksessa käytetään termiä retikulaarinen aktivointijärjestelmä, jonka kaksijakoista tehtävää Bachelardin lause hyvin kuvaa. Sisäinen ohjausjärjestelmä vie meitä kohti tuntematonta, mutta myös aktivoituu vaarallisen impulssin kohdatessaan ja väistää.

Prologin ensimmäisessä lauseessa Vainonen kirjoittaa: ”Tämä kaupunki on sisäolento.”

Näin johdateltuaan lukijaa kirjailija vie hänet oikeustalon yläkertaan. Alkaa kafkamainen tarina muurikaupunkiin sijoitetusta Eliaksesta, joka ei saa käsitystä siitä, mistä on kysymys.

”Minulta viedään elämä. Olen antanut siihen luvan.”

Muurien sisällä, suljetussa tilassa ei ole paljon uutta, mistä valita: ”Ajatukset alkavat kaventua ja maailma kutistua.” Mutta sisäinen vireystila panee etsimään jotain aktiivisuutta nostattavaa.

Samalla tavoin kuin Kafkan Oikeusjutun K, Eliakselle ei ole selvää, miksi näin on toimittu, nimestäänkään hän ei ole varma. Yksin ollessa muisti on tärkeä seuralainen. Elias ajattelee äitinsä kertoneen hänen saaneensa alkunsa vankileirillä.

Paitsi Kafka, tulee alkusivuilla mieleen Beckett ja Malone kuolee. Vainosen teoksen päähenkilö on eristetty muistoihinsa, ja aluksi ainoat kontaktit ovat, kuten Beckettillä, ruokaa tuovat ihmiset.

Kuollut kaupunki

Eliaksen kokemuksellinen pohja on kadonnut. Hän ei muista oikeudenkäyntiä – Eliaskin on ilmeisesti hänelle annettu uusi nimi. Hänellä on vanha muistiinpanovihko, johon hän tukeutuu. Siinä on epäselviä merkintöjä kuolleesta Hertasta ja oudoista ”huippusalaisista” kontakteista.

Muistot kaikkoavat, ja kuvaus keskittyy muurikaupungissa elämiseen, sen niukkoihin aistimuksellisiin yksiytyiskohtiin.

Edellisen asukkaan, insinöörin, merkinnät ovat olemassa. Kyseessä on siis jatkumo, tässä ollaan ketjun osia. On olemassa myös joku mestari, joka hallitsee, tai on aiemmin hallinnut kaupunkia. Hänestä E. kiinnostuu.

Kerronnan rakenteena ovat siis:

• menneet: hatara muisti ja vihkot
• tulevaisuus: mestarin mahdollinen kohtaaminen tai poispääsy kaupungista
• ja nykyhetki: konkreettinen elämä, uteliaisuus ja selviytyminen muurikaupungissa.

Näin kokonaisuus on allegoria ajan ulottuvuuksista ihmismielessä. Nykyhetki hallitsee yksitoikkoisuudessaankin E:n elämää. Se on pienten asioiden hoitamista, elämän jatkamista, edes jotenkin.

Äiti, linnut

Äidin muisto on pysyvä. Sen sijaan sukulaiset ja ystävät ovat loitontuneet siksi, että ”he ajattelivat asioista eri lailla kuin äiti”. Tässä valossa muuri alkaa näyttää minuuden kuvalta. Eristetty minä kasvattaa ympärilleen suojaa, yhteiselämää ei ole kuin mielikuvina, jota koko kirja on: mielikuva minuudesta unena.

Muurikaupunki on kollektiivi, toisistaan eristyneiden lajitovereiden yhteinen maailma.

Linnut ovat vapautta, kutistetun elämän lohduttajia ja piristäjiä. Varpuset erityisesti, ja haikarat, joiden osuus on vähintäänkin mystinen, ja samalla ravitseva…

Äiti kammoksui aina teräaseita, mutta myös nukkeja, jähmetettyjä ihmiskuvia. Ne kääntyvät unimaisesti täytetyiksi.

Huoneentaulun teksti (”Muuri. Muistoissa.”) tiivistää minäksi pysähtyneen mielentilan.

Unet

Kaventunut elämä vaatii aistimuksia, ihan yksinkertaisia ääniä, hajuja ja kosketusta. Vähitellen unet voimistuvat, osittain ne kasvavat kokemusten osaksi, liki reaalisiksi. Tavallaan ne ovat unia unessa. Mestari esiintyy niissä usein. ”Löytyykö mestarin talo?” on keskeinen kysymys.

Muurikaupunki on valtava ja jatkuu itsensä ulkopuolelle. Sieltä ei siis pakenemalla pääse pois. Se on ihmislajin yhteinen kokemismuoto ja vankila.

Unissa näyttäytyy jokin muu, kollektiivinen: ”Niin unet toimivat, Elias. Silloin mikään ei ole miltä näyttää. Silloin kaikki on aina paljon enemmän.” Voiko siis elämä muuttua?

Täyttäminen

Kaupunkiin ilmaantuu täytettyjä hahmoja, eläimiä, jopa ihmisiä. Myös Elias alkaa hoitaa tätä uutta tehtävää. Täyttäminen ei onnistu hyvin. Pysyviksi tarkoitetut luomukset alkavat hajota, usein eläinten ja hyönteisten voimin. Täyttäminen kuvastaa yksilöiden jähmettyneiden minuuksien säilytysyrityksiä. Täytetty hahmo on kuitenkin vain ontto kuori.

Unimaista aiheistoa ovat sukelluspuku räpylöineen ja tarpeettomaksi käyneen maanalaisen urheilukentän louhiminen. Olentojen täyttämisen raadollinen kuvaus on groteskia, kuten myös kaupan olevat korvat ja huulet, jotka irroitetaan täyttötyössä.

Tyylin rikkaus

Kokonaisuutena mysteerimäinen, allegorinen romaani Täytetyt on jännitteinen ja aistimusvoimaisen väkevä, muun muassa hajukuvausten osalta.

Lukukokemus on salaperäinen ja makaaberi, mutta innostava.

Viimeisen luvun Vergilius-sitaatteja Georgicasta jää miettimään koko teoksen ihmiskuvaa vasten. Viittaavatko lauseet energian häviämättömyyden voimaan?

Täytetyt on monenkaltaisiin tulkintareitteihin haastava teos.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua